Viikonloppumatka jouluiseen Tukholmaan

Suuntasimme pitkästä aikaa Ruotsiin toissa viikonloppuna ja itsenäisyyspäivänä Tukholmaan lähteminen näyttääkin olevan meillä jo jonkinlainen perinne. Tämä oli nyt kolmas kerta, kun lähdemme risteilylle juuri saman viikonlopun aikana ja kahdeksan vuotta sitten olimmekin ensimmäisen kerran yhteisellä risteilyllä mieheni kanssa.

Olimme varanneet Deluxe-hytit kummieni kanssa ja laivanamme oli jälleen Silja Serenade. Risteilemme aina poikkeuksetta Silja Linella, sillä siellä on parhaat palvelut omasta mielestäni juuri lapsiperheelle. Tosin risteilimme Siljalla jo ennen lapsenkin saamista, sillä arvostamme Siljan rauhallisuutta. Lisäksi laivat ovat viihtyisämpiä kuin Viking Linen vastaavat. Tykkään erityisesti laivojen avarasta keskikäytävästä Promenadesta sekä laivan arkkitehtuuri on muutenkin jotenkin selkeämpi.
Laivalla vietimme ensimmäistä iltaa perinteisin menoin eli kävimme syömässä, hieman shoppailemassa, leikkimässä Silja Landissa sekä kävimme myös Harri Hylkeen discossa, jossa prinsessa sai tanssia mm. Fröbelin palikoiden tahtiin. Neiti pelkäsi hieman isoa hyljettä, mutta kivaa näytti selkeästi olevan.

Lauantaina saavuimme Tukholmaan, jossa olimme sopineet treffaavamme serkkuni. Hän on tällä hetkellä vaihdossa Tukholmassa ja suuntasimme koko porukalla keskustaan. Ihailimme keskustassa joulukoristeita ja itse halusin käydä Zara Homessa etsimässä itselleni uutta joululasia rikkoutuneen tilalle. Onneksi löysin itselleni uuden lasin ja edellinen palveli hyvin liki 3 vuotta, kunnes kolautin sen rikki tiskikoneessa. Edellisen olin ostanut Göteborgista v. 2016 ja lasi oli käytössä päivittäin. Kyllä muuten harmitti, kun lasi hajosi!
Tukholmassa kävimme kiertelemässä myös Gamla Stanin joulutorilla ja vanha kaupunki oli kieltämättä kaunis näin joulun alla. Tein myös vanhassa kaupungissa hieman ostoksia, sillä löysin meille kotiin oikean mistelinoksan sekä ostin Gamla Stan Polkakris kokerista kierteisiä karkkikeppejä. Reissun päätteeksi kävimme myös Vau De Villessä lasillisella, jonka jälkeen jatkoimme vielä oman perheemme kesken kiertelemään vielä muutamille keskustan kaupoille ennen kuin palasimme laivaan. 
Toisena iltana vietimme iltaa melko samanlaisin menoin ja nautimme hieman enemmän laivan viihdetarjonnasta. Laivalla oli jälleen Great Gatsby-teemainen viihdeohjelma ja ihastuin erityisesti A Velvet Affair-yhtyeeseen, joka viihdytti matkustajia laulamalla. Yhtye oli myös neidin mieleen ja kuuntelimmekin pitkään yhtyeen esittämiä joululauluja Promenadella. Myöhemmin illasta kävimme katsomassa myös alkuillan tanssiesityksen, kunnes prinsessa nukahti juuri shown alkuhetkillä vaunuihin ja siirryimme hyttiin ajoissa untenmaille.

Sunnuntaiaamuna kävimme vielä Tavolatassa aamupalalla ennen kuin laiva saapui satamaan. Täytyy myös jälleen kerran antaa kehut Tavolatan aamiaiselle ja yksi omia suosikkejani laivan aktiviteeteista ovat juurikin aamupalat, tällainen syöppö kun olen! :)

Tänä vuonna kävimme kolme kertaa Tukholmassa risteillen ja kyllä risteileminen on vain kiva tapa hieman irtautua arjesta. Laivalla on myös helppo matkustaa lapsen kanssa ja laivalla riittää mukavaa tekemistä koko perheelle. Seuraavaksi odottelemmekin sitten Kanarialle lähtöä, joka koittaa 44 päivän päästä. Kanarialla saammekin nauttia auringosta 15 päivää keskellä harmainta talvea 💖 

Netflixin parhaat jouluelokuvat

Kenellekään ei varmasti ole jäänyt epäselväksi, että joulu on suosikkijuhlani. En itseasiassa odota aattoa kaikista eniten, vaan nautin joulun odottamisesta ja sen valmistelusta. Parasta on saada koristella kotia pikkuhiljaa lokakuusta lähtien ja fiilistellä tämän pimeyden keskellä. Jouluelokuvat kuuluvat myös jouluvalmisteluihin ja joululeffoista tietyt on katsottava vuosi vuoden jälkeen uudelleen. Ikisuosikkejani ovat mm. Rakkautta vain ja Holiday, jotka olen molemmat katsonut jo hyvissä ajoin lokakuussa. Tykkään kummastakin elokuvasta niin paljon, että katson nämä varmasti vielä uudelleen ennen joulua tai joulun välipäivinä. 

Hypätääs sitten esittelyiden pariin!

Jouluprinssi - Kuninkaallinen vauva

Jouluprinssi - kuninkaallinen vauva on Jouluprinssi-elokuvasarjan kolmas osa. Sarja noudattaa klassista kaavaa - ensimmäisessä elokuvassa tutustutaan ja rakastutaan, toisessa osassa mennään naimisiinn ja kolmannessa perhe täydentyy uudella perheenjäsenellä. Jouluprinssi - kuninkaallinen vauva on taattua jouluhömppää ja kuten kyseiseen elokuvagenreen kuuluu, juoni on kenties hiukan liia ennalta-arvattava. Vauvan odotus ei suju aivan niin mutkattomasti ja elokuvan lopetus huipentuu tietysti jouluaattoon ja syntyvään pienokaiseen. 

Elokuvan pääpari odottaa esikoistaan, mutta odotusta varjostaa pelko kirouksesta. Aldovian ja Penglian maiden välinen sopimus täytyy allekirjoittaa jouluaattona ennen keskiyötä tai muutoin maat ovat teknisesti sodassa keskenään. Sopimus on kuitenkin hukassa ja stressi nousee etenkin odottavalla äidillä. Mysteeriä selvitetään kuninkaallisen perheen kesken ja prinsessan neuvokkaan toiminnan ansiosta sopimus löytyy. Ehtiikö kuningas ja kuningatar allekirjoittaa sopimuksen ajoissa ja miten käy kirouksen? 

Kokonaisarvosana: 🌟🌟🌟🌟🌟

Kokonaisarvosanaksi Jouluprinssi - kuninkaallinen vauva saa minulta täydet 5 tähteä, sillä elokuvassa on kaikki erinomaisen jouluelokuvan elementit. On sopivasti ällöromantiikkaa, joulukoristeita ja ennen kaikkea joulufiilistä. Kovin vakavalla mielellä tällaisia elokuvia ei kannata katsella, joten tosikoille ja joulugrincheille tämä elokuva ei sovellu. Jos siis kaipaat joulufiilistä, suosittelen ehdottomasti katsomaan myös tämän osan!

Jouluyön ritari

Myös Jouluyön riatri on tämän vuoden uusi tulokas Netflixissä ja katsoin myös tämän heti, kun elokuva ilmestyi. Elokuva kertoo 1300-luvun ritarista, joka saapuu nykyaikaan aikamatkustajana noidan kirouksen vuoksi. Ritarin täytyy täyttää tehtävä tai hän jää ikuisiksi ajoiksi jumiin 2000-luvulle. 

Ohiossa ritari kohtaa joulumarkkinoilla nuoren ja kauniin opettajan, joka ajaa vahingossa ritarin yli autollaan. Aluksi muut epäilevät ritarin kärsivän muistinmenetyksestä, sillä hän esittelee itsensä oikeana ritarina eikä hän selkeästikään ole perille 2000-luvun maailmanmenosta. Myöhemmin opettajatar kuitenkin vakuuttuu siitä, että mies on todellinen ritri 1300-luvulta, vaikka tarina onkin uskomaton. 

Koska kyseessä on jouluelokuva, pääparin välillä on välittömästi kipinää ja rakastuminen vaikuttaa selvältä peliltä. Noidan kirous tuo kuitenkin omat haasteensa peliin ja ritari palaakin omaan aikaansa 1300-luvulle. Saako ritari kuitenkin tehtävänsä suoritettua ja palaako hän rakkaansa luo toiseen aikaan?

Kokonaisarvosana: 🌟🌟🌟🌟🌟

Myös Jouluyön ritari saa minulta täydet 5 tähteä, sillä myös tästä elokuvasta löytyy kaikki hyvän jouluelokuvan elementit. Elokuvan jälkeen ainakin itselleni jäi ihana ja onnellinen olo, jollainen jouluelokuvan katsomisen jälkeen kuuluu jäädäkin. Tätäkään elokuvaa ei kannata ottaa liian vakavasti ja elokuva tarjoaa aimo annoksen romantiikkaa ja joulufiilistä. 

Joulusafari

Joulusafari on uusista jouluelokuvista vähiten satumainen, sillä se sisältää enemmän todenperäisiä tapahtumia kuin nämä muut. Joulusafarissa pariskunnan on tarkoitus lähteä toiselle häämatkalleen upeaan Afrikkaan, mutta aviomies päättää jättää vaimonsa kylmästi juuri ennen matkaa. Niinpä jätetty vaimo suuntaa Afrikkaan yksin, josta alkaa uskomaton seikkailu.

Afrikassa Kate (Kristin Davis) lähtee safarille komean oppaan saattelemana. Matkalla he pelastavat yhdessä norsunpoikasen, jonka he vievät eläinsairaalaan hoidettavaksi. Kate on koulutukseltaan eläinlääkäri ja hän vaatii saada osallistua poikasen hoitoon. Loma venähtää ja rakkauttakin on ilmassa. Palaako Kate enää koskaan New Yorkiin matkaltaan vai voittaako rakkaus Afrikassa?

Kokonaisarvosana: 🌟🌟🌟🌟

Joulusafari saa arvosanakseen 4 tähteä, sillä vaikka elokuva onkin hyvä, se olisi kaivannut vielä jotain. Elokuva oli näistä ehdottomasti todenmukaisin ja realistisin, mutta se on myös yksi elokuvan vahvuuksista. Elokuvassa ei ole liiaksi ylimääräistä draamaa, vaan pääparin romanssi etenee luonnollisella painollaan. Myös Joulusafarin katsomisesta jää oikein iloinen fiilis, joten suosittelen katsomaan myös tämän!




Miniloma Maarianhaminassa

Kaupallinen yhteistyö: Visit Åland

Vietimme viime viikonlopun Ahvenanmaalla Maarianhaminassa. Meidän perheestämme kukaan ei ollut aikaisemmin käynyt maissa Ahvenanmaalla, joten kokemus oli ainutlaatuinen koko perheelle. Lähdimme matkaan perjantaina jo ennen klo 6, sillä laiva lähti Turusta kohti Maarianhaminaa 8.45. Olimme ottaneet mieheni kanssa ylimääräisen lomapäivän meille, jotta pystyimme olemaan käytännössä koko viikonlopun Maarianhaminassa.

Ajomatka Turkuun sujui perjantaina hyvin ja ehdimme onneksi ajoissa laivaan, vaikka Turussa olikin pienoista aamuruuhkaa sataman suunnilla. Lisäksi laivamatkamme oli erehdyksessä varattu lauantaille, mutta onneksi lähtöselvitysvirkailija teki taikojaan tiskillä ja pääsimme vaivattomasti matkaan. Laivamme oli tällä kertaa Viking Line Amorella, josta meille oli varattu hytti. Matka Maarianhaminaan kestää noin 5 tuntia Turusta käsin ja aamu alkoikin kivasti aamupalalla. Otimme myös pienet päiväunet prinsessan kanssa, jotta jaksaisimme seikkailla sitten loppupäivän.
Maarianhaminaan saavuttuamme poikkesimme nopeasti Visit Ålandin toimistolla, josta saimme matkaan vielä tarkempia tietoja matkastamme sekä ohjelmasta. Kiinnitin heti huomiota Maarianhaminan kauniiseen arkkitehtuuriin ja koko matkan ajan itsestäni tuntuikin, kuin ulkomailla olisi ollut. 

Yövyimme viikonlopun Hotelli Pommernissa, joka sijaitsee aivan keskustan tuntumassa. Hotelli Pommern on uusi hotelli, joka on rakennettu vuonna 2015. Huoneemme sijaitsi hotellin 4. kerroksessa ja sieltä oli kauniit näköalat kattojen yli. Huoneessamme oli leveä pari sänky ja prinsessa sai nukkua varavuoteessa. Hotelli oli erittäin siisti, moderni ja viihtyisä. Pommernissa on myös ravintola nimeltään Kvarter5, joka tarjoilee hotellivieraille aamupalan, lounaan sekä à la carte-annoksia.
Asetuttuamme hotelliin lähdimmekin pian kohti Mariebadia eli Maarianhaminan kaupungin uimahallia. Mariebadissa saimme tutustua yksityiseen kylpyläosastoon, jossa on kaksi saunaa sekä jacuzzi. Kävimme uiskentelemassa yleisen kylpylän puolella lastenaltaassa, jossa neiti pääsikin laskemaan pienestä liukumäestä veteen. Meillä ei ole kotona omaa saunaa ja saunommekin todella harvoin, joten oli erityisen ihanaa päästä nauttimaan lämmöstä niin tavallisessa kuin höyrysaunassakin.
Uinnin jälkeen lähdimme kävelemään merenrannan viertä pitkin takaisin keskustaan ja suuntasimme syömään. Meille oli suositeltu ravintoloista erityisesti Indigoa sekä Diabloa, joista valitsimme tällä kertaa Diablon. Diablo tarjoilee erinomaista pizzaa ja kaikki annokset katosivatkin meidän lautasilta. Ravintolassa oli erityisen kaunis sisustus ja tunnelma oli erittäin pehmeä. Looseja koristivat tekoturkistaljat ja ikkunoissa oli kauniita koristevaloja. 
Syömisen jälkeen ihastelimme vielä hetken kauniita jouluvaloja keskustassa ja suuntasimme suht nopeasti nukkumaan koko perheen voimin, sillä seuraavana päivänä tiedossa oli jälleen aikainen herätys.

Lauantaina heräsimme jälleen ajoissa, sillä meillä oli sovittu matka Kastelholman joulumarkkinoille. Bussi Kastelholmaan lähti 9.30, joten kävimme nopsaan aamupalalla Kvarter5:ssä ja kävelimme bussille. Matka Kastelholmaan kesti noin 40 minuuttia ja saimme samalla ihailla Ahvenanmaata. Ylitimme matkalla mm. korkealle rakennetun sillan, josta oli kauniit näköalat merelle.

Joulumarkkinoilla ihailimme erilaisia myyntikojuja, neiti kävi jättämässä joululahjatoiveensa Joulupukille ja kävimme myös vierailemassa Kastelholman linnassa. Neiti oli erityisen innoissaan oikeasta linnasta, mutta hän pettyi kovasti kun linnassa ei ollutkaan prinsessoja. Neiti myös tokaisi, että linna on rikki ja hän haluaisi korjata sen. Tokihan linna oli satojen vuosien aikana kärsinyt erilaisia vaurioita. Ensimmäiset maininnat Kastelholman linnasta lyötyvät 1300-luvulta ja itse kuningas Kustaa Vaasa on käynyt kaksintaistelun tässä linnassa. 
Joulumarkkinoiden jälkeen palasimme takaisin Maarianhaminaan ja kävimme tutustumassa keskustan kauppoihin. Löysimme myös paikallisen kirpputorin, jossa minun oli päästävä käymään. Emmaukselta löysin neidille uudet talvitumput 1,5 eurolla, joten tyhjin käsin emme sieltäkään poistuneet. Kävimme tutustumassa myös ostoskeskuksen kauppoihin sekä kävimme testaamassa paikallisen Hesburgerin. Koko matkan ajan puhuin käytännössä ruotsia ja ainoat vaikeudet meinasivatkin iskeä juuri Hesessä, kun kielitaito ei riittänytkään kerrosaterian tilaamiseen. 

Illalla ennen ravintolareissua kävimme vielä toistamiseen keskustassa, sillä halusimme käydä tutustumassa myös muihin paikallisiin kahviloihin ja ravintoloihin. Kävimme testaamassa Ahvenanmaalaisen pienpanimo Stallhagenin oluita Sittkoffska Gården-nimisessä kahvilassa, joka sijaitsi aivan hotellimme lähettyvillä.
Lauantaina illastimme hotellin omassa ravintolassa Kvarter5:ssä, jossa meillä oli pöytävaraus klo 18. Menu oli valittu valmiiksi puolestamme ja saimmekin maistella sellaisia makuja, joita emme olisi ehkä muutoin valinneet. Itse olen ainakin niin ennakkoluuloista sorttia, että ainakin blinit ja mäti olisi annoksista jäänyt kokeilematta. Yllätyin kuitenkin erittäin positiivisesti ja blinit olivatkin ehkä maukkain annos meidän kolmesta vaihtoehdosta. Saimme maistella yhteensä kolmea eri alkupala-annosta, jotka olivat blinit ja siian mäti, härkäcarpaccio sekä lohitartar.

Yleensä tilaan ravintolassa alkuun juurikin härkäcarpaccion mikäli sellainen on vaihtoehtona sekä pääruokana maistuu kunnon pihvi. Blinejä en olisi uskaltanut ikimaailmassa itse tilata, mutta onneksi maistoimme näitä. Annos oli erittäin hyvä ja Samillekin maistui suurena yllätyksenä smetana. Makuyhdistelmänä blini, siian mäti, punasipuli sekä smetana oli erinomainen. Muutoinkin annokset olivat erittäin maukkaita ja Kvarter5 ei käytäkään ruuissaan puolivalmisteita. Prinsessa söi hieman perinteisemmän aterian eli lihapullat ja muusi, joista lopulta suuhun katosi lopulta pelkästään muusi. Onneksi keittiöhenkilökunta oli ystävällistä ja neiti sai vielä toisen annoksen muusia, joka katosi myös lautaselta :) Myös neidin lattialle vahingossa pudottamat puolukat eivät onneksi haitanneet!

Jälkiruuaksi meillä aikuisilla oli mustikka parfait eli jäädyke. Neiti sai maistella jälkiruuaksi jäätelöä tai töötelöä niin kuin hän itse vielä sanoo. Illallisen jälkeen vetäydyimme huoneeseen rentoutumaan ja syömään vielä hieman sipsejä ennen nukkumaanmenoa.

Sunnuntaiaamuna koitimme nukkua mahdollisimman pitkään, sillä päivästä tulisi vielä pitkä ennen kuin olisimme takaisin kotona. Kävimme aamulla Kvarter5:ssä aamiaisella ja luovutimme huoneen klo 12, jonka jälkeen suuntasimme Merenkulkumuseoon. En yleensä ole museoihmisiä, mutta museo oli erittäin mielenkiintoinen. Opimme kaikki uutta ja kävin itse kokeilemassa mm. pelastuslauttaa. Lautta oli ehkä hitusen vanhanaikainen enkä olisi kyllä kovin luottavainen moisen kyydissä avomerellä. Neiti tykkäsi myös kovasti ihailla laivojen pienoismalleja. Museon edustalla rantaan on myös ankkuroitu nelimastoinen rahtipurjealus Pommern, joka on rakennettu vuonna 1903. Se on ainoa alkuperäisessä kunnossa säilynyt rahtipurjealus.

Merenkulkumuseosta siirryimme rantaa pitkin kävellen satamaan, jossa odottelimme Viking Gracen saapumista ja kotimatkalle lähtöä. Kun lähdön hetki koitti, en olisi millään malttanut lähteä kotia kohti ja olisin halunnut viettää Ahvenanmaalla vielä ainakin päivän tai pari. Tykästyin kovasti Maarianhaminan arkkitehtuuriin sekä Ahvenanmaan omaan kulttuuriin ja elämäntyyliin. Haluan ehdottomasti käydä Ahvenanmaalla vielä uudelleen ja kokea myös Maarianhaminan vilkkauden kesäkaudellakin.
Kotimatka meillä taittui Viking Gracella, jolle olin halunnut päästä jo pari vuotta. Olen ihastellut laivan arkkitehtuuria kuvista ja olenkin harmitellut, että laiva kulkee Turusta iltaisin kohti Tukholmaa. Gracella parasta oli ehdottomasti juurikin laivan arkkitehtuuri ja joka puolella oli todella kaunista. Hyttikäytävät olivat selvästi leveämmät kuin vaikkapa Amorellalla, jolla saavuimme Maarianhaminaan perjantaina. Lisäksi laivasta huokui kaikin puolin se, että se oli vielä todella uusi ja modermi. Gracella on myös iso taxfree ja erinomaiset leikkihuoneet, joissa perheen pienimmät varmasti viihtyvät. Lisäksi tykkäsin myös siitä, että Gracella oli painon mukaan maksettavia annoksia, joihin sai valita itse mitä halusi.

Turkuun saavuttuamme edessämme oli vielä kahden tunnin ajomatka kotiin ja olimmekin kotona vasta hieman klo 22 jälkeen. Matka taittui onneksi hyvin ja suht nopeasti. Kolmen päivän miniloma teki kyllä erittäin hyvää ja pieni irtiotto arjesta aivan muissa maisemissa kuin omassa kodissa tuli tarpeeseen.

Matkakohteena suosittelen kyllä ehdottomasti Ahvenanmaata kaikille. Parasta siellä oli ystävälliset ihmiset, lapsiystävällisyys ja yleinen palvelualttius, kaunis arkkitehtuuri ja kaunis joulukoristelu kaupungilla näin joulun alla 💖 Matka Turusta Maarianhaminaan taittuu nopeasti ja täältä on helppo jatkaa halutessaan myös Tukholmaan, johon laivamatka kestää myös noin 5 tuntia. Ahvenanmaalta on myös säännöllistä lentoliikennettä niin Helsinkiin kuin Tukholmaankin, joten suurkaupungit ovat tarvittaessa lähellä. Talvisaikaan Ahvenanmaalla on varmasti vähemmän turisteja kuin kesällä, joten jos haluaa matkailla rauhassa, suosittelen talviaikaa. Ahvenanmaalla riittää paljon tekemistä myös talviaikaan!

Oletko sinä käynyt koskaan Ahvenanmaalla?

Jouluinen kysymyshaaste

Rakastan erilaisia haasteita yli kaiken ja löysinkin omasta blogistani tällaisen muutaman vuoden takaa. Koska ajankohta oli jälleen otollinen ja edellisen kerran täytin tämän kolme vuotta sitten, halusin täyttää tämän uudelleen. Viimeksi tätä täyttäessäni olin raskaana ja odotin tulevaa vuotta aivan eri tavalla. Nyt olemme saaneet viettää pari joulua uuden perheenjäsenemme kanssa ja joulut ovat kieltämättä muuttuneet vain paremmiksi, vaikka tietyt perinteet ovatkin pysyneet samoina. Olemme hieman miettineet, että olisimme tulevankin joulun äitini luona, mutta saa nähdä mihin ratkaisuun päädymme!

On joulun aika, mitä luet?
- Luen varmasti samoja kirjoja kuin muulloinkin eli Camilla Läckbergin kirjoja.

Suosikki joululeffa?
- Holiday ja Rakkautta vain. Molemmat onkin jo katsottu tänä vuonna ja odotankin innoissani, että Netflixiin ilmestyisi vihdoin loputkin tämän vuoden uutuusleffat. Erityisen innokkaasti odotan Jouluprinssi - Kuninkaallinen vauva-elokuvaa!

Missä vietät mieluiten juhlapyhät?
- Kotona. En tykkää ravata jouluna edestakaisin eri paikoissa.

Lempi joululaulu?
- Michael Bublén All I want for christmas on hyvä kestosuosikki!

Milloin avaatte lahjat?
- Jouluaattona saunan ja syömisen jälkeen. Pukki ei välttämättä tänä vuonna tule vierailulle, mutta katsotaan.
Osaatko nimetä kaikki joulupukin porot?
- En osaa. Pitäisi joskus ehkä opetella.

Mitä joulun traditiota odotat eniten tänä vuonna?
- Odotin eniten joulukuusen koristelua ja sainkin onneksi luvan sen koristeluun jo ennätysaikaisin eli jo marraskuun puolella ♥ Rakastan yli kaiken joulun tunnelmaa ja tärkeintä itselleni onkin joulun odotus eikä varsinainen aatto.

Oikea vai feikki joulukuusi?
- Feikki, sillä oikea kuusi ei kestäisi meillä niin pitkään! :D Olen ehkä hieman kyllästynyt valkoiseen kuuseen ja haluaisin ehkä hankkia meille vaihtelun vuoksi lumetetun vihreän kuusen ensi vuodeksi. 

Kaikkien aikojen suosikkisi jouluherkuista?
- No joulutortut tietysti. Näitä olenkin leiponut tänä vuonna jo ahkerasti. Kokeilin täyttää joulutorttuja myös Dumlella ja ovat muuten hyviä!

Rehellisesti: onko lahjojen antaminen vai niiden saaminen parempaa?
- Saaminen xD

Oudoin saamasi lahja?
- Kaikki läpällä ostetut turhakkeet.

Millainen lahjojen paketoija olet?
- Laiska. Haluaisin jaksaa paketoida lahjat kauniisti, mutta jossain vaiheessa hermot menevät kuitenkin. Sorrun varmaan tänäkin vuonna ostamaan Tigerista sitä kaunista glitterpaperia, vaikka sitä on maailman ärsyttävintä paketoida, sillä paperi on jäykkää eivätkä teipit pysy siinä kiinni. En siis suosittele sitä paperia, vaikka se kaunista onkin!

Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?
- Oma jouluneuleeni on harmaa, jossa on pingviini. Ostin tänä vuonna myös valkoisen neuleen, jossa on kaunis paljetein tehty hopeinen lumihiutale.

Ihanin joulumuistosi lapsuudesta?
- Joulut Vuokatissa. Siellä riitti lunta ja meillä kävi aina pukki 

Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?
- Olen ja se ei päättynyt hyvin. Piparkakkutalon savupiippu koki dramaattisen lopun, sillä se murskaantui nyrkin ja pöydän väliin. Itsepähän ei pysynyt kasassa.

Suosikkipuuhasi joululomalla?
- Kotoilu. Pulkkamäessä olisi kiva käydä, jos vain saisimme lunta.

On jouluaatto, mitä lasissasi on?
- Pepsi maxia tai valkoviiniä.

Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?
- Eveliina tietysti.

Mitkä värit tekevät joulusi?
- En oikein tykkää mm. joulun punaisesta, mutta kai se on kaikkien värien yhdistelmä niistä väreistä, joita meiltä täältä kotoa löytyy. Sopiva sekoitus siis valkoista kuusta ja vaaleanpunaisia koristeita.

Mistä jouluperinteistä et pidä tai mitkä skippaat vuosittain?
- Lasten laulamat joululaulut ovat aika kamalia. 

Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?
- Valkoiset ehdottomasti. Värikkäät jouluvalot ovat liian ysäriä.

Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai joulupäivästä?
-Jouluaatosta, kummallinen kysymys! :D
Kuva- vai suklaajoulukalenteri?
- Suklaakalenteri. Tänä jouluna itselläni on kylläkin kaksi kosmetiikkakalenteria.

Kuulutko pikkujoulukansaan?
- En todellakaan. Inhoan pikkujouluja yli kaiken. 

Oletko viettänyt joulua muualla, kuin kotimaassasi?
- En ole.

On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on?
- Kaloja, kinkkua, lanttulaatikkoa sekä rosollia. Ruuan jälkeen lautasella on torttuja ja överikasa joulusuklaita.

Stockmann jouluosasto 2019

Kävimme tämän kuun alussa perinteisellä ihastelukierroksella Stockmannin jouluosastolla serkkuni kanssa. Käymme joka vuosi katsastamassa keskustan Stockmannin jouluosaston ja ensimmäisestä visiitistä onkin jo hyvän verran aikaa. Aikaisemmin jouluosasto löytyi Argos-hallista ja siellä ollessaan jouluosasto olikin parhaimmillaan. Viime vuosina jouluosasto on kuitenkin vain työnnetty muiden osastojen joukkoon ja ainakin omasta mielestäni joulunäyttely tulisi ehdottomasti palauttaa Argos-halliin.

Tänä vuonna jouluosasto löytyy Stockamannin 4. kerroksesta eli samalta paikalta kuin aikaisempinakin vuosina. Jouluosastolle oli rakennettu jälleen talorakennelmia ja koristeet olivat esillä tutulla tavallaan erilaisissa koreissa. Koriesittely kieltämättä toimii näissä, mutta silti kaipaisin osastolle vielä jotain. Tänä vuonna myös erilaiset jouluoksat puuttuivat kokonaan valikoimista ja jos sellaisia olisi ollut, olisin ehdottomasti hankkinut muutaman kuvausrekvisiitaksi. Osastolta löytyi kyllä erilaisia muoviglitterköynnöksiä, mutta sellaisia en juuri nyt kaivannut.

Keskustan Stockmannin jouluosasto

Plussat:
+ Osastolle oli rakennettu talorakennelmia ja niitä oli hyödynnetty koristelussa
+ Osastolla oli huolehdittu, että katto ei ollut paljas täynnä metalliputkia
+ Joulukuusille oli varattu oma seinämä
+ Koristeita oli esitelty myös kuusessa ja koristeet oli jaettu hieman väreittäin/teemoittain

Miinukset:
- Oma irtoinainen osasto kenkäosaston vieressä
- Osasto oli pitkulamainen eikä jouluosastolle päässyt kunnolla "sisään" tunnelmaan

Jumbon Stockmannin jouluosasto

Plussat:
+ Osasto oli jatke kodinosastosta, jossa jouluteema jatkui
+ Somistus oli tehty paremmin kuin keskustassa
+ Koristeet olivat esillä teemoittain ja koreissa
+ Koristevalikoima oli parempi kuin keskustassa
+ Enemmän tilaa liikkua kuin keskustassa

Miinukset:
- Ainoa miinus tulee siitä, että myös täältä jouluoksat puuttuivat

Tapiolan Stockmannin jouluosasto

Plussat:
+ Osastolla tuoksuu joulu
+ Takaseinälle on rakennettu kaunis valo- ja tähtidisplay
+ Talorakennelmat löytyy myös täältä

Miinukset:
 Osastolla ei ole lattiaa eikä kattoa = talorakenteet näkyvät rumasti
- Korttiseinä on liian matala suhteessa seinän korkeuteen ja näyttää siten aneemiselta. Myös seinämateriaali puuttuu.

Omasta mielestäni näistä kolmesta osastoista paras on ehdottomasti Jumbon osasto, sillä siellä kaikki oli eniten kohdillaan jouluosastossa. Jouluosastossa tärkeintä kun on se joulun fiilistely ja oikea tunnelma saa itseni ainakin hullaantumaan joulukoristeostoksille. Olen kateellisena katsellut, kun moni on käynyt Tuurin kyläkaupan joulumaailmassa ja se jos joku on onnistunut kokonaisuus!
Designed by FlexyCreatives