Viikon kohokohtia

Kuluneen viikon paras: 
Tämän viikon paras oli ehdottomasti kaikki ylimääräinen aika, joka on nyt käytettävissä - kiitos etätyön - esimerkiksi lenkkeilyyn. Olemme ulkoilleet päivittäin ja käyneet kävelemässä vähintään tunnin aikalailla joka päivä. Onneksi säätkin ovat olleet poikkeuksellisen upeat ja valo onkin tuonut synkkään tilanteeseen jaksamista. Tällä viikolla olen myös iloinnut valon vuoksi valokuvaamisesta, sillä aurinkoisella ilmalla saa otettua parempia valokuvia. 
Kuluneen viikon huonoin:
Pakkohan tähän on sanoa ylipäänsä tämä tilanne. Olen itse päättänyt, etten lue enää uutisista kuin pakolliset, sillä koen ahdistuvani tilanteesta muutoin aivan liikaa. Etenkin jos olen illalla erehtynyt lukemaan uutisia, unettomuus vaivaa hyvin helposti eikä nukahtamisesta yksinkertaisesti tule mitään.

Tänään aion: 
Tänään me aiotaan ottaa loppupäivä rennosti. Meillä on tänään viikon herkkupäivä ja tilasimmekin pizzaa päivälliseksi meidän vakkaripaikasta. Kävimme prinsessan kanssa pariin otteeseen ulkona ja sain käydä myös yksin pienellä happihyppelyllä kasaamassa omia ajatuksia. 

Viikonloppuna suunnitelmissa: 
Toivottavasti paljon ulkoilua! Haaveilin viime viikonloppuna grillikauden avaamisesta, mutta saa nähdä toteutuuko se haave. Ainakin grilli haetaan terassille huomenna ja ollaan ainakin askel lähempänä grillikauden avaamista. 
Viikon ruoka: 
Tällä viikolla olen ollut varsinainen Master chef päivisin ja olen loihtinut itselleni lounaaksi nuudeleita ja lihapullia. En ole vaivautunut lisäämään joukkoon edes kastiketta, sillä olen ollut todella laiska. Prinsessa sai sentään hieman värikkäämmän lautasen, mutta itsellä ei ole niin väliä.

Päivän fiilis:
Tänään on ollut ihan hyvä fiilis, sillä sain yöllä nukuttua ihan ok. Prinsessa on herättänyt minut joka päivä jo kuuden jälkeen töihin ja joinakin öinä unet ovat jääneet vähiin. Pyrin yleensä nukkumaan 8 tuntia, mutta ainakin keskiviikkona valvoin Temppareiden takia ihan liian myöhään. Olihan se hömppä kuitenkin katsottava samantien. 

Viikon treenit:
Tällä viikolla olen käynyt ahkerasti lenkkeilemässä ja tähän päivään mennessä saldo näyttääkin jo yli 20 kilometriä. Se on itselleni todella paljon ja huomenna sekä sunnuntaina on myös tarkoitus suunnata lenkille ja tavoitella 30 viikkokilometrin ylitystä. Jotain hyvää siis tässäkin tilanteessa, kun lenkillä tulee käytyä joka päivä. Suosittelen muuten muillekin!
Viikon hankinta:
Tällä viikolla sain kivaa postia monestakin osoitteesta. Ystäväni Suvi tilasi minulle kaksi kaunista Villeroy & Bochin New wave-kahvikuppia, jotka pääsivät heti käyttöön. Toinen ystäväni Minna meni kertomaan tilanneensa uuden kevyttoppatakin Sportamoresta ja koska olemme näemmä henkeen ja vereen samiksia, tilasin itselleni täsmälleen samanlaisen. Nyt voidaan sitten tiimeillä tässäkin asiassa 💖 Hankimme kotiin myös lisää sisustyynyjä ja nyt sain kaikki päällisemme käyttöön. 

Kuluneen viikon ajatus:
Kuka arvaa mihin suurin osa ajatuksista liittyy? Noh koronaan tietystikin. Koitan itse tosiaan vältellä uutisia, mutta eihän se helposti onnistu. Olen myös luvannut itselleni, että blogini pysyy koronavapaana alueena. 
Viikon asu:
Viikon asuhan on ollut tällä viikolla kotiasu. Tänään sentään meikkasin pitkästä aikaa huvin vuoksi ja kyllähän se toi uutta ilmettä.Nyt kun ei käy missään eikä näe ketään niin onhan se meikkaaminen melko turhaa. Tässä näette samalla uudet lasit kuin tämän päivän kotilookinkin!

Ihanaa viikonloppua kaikille 💖

Olohuoneen uusi matto + ALENNUSKOODI

Yhteistyössä: matto.fi

Kevät on hyvää aikaa sisustamiselle, kun talven pimeys väistyy ja aurinko alkaa hiljalleen näyttäytyä useammin ja pidempiä ajanjaksoja kerrallaan. Edellisessä postauksessani kerroin makuuhuoneemme uudesta ilmeestä ja tällä kertaa pienen uudistuksen koki olohuone. Tilasimme tammikuussa tänne jo hieman uusia sisustusesineitä ja mm. puuvillanoksia, mutta nyt myös mattomme lähti vaihtoon. 

Edellinen mattomme oli valkoinen salmiakkikuvioinen matto, joka oli kärsinyt taaperoarjessa huomattavia likavaurioita. Saimme valita matto.fi valikoimasta meille uuden maton ja päädyin valitsemaan jälleen ison maton. Halusin meille ison maton jälleen siitä syystä, että vietämme paljon aikaa alakerrassa ja myös prinsessamme leikkii täällä paljon. Lattia on siis koetuksella, kun välillä leluja kohdellaan kaikella muulla kuin rakkaudella. Mattomme löytyy valikoimasta nimellä Linda keskilattiamatto ja tämä meidän on kooltaan 200 x 290. Tarjolla olisi ollut vieläkin isompi, mutta se olisi kenties ollut jo liian iso, vaikka olohuoneemme onkin tilava. Pienempi matto ei olisi sopinut meille siitä syystä, että matto olisi peittynyt liki kokonaan ison olohuoneen pöytämme alle.
Linda keskilattiamatto on skandinaaviseen sisustukseen sopiva sekä on helppohoitoinen. Edellinen matto oli puuvillamatto, joka imi tehokkaasti kaiken lian itseensä ja valkoisessa värissä kaikki myös näkyi. Prinsessalle sattui jo heti ensimmäinen vahinko, kun hän kaatui täyden colatölkin matolle. Matto ei onneksi ollut millänsäkään eikä colasta ole jälkeäkään matolla. Tämä matto toimii siis hyvin pikkulapsiperheessä! Lindasta on saatavilla myös käytävämattoja, jotka sopivat vaikkapa eteiseen.

Sain teillä lukijoille jaettavaksi myös alennuskoodin: Koodilla "funfitfash20" saat -20 % alennuksen matto.fi-verkkokaupan tuotteista ja alennus koskee myös tarjoushintaisia tuotteita.

Mitä te tykkäätte tästä matosta ja onko matto.fi teille entuudestaan tuttu?

Uutta ilmettä makuuhuoneeseen

Ihanaa lauantaiaamua sinne! Täällä herättiin tänään lumisateeseen, mutta nyt muutama tunti myöhemmin lumi on jo kaikonnut maasta. Kerrankin olisi ollut edes pieni mahdollisuus pulkkailuun, mutta jää sekin siis tältä "talvelta" tekemättä. Itse odotan innokkaasti jo kevättä, vaikka odotusta varjostaa toki huoli tulevaisuudesta. Kuten jo edellisessä postauksessani mainitsin, blogi tulee jatkossakin sisältämään postauksia kevyemmistä aiheista ja tässä olisikin nyt sitten ensimmäinen postaus muuttuneen tilanteen jälkeen.

Tilasin meille muutama viikko sitten Vekeltä kaksi uutta mattoa makuuhuoneeseen sekä hankin Jyskistä meille uuden peilin. Olin bongannut Instagramista tämän tyyliset matot ja onneksi Pauliina vinkkasi, että vastaavia saa Vekeltä. Kyseessä on Svaneforsin paimentolaismatto koossa 70cm x 140 cm ja maksoin näistä noin 80 euroa. Mieheni ei ole kovinkaan suuri mattojen ystävä ja hän näkisi mielellään meidän kotimme lattialla mahdollisimman vähän mattoja, mutta itse halusin nämä matot tuomaan kodikkuutta. Lisäksi nämä tuntuvat ihanan pehmeältä aamuisin jalkojen alla!

Toinen uusi asia makuuhuoneessamme on tosiaan kokovartalopeili, jonka tilasin Jyskistä. Kyseessä on Rude-niminen hopeinen peili, joka sattui onneksi olemaan alennuksessa ja maksoin peilistä noin 55 euroa. Peili on kooltaan 72cm x 162cm, joten peilistä näkee itsensä kyllä erittäin hyvin. Halusin ripustaa peilin seinälle, mutta peili palvelee hyvin myös lattiallakin hieman kenollaan. Yleensä isäpuoleni hoitaa asennukset puolestani, joten siinäpä toinen syy, että peili todennäköisesti myös pysyy lattialla toistaiseksi. Eivätpähän seinätkään reikiinny!
Loppukevennyksenä vielä kissakuva, joita ei voi koskaan olla liikaa 💖 Hyvää viikonloppua kaikille!

Tän hetken fiiliksiä

Yli viikon blogitauko ja hiljaisuus, ahdistus, epätietoisuus ja ärsytys. Siinä tiivistelmä tämän hetken fiiliksistä. En ole oikein osannut avata blogia, sillä on tuntunut typerältä ja turhalta tulla kirjoittelemaan tänne samoista kevyistä aiheista, joista yleensä kirjoitan. Blogini on aina ollut itselleni hyvän mielen paikka ja samalla julkinen päiväkirja, johon olen halunnut jakaa kuulumisiani. Haluan jakaa tänne ajoittain myös niitä huonompia fiiliksiä, mutta jotenkin tuntuu etten osaa sanoa nykyisestä tilanteesta oikein mitään. 

Elämme nyt hyvin erilaisessa maailmassa kuin viime viikolla eikä kukaan tiedä varmasti kauanko tämä tilanne jatkuu. Olemme kaikki tässä tilanteessa yhdessä ja haluan uskoa ja toivoa siihen, että yhdessä tämä myös selätetään. Meidän perhe on pyrkinyt elämään mahdollisimman normaalia elämää ja toivon, että voisin itse olla yhtä tiedoton nykytilanteesta kuin pieni prinsessamme. Hänkin on toki oppinut sanomaan korona ja hänen ymmärryksellään kyseessä on paha pöpö, jonka vuoksi emme tapaa ylimääräisiä ihmisiä ja pesemme käsiä jatkuvasti huolellisesti. Haluaisin itsekin työntää välillä pään pensaaseen ja vain olla ja unohtaa. 

Kun tämä postauksen kuva otettiin muutama viikko sitten, korona jylläsi maailmalla, mutta vielä kaukana Suomesta. Kevättä odotettiin toiveikkaana ja odotimme tulevia kesälomia. Nyt en itse oikein tiedä mitä odottaa, sillä en tiedä onko kesällä lomaa ja kauanko tämä poikkeustila kestää. Lisäksi kissamme sairastui tällä viikolla aiheuttaen ylimääräistä huolta, mutta onneksi Teukka sentään tuli kuntoon nopeasti. 

Olen pohtinut blogin sisältöä ja tullut siihen lopputulokseen, että kaikesta huolimatta haluan jatkaa tänne kirjoittamista samoilla linjoilla kuin aikaisemminkin eli sisältö tulee pysymään kevyenä ja positiivisena. Sillä keinolla saan toivottavasti sekä omat että teidän ajatukset hieman muualle 💖 

Pidetään huoli toisistamme ja muistetaan Sauli Niinistön neuvo - Otetaan fyysistä etäisyyttä, mutta henkistä läheisyyttä 💖

Olohuoneen uusi katseenvangitsija

Yhteistyössä: Sessak

Olohuoneemme sisustus sai hetki sitten uuden katseenvangitsijan, sillä saimme vihdoin hankittua olohuoneeseen valaisimen. Tähän asti olemme menneet pelkästään meidän olohuoneessa olevilla kiinteillä spottivaloilla, jotka kieltämättä valaisevat enemmän kuin tarpeeksi. Olen kuitenkin pitkään haaveillut kattovalosta, joka valaisisi kyllä mutta ei liiaksi. Kävin syksyllä Habitare-messuilla ja vierailin messuilla Sessakin osastolla. 

Sessak on suomalainen yli 30 vuotta toiminut perheyritys, joka valmistaa tuotteensa Porvoossa. Sessak tuo suomalaiseen arkeen uutta valoa arkeen kekseliäällä muotoilulla, joka uudistuu jatkuvasti. Sessakin asiakastyytyväisyys perustuu laajaan tuotevalikoimaan ja he takaavat tuotteilleen nopeat toimitukset sekä jokaiseen tilaan erilaiset valaisinratkaisut. Yhdistämällä skandinaavista tyyliä, luonnonläheisyyttä ja rohkeita materiaalivalintoja Sessak pyrkii tarjoamaan suomalaista muotoilua valaisemaan niin arkea kuin juhlaa.
Meidän uusi valaisimemme tunnetaan nimellä Laaka ja sen on suunnitellut Laura Väre. Laaka on ajaton design riippuvalaisin, joka luo tunnelmaa niin kotiin kuin julkitilaankin. Valaisin koostuu kahdesta osasta: lasisesta kuvusta ja betonisesta tai metallisesta kannasta, jotka keskenään luovat toisilleen kontrastin. Laaka-valaisin on moderni, mutta huokuu samalla nostalgiaa. Helppo asentaa koukkukiinnitykseen ja kytkeä valaisimen valaisinpistotulpalla kattopistokkeeseen.

Meidän valaisimemme on valkoisella metallisella kannalla varustettu ja halusimme polttimon olevan hieman retrohenkinen. Laakan korkeutta on mahdollista säätää valaisimessa olevan vaijerin avulla, jotta lampun saa riippumaan haluamalleen korkeudelle. Itse halusimme valaisimen olevan lähempänä kattoa, sillä muutoin valaisin olisi television ja sohvan välissä. 

Miltä Laaka näyttää omaan silmääsi ja onko Sessak sinulle entuudestaan tuttu?

Viimeisimmät kuulumiset

Kuluneen viikon paras: 
Tämän viikon paras on ehdottomasti tämä viikonloppu kokonaisuudessaan. Prinsessamme täyttää tänään 3 vuotta enkä millään voi uskoa, että aika menee näin nopeasti. Kolme vuotta sitten perheemme kasvoi maailman ihanimmalla pienellä tytöllä, josta on nyt kasvanut jo omien sanojensa mukaan iso tyttö <3 Alla olevassa kuvassa meidän prinsessa on noin kuuden kuukauden ikäinen.
Kuluneen viikon huonoin:
Tällä viikolla on ollut jatkuvasti kiireen tuntua enkä ole saanut hengähtää missään välissä kunnolla. Ensi viikostakin on tulossa kiireinen, mutta sentään seuraava viikonloppu on aivan vapaa kaikista sovituista menoista. 

Tänään aion: 
Tehdä kaikkea mitä meidän prinsessa haluaa synttäripäivänään tehdä. Käymme ehkä siis leikkipuistossa sekä bongailemassa lentokoneita Helsinki-Vantaalla jos koneet vain laskeutuisivat hyvästä suunnasta. 

Viikon ruoka: 
Olen nyt noudattanut Bikini Challengen perusruokavaliota, sillä tavoitteenani on pudottaa painoa noin 10 kiloa. Paino on tipputnut ihan hyvää tahtia, vaikka joka viikonloppu olen syönyt vähintään yhden aterian vapaammin. Eilen kävimme kyllä mäkkärissä ja herkuttelin muutoinkin, mutta ei anneta senkään häiritä. 

Päivän fiilis:
Tällä hetkellä hieman väsyttää, sillä prinsessa heräsi synttäreiden kunniaksi todella aikaisin ja tuli valvottua myös hieman myöhään, kun oli pakko katsoa pari jaksoa Lukkojen takana-sarjaa. 
Viikon treenit:
Tällä viikolla tein maanantaina Fit-lehdessä julkaistun kalorintappojumpan ja kaloreiden sijaan jumppa kyllä tappoi omat reiteni ja pakarat, jotka olivat vielä loppuviikosta kipeänä. Kyseessä on noin 15 minuutin treeni, jossa tehdään mm. kyykkyjä ja punnerruksia. Hiki virtasi ja kroppa huomasi tehneensä jotain uutta. Tiistaina kävin Megazonessa vetämässä kahden tunnin rallitreenit. Kokonaistreenitavoitteeni on viikossa kolmisen tuntia ja se tuli tällä viikolla täyteen. 

Viikon hankinta:
Tällä viikolla ei tullut hankittua mitään isompaa, mutta viime viikolla tilasin Rekiltä meille hieman uusia vaatteita. Rekin löydöistä voit lukea lisää täältä!

Kuluneen viikon ajatus:
Tällä viikolla ajatukset ovat olleet työn lisäksi lähes pelkästään tyttäremme synttäreissä. Halusin järjestää neidille unohtumattomat 3-vuotissynttärit ja kaikesta päätellen hänellä oli eilen oikein ihana päivä. Juhlissa oli hänen toiveidensa mukaisesti Ryhmä Hau-teema kakkua myöten <3

Viikon asu:
Tämän viikon asu voisi olla vaikkapa eilen juhlissa käyttämäni yhdistelmä, joka oli päälläni ensimmäistä kertaa. Ostin tämän asun puseron joskus yli vuosi sitten Gina Tricotista ja hame on tilattu Chicwish-nimisestä nettikaupasta, jossa on paljon juuri tämäntyylisiä hempeitä ja kauniita vaatteita. 

Uusimpia nettikirpparilöytöjä Rekiltä

Olen kova tyttö kirppistelemään ja käyn paljon livekirppareilla sekä selaan aktiivisesti muutamaa nettikirpparia. Omia suosikkejani ostamiseen ovat Emmy sekä Rekki, josta tein tämän uusimman tilauksen. Salaisuuteni hyvien löytöjen tekemiseen on juurikin tämä oma aktiivisuus sekä yleinen hintatietoisuus. En maksa ihan mitä vain kirpparilla ja livekirpparilla oma "kipurajani" on 5 euroa. Rekissä annan hinnassa enemmän myöten, koska Rekissä myydään pääosin vain merkkituotteita. 

Suhteutan löytöni hinnan usein myös arvioituun alkuperäishintaan ja myönnän inhoavani lausetta "tämä maksoi uutena xxxx". Hei, aivan sama mitä on maksanut uutena jos se on nyt myynnissä kirpparilla, sillä kirpparilla ei mielestäni ole tarkoitus tehdä pelkästään rahaa. Harva maksaisi kirpparilla vaatteesta samaa hintaa kuin uutena, vaikka vaate olisikin käyttämätön. Vähän sama kuin auton hinta laskee samantien kun sen ajaa ulos autoliikkeestä. 

Tutustutaas sitten tämän tilauksen löytöihin! Tilasin myös perheen isännälle vaatteita Rekistä ja hän itsekin selailee valikoimaa ja kertoo sitten mitä hänelle halutaan tilattavan :) En kuitenkaan esittele hänen löytöjään tällä kertaa, mutta paljastettakoon että hänelle löysimme käyttämättömän Under Armourin kompressiopaidan, Tommy Hilfigerin neuleen sekä Gantin collegepuseron yhteensä noin 55 euron hintaan.
Nämä ballerinat tilasin itselleni kevääksi ja sain hieman jännittää, että ovatko nämä sopivaa kokoa. Oma normaalikokoni on 37, mutta nämä kengät ovat kokoa 36. Googlettelin hieman ennen tilausta, että yleensä nämä ovat hieman reilumpaa mitoitusta ja mm. Zalandossa suositeltiin ottamaan yksi normaalia kokoa pienempi. Lisäksi kengän sisämitaksi ilmoitettiin 24cm, joten uskalsin nämä ottaa. Onneksi uskalsin, sillä kengät olivat todella hyvät ja erinomainen löytö! Kengistä maksoin 30 euroa ja näiden ovh. pyörii kaiketi 100 euron toisella puolella. Hyvä säästö siis uudenveroisista kengistä!
Siitä onkin pitkä aika kun olen viimeksi Freddyjä käyttänyt ja minulla on itseasiassa ollutkin joskus juuri tällaiset Freddyt. Käytin ne kuitenkin loppuun ja ainakin aiemmin Freddyt tunnettiin siitä, että ne reikiintyivät helposti. Nämä ostin ensisijaisesti kotikäyttöön ja maksoin näistä 15 euroa. Housut olivat erittäin vähän jos ollenkaan käytetyt. Vyötärön silikoninauhakin oli täysin ehjä ja housut reiättömät. 
Viimeinen oma löytöni on tämä kaunis tummansininen t-paita Tommy Hilfigeriltä. Tätä suunnittelin käyttäväni sekä töissä että kotona, sillä tämä sopii tyyliltään mielestäni kumpaankin käyttötarkoitukseen. Paidassa on rinnuksissa kauniit "timanttiset" kirjailut koristeena tuomassa pienen säväyksen t-paitaan. 

Oma suosikkini näistä on ehdottomasti ballerinat ja odotan kovasti, että pääsisin niitä jo käyttämään. Olen suunnitellut jo muutamia asujakin näiden kanssa käytettäväksi ja kaapissa odottelee myös uusi vaaleanharmaa kevättakki, jonka löysin myös paikalliselta fb-kirpparilta. 

Mitä sinä tykkäsit näistä ja nettikirppisteletkö itse?

ACO Sun uutuustuotteet

Kevät ja etenkin kesä lähestyy, jihuu! Ainakin itsestäni on tuntunut että syksy on kestänyt pienen ikuisuuden ja nyt olisi jo korkea aika vaihtaa vuodenaikaa. Mitäs te tuumaatte? Ainakin itseäni on risonut kaikkein eniten jatkuva pimeys, pilvisyys ja sen mukana tullut yleinen harmaus. Aamulla kun heräät, on pimeää. Kun pääset töistä (aikaisinkin), on pimeää. Aina vaan on pimeää. Onneksi me pääsimme kahdeksi viikoksi pimeää pakoon Kanarialle ja siellä varastoon tankatulla aurinkomäärällä olen pärjäillyt tässä hetken. 

Kanarialla meillä oli myös testissä ACOn aurinkosuojatuotteet ja ei muuten kukaan meistä palanut rasvaa käyttäessä. Tosin itse läträsin aurinkorasvalla ajoittain vähän turhankin innokkaasti ja olin lisäilemässä rasvaa jopa vartin välein. Toki rasvaa pitääkin lisätä päivän mittaan, mutta ei ihan vartin välein kuitenkaan. Muistankohan nyt oikein, että kertoimella SPF30 varustetulla aurinkorasvalla auringossa pärjää palamatta yli 300 minuuttia eli oma tahtini oli tähän verrattuna hieman liioiteltu. Ainakaan tosiaan vahinkoja ei meille käynyt ja perheen pienin oli suojattu lisäksi UV vaatteilla. Siihenkin kiinnitimme huomiota matkalla, että jokaisella suomalaisella pienellä lapsella oli UV uikkarit, mutta muilla pohjoismaisilla ei ollut. 
ACO on vuonna 1939 Ruotsissa perustettu merkki, joka on tarkoitettu nimenomaan apteekin omille tuotteille ja siihen brändin nimi viittaakin. Tänä päivänä ACOn omassa laboratoriossa kehitetään tuotteita pohjoismaiselle iholle, pohjoismaiden vaativiin olosuhteisiin. ACOn tuotevalikoimaan kuuluu sekä herkälle iholle sopivia ihonhoitotuotteita että lääkevalmisteita. Ihonhoitotuotteiden valikoimasta löytyy hellävaraisia, mutta tehokkaita tuotteita ihon kaikkiin tarpeisiin niin aikuisille kuin lapsille. Kasvojen- ja vartalonhoitotuotteiden lisäksi ACOlta löytyy tehokkaasti suojaavat aurinkotuotteet koko perheelle sekä omat tuotesarjat mm. vauvojen ihon hoitoon, aknesta tai ihottumasta kärsivälle iholle sekä intiimihygieniaan.

Tänä keväänä ACO on lanseerannut aurinkoherkälle iholle soveltuvan ACO Sun Intolerance Lotionin, jonka suojakerroin SPF50 suojaa ihoa auringon aiheuttamalta ärsytykseltä ja rauhoittaa auringossa ärtynyttä ihoa. Erityisesti kuivalle ja atooppiselle iholle kehitetty syväkosteuttava ACO Sun AtoProtect Lotion SPF50+ antaa välittömän suojan auringon UV-säteilyä vastaan sekä vahvistaa ihon suojakerosta tehden ihosta pehmeämmän. ACO lanseeraa lisäksi ACO Sun Kids Sensitive Cream SPF30 -aurinkovoiteen lasten herkälle iholle sekä virkistävän ja viilentävän ACO Sun Soothing After Sun Gel Cream -geelivoiteen. 
ACO Sun Intolerance Lotion SPF50 -aurinkovoide (18,95 euroa / 100 ml) suojaa ihoa auringon aiheuttamalta ihoärsytykseltä sekä rauhoittaa auringossa ärtynyttä ihoa. Kosteuttava voide sopii erityisesti henkilöille, joilla on aurinkoihottumaa. Voidetta voi käyttää niin kasvoilla kuin vartalollakin. Aurinkovoide ei sisällä alkoholia, hajusteita tai väriaineita.

Syväkosteuttava ACO Sun AtoProtect Loption SPF50+ (23,90 euroa / 100 ml) on kehitetty kuivalle ja atooppiselle iholle. Voide antaa välittömän suojan auringon UV-säteitä vastaan sekä vahvistaan ihon suojakerrosta tehden ihosta pehmeän. Voide sopii käytettäväksi yli 3-vuotiaille lapsille ja aikuisille. Vedenkestävä voide imeytyy ihoon nopeasti ja se voidaan levittää myös märälle iholle. Tuote on alkoholiton, hajusteeton ja väriaineeton.

Lasten herkälle iholle suunniteltu ACO Sun Kids Sensitive Cream SPF30 -aurinkovoide (18,95 euroa / 100 ml) antaa välitöntä suojaa auringon UVA- ja UVB-säteitä vastaan. Vedenkestävä voide sisältää 100 % mineraalisuoja, joka pysyy hyvin ihon pinnalla. Voide soveltuu pienille lapsille 6kk iästä eteenpäin sekä erittäin herkkäihoisille. Tuote on alkoholiton, hajusteeton ja väriaineeton.

Virkistävä ja ihoa viilentävä ACO Sun Soothing After Sun Gel Cream -geelivoide (10,30 euroa / 200 ml) kosteuttaa ihoa 24 tunnin ajan. Voiteen kevyt ja miellyttävä koostumus rauhoittaa auringon rasittamaa ihoa ja palauttaa ihon kosteustasapainon. Tuote sisältää rauhoittavaa pantenolia ja tuote on hajustettu.

Oletko sinä kokeillut ACOn aurinkotuotteita?
Designed by FlexyCreatives