Kohti kevennystä

Kesäkunto, se ihana jokakeväinen kirosana. Omana tavoitteenani ei ole kuitenkaan tuo nimenomainen kesäkunto vaan ympärivuotinen hyvinvointi. Mediassa on ollut paljon puhetta ihmisten tyytymättömyydestä omaan ulkonäköön ja mitä se kenelläkin tarkoittaa. Itse olen monen vuoden jankkaamisen jälkeen tullut siihen tulokseen, että puntarin lukema ei ole se mikä määrittelee mihin olen tyytyväinen, vaan saliharrastuksen kautta olen ymmärtänyt, että se on peilin antama näkymä ja se, miten siihen suhtautuu.

Itse voin tällä hetkellä sanoa olevani tyytyväinen peilikuvaani 95%:sesti. Se mikä peilissä mättää, on korvien välissä. En kuitenkaan ole tyytymätön kehooni vaan siihen miten sitä olen kohdellut. En ole viitsinyt lähteä urheilemaan vaikka tiedän, että olisin nauttinut siitä. Kroppakin on kyllä ollut samaa mieltä, sillä se on ollut viimeiset pari viikkoa niin tukossa ja kämmenet niin rakoilla tankotanssista, että pieni lepo tekee ihan hyvää. Nyt kuitenkin on aika kääntää kurssi ihan oman pääkopan takia. 


20150317_134635

Tulevan kevennyksen tarkoitus ei ole pudottaa painoa ja laihduttaa, vaan syödä paremmin ja muuttaa kehonkoostumusta parempaan suuntaan. Haluan muuttaa taas kerättyä rasvamassaa lihasmassaksi ja tarjota keholleni mahdollisuudet onnistua paremmin urheilusuorituksissa. Tankotanssista on tullut entistä vaativampaa ja nyt on aika keskittyä hyvään oheistreeniin kuntosalilla sekä treenata myös sitä aerobista enemmän, jonka skippaan yleensä aika lahjakkaasti zone poislukien.

Rasvanpoltto tarkoittaa tietysti sen ainaisen salaatin ja kanan syömistä, mutta onneksi kyseinen yhdistelmä on yksi lempiruuistani. Viime syksynä söin kanasalaattia joka päivä kaksi kertaa kymmenen viikon ajan eikä muuten vieläkään kyllästytä. Tärkeintä tässä oli itselleni ymmärtää se miksi tätä on hyvä syödä. Esimerkiksi salin jälkeen palkkari meinaa helposti jäädä itseltäni, mutta olen ymmärtänyt sen miksi se vaan pitää juoda jokaikinen kerta.

20150317_144812

Töissä ollessani olen "kuivaharjoitellut" Ayshaa jo hyvän tovin ja vihdoin pari viikkoa sitten se vain onnistui yhtäkkiä. Ehkä aiemmin kyse on ollut myös uskalluksesta heittää jalat kattoon ja vielä tässä on parannettavaa, sillä tangollahan tässä asennossa ei juuri kiikuta. Kokeilin tätä myös tangolla ja sain itseni kuitenkin ylös. Jalkojen oikea asento on kuitenkin hakusessa, mutta harjoituksella sekin asia saadaan korjattua. 

Kohta voisi vielä ottaa nopeat päikkärit ja tehdä eväät illaksi, sillä tänään pääsen töistä aikaisintaan keskiyöllä, koska kaupallamme on inventaario. Jos jotain inhoan kauppaduunissa niin se on juuri tämä vuosittainen lasku-urakka. Parasta on kuitenkin se, että duunin saa sentään tehdä rauhassa asiakkailta ja kaupan saa kerrankin siistiksi.

Lopuksi haluaisin vielä kysyä teiltä; Mitä kesäkunto tarkoittaa juuri sinulle?

Habitat - Sisustajan paratiisi

Varoitus jo etukäteen, tämä postaus tulee sisältämään todella paljon kuvia ja toivottavasti myös inspiroivia sellaisia. Habitat on eurooppalainen sisustusliikeketju, joka rantautui Suomeen vuonna 2014. Ketjulla on yli 50 myymälää ympäri Euroopan ja Habitat onkin minulle tuttu Ranskan visiiteiltäni. Kummitätini Kaisan kanssa käymme Habitatissa aina ollessamme Nizzassa ja varmasti ensi kuun visiitillä käymme siellä myös. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvitsisi lähteä merta edemmäs kalaan, kun Suomen Habitat löytyy aivan käden ulottuvilta Helsingin Citycenteristä. Ei ollutkaan yllätys mitä kummieni joululahjapaketista löytyi, nimittäin Habitatin lahjakortti. Kävin tänään hieman kurkkailemassa valikoimaa, mutta päädyin kuitenkin lähtemään tyhjin käsin vaikka olisin ollut valmis kantamaan kaiken kotiin. Valikoima vain oli liian laaja, joten pohditaan vähintään yön yli mikä olisi oikea valinta.

Pidemmittä puheitta, nauttikaa!

IMG_8476

IMG_8477


Tämä kasvi lasivaasin sisällä on yksi erittäin vahva ehdokas myös meidän kotiimme. Ainoastaan paikka tälle on hieman avoinna, sillä olohuone mikä nyt olisi luonnollinen paikka, on hieman hankala, sillä tälle ei yksinkertaisesti ole paikkaa millään tasolla. Kuitenkaan sohvapöydälle tätä en viitsisi laittaa ja tietokonepöydällä tämä olisi vain tiellä. 

IMG_8478
IMG_8479

IMG_8480

Tämä aamiaistarjotin meiltä itseasiassa jo löytyykin. Ostin tämän jo hieman joulun jälkeen ja sitä on tullut käytettyä muutaman kerran. Harmi vain näin nörtin näkökulmasta, että tarjotin on näin pieni, sillä tälle ei vain mahdu aamupala + tabletti samaanaikaan, joten jommasta kummasta on aina luovuttava. Useimmiten se on toki ollut se aamiainen, joka on saanut väistyä tärkeämpien asioiden edeltä.

IMG_8483
Tämä sopisi keittiön tasolle koristeeksi

IMG_8484

IMG_8485
Jos kotiin vaikka kaivattaisiin lisää kynttilöitä...

IMG_8489

Tämä lasipöytä on myös upea! Itselläni on varastossa lasinen olohuoneen pöytä, mutta valitettavasti pöydän jalat ovat hieman kärsineet, joten pöydän tasapaino tuppaa olemaan hieman hukassa. Mikäli pöytään ei koske eikä sille laske mitään niin se olisi ihan fine, mutta valitettavasti hieman liian epäkäytännöllistä. Tässä lasisessa pöydässä myös mietityttäisi se, ettei tälle voisi koskaan laskea mitään ilman alusta, sillä lasi valitettavasti naarmuuntuu helposti. 

IMG_8490

IMG_8494

IMG_8495

Tämän ruokaryhmän suorastaan näkisin kummieni kodissa. Meidän keittiöön tämä olisi valitettavasti liian iso sekä meillä ei myöskään koskaan syödä oikeasti keittiössä. Yleensä poikkeuksen on tehnyt joulu, mutta nyt en osaa edes sanoa milloin keittiötä on oikeasti käytetty syömiseen. 

IMG_8497

IMG_8498

IMG_8499

Tämä puinen alunen (oikeasti kuulemma matto) on myös erittäin vahva kandidaatti. Sain tästä jo viimeksi vision pesukoneen päällä, sillä voisiko tuollaista nyt oikeasti käyttää mattona? Meidän kylppäri on tietysti vielä kaltevalla lattialla varustettu versio, joten tuskin edes toimisi siellä. Mutta niinkuin tässäkin, miksei tämä menisi myös juurikin vaikka esim. suojana pesukoneen päällä. Haaveilen kovasti myös tuosta laatikosta rasvoineen, mutta niiden kalliihko hinta on vielä toistaiseksi pitänyt ne kaupassa.

IMG_8500

IMG_8501

Tällaisia ihanuuksia Habitatissa oli tällä kertaa tarjolla. Mitkä näistä oli teidän suosikkeja ja oletteko päässeet käymään Habitatissa? Veikkaan, että kunhan kevät etenee niin taidan tehdä isomman visiitin tähän liikkeeseen ja toivottavasti saamme vihdoin kummitätini kanssa sovittua yhteisen shoppailuhetken. Ensin pitää vain saada jatkettua operaatiota eroon turhasta tavarasta, joka onkin jatkunut hyvällä tahdilla tämän kuun. Pikkuhiljaa pitäisi myös laittaa pystyyn sitä blogikirppistä, jotta lopuistakin vaatteista mm. pääsisi eroon. 

Herkkuaamiainen

Aamuista on näin kevään myötä tullut jopa lempiajankohtani. Herääminenkään ei tuota enää ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ja heräilenkin yleensä jo yhdeksän aikaan. Vielä talvella nukuin helposti kymmeneen tai yhteentoista ja 9:30 herääminen oli jo todella aikaista minulle. Ilmeisesti valon määrä vaikuttaa tähän, vaikka makkarissa onkin tehokkaat pimennysverhot eikä valoa juuri tulvi sisään aurinkoisellakaan säällä. 

IMG_8444


Eilen töissä ollessani päätin tehdä täksi aamuksi oikein herkkuaamiaisen hedelmälautasen muodossa. Lautanen sisälsi päärynää, kiiviä sekä banaani eli kaikkea mukavasti naposteltavaa. Lisäksi olin ostanut vielä pari croissanttia, joihin olen täysin koukussa. Onneksi ensi kuussa pääsen Ranskaan nauttimaan oikeista croissanteista. Tunnetusti kummisetäni käy joka aamu leipomossa hakemassa pari baguettia sekä croissantteja. Herkkulautasen nautin samalla katsellen Vampyyripäiväkirjoja, johon olen nyt koukuttunut kun sain Gossip Girlin katsottua ja Pretty Little Liarskin jäi tauolle. Kyseisen sarjan kauden viimeinen jakso oli kyllä muuten ehkä suurin kusetus koko sarjan aikana. Onko teistä muuten joku katsonut sen ja mitä olitte mieltä?

IMG_8452

Aamiaisen jälkeen jäi vielä aikaa toki tämän postauksen tekemiselle, mutta myös WoWin parissa sain kulutettua muutaman hetken. Onneksi kyseisessä pelissä ei ole ihan hirvittävästi tällä hetkellä tekemistä, joten raidien ulkopuolella hahmot voi jättää turvallisesti afkiin ja keskittyä välillä myös muuhun iltaisin, kuten esimerkiksi juuri Vampyyripäiväkirjojen katseluun. Treenaaminenkin on ollut hieman jäissä, sillä aktiivinen tankoilu sai kropan niin jumiin ja kämmenet rakoille, ettei mistään yksinkertaisesti tule mitään. Sunnuntaina tankotunnilla huomasin kuinka jumissa kroppa onkaan ja miten ihmeellisistä paikoista voikaan löytyä uusia lihaksia. 

IMG_8453

Tänään on tiedossa hieman PT-hommia Fressillä sekä mahdollisesti viimeinen jääkiekko-ottelu tälle kaudelle ainakin Bluesin otteluissa. Pudotuspelit ovat nimittäin käynnissä ja Blues on omassa ottelusarjassaan 3-0 tappiolla. Nyt edessä olisi siis voitto tai kuolema. Itselläni oli varsin kovat odotuksen Bluesin menestymiselle tänä keväänä, mutta tähän mennessä peliesitykset ovat olleet suorastaan karmivia. Blues on tehnyt yhden maalin kolmessa pelissä ja on sanomattakin selvää, että enemmän pitäisi tehdä. Noh, toivottavasti Blues saa revittyä edes tästä yhdestä pelistä sen voiton niin ei tarvitse lähteä kesälomalle täysin surkealla esityksellä. Surkea esitys onkin ollut ellei sitten Blues toista ihmettä ja nouse tälläisestä tappiosta vielä voittoon.

Noh nyt on kuitenkin aika alkaa valmistautua trainerhommiin, joten kivaa torstaita kaikille! :)

Kirpparilöytöjä pitkästä aikaa

Ostelen nykyään suurimman osan vaatteistani kirppareilta, sillä miksi maksaa joskus jopa uusista vaatteista enemmän? Olen monesti tehnyt todella edullisia löytöjä pilkkahintaan eikä tämäkään ollut poikkeus. Selailen usein Facebookin kirppariryhmiä ja olen niissä myös myynyt omia vaatteitani pois. Yleensä näissä ryhmissä kaupankäynti on vähintäänkin vaikeaa kun aina itse myydessä pitäisi ottaa miljoona kuvaa päällä ja kahden euron toppi saatetaan varata pariksi viikoksi, kun "mä mietin vielä" ja loppujen lopuksi kaupoista ei kuitenkaan tule mitään. Itse en moisia miettimisiä harrasta ja silloin kun jotain kivaa bongaan, laitan heti viestiä myyjälle ja teen selväksi, että tulen tuotteen myös asap hakemaan. Tälläkin kertaa toimin näin ja en voisi olla onnellisempi. Mitä siis löysin?

IMG_8433

IMG_8432

Jep, upouudet Hollisterin verkkarit 10 €:n hintaan, ei paha vai mitä? Olin näitä jo pitkään himoinnut, mutta alkuperäinen hinta verkkareista sekä hankala saatavuus osoittautuivat liian isoiksi esteiksi. Onneksi kuitenkin bongasin nämä, vaikka aluksi pelkäsinkin, että joku nopeampi nämä silti ehtii noutaa, vaikka ilmoitinkin ostohaluista ensimmäisenä. 


IMG_8436


IMG_8443

Väriä näissä ainakin piisaa ja zonessakin sain kommenttia vaatteistani, että noudatan ainakin nimimerkkini vaatimaa ideologiaa kun kaikki on pinkkiä päästä varpaisiin. Niille jotka eivät tiedä niin zonenimimerkkini on siis Pinxu. Ihan alunperin nimimerkkini oli ircissä PinkCat`, mutta myöhemmin se vääntyi tähän nykyiseen muotoon tai Pinxediksi. 

Pääsiäisenä Kaapelitehtaalla on tiedossa iso kirppis, jonne ajattelin suunnata. Siellä on myös bloggaajakirppis, mutta yleensä niissä myydään kaikkea vähintään 20 € / kpl - hintaan, joten sen jätän suosiolla väliin. Kirpparilla ehkä huonoin myyntiargumentti on se, mitä itse aikoinaan olet maksanut jostain vaatteesta. Merkkituotteet nyt ovat asia erikseen, mutta jostain Ginan rytkystä aivan turha kommentti. 

Voisin kyllä tarinoida varsinkin nettikirppareiden kauhuista pitkän tovin, mutta kaikkien onneksi aika ei tällä kertaa riitä siihen, sillä ihanainen ässä ja kalatiski kutsuu jo minua. Ihanaa keskiviikkoa kaikille! :)

Voda Collagen Beauty - kauneusvesi

Kauneudenhoito ei ole aina pelkkää kosmetiikkaa ja tärkein elementti kauneudessa on yksi elämän peruselementti, nimittäin vesi. Vettähän tulisi juoda suositusten mukaan 2-3 litraa päivässä, jotta mm. aineenvaihdunta pysyy käynnissä sekä iho pysyy kimmoisana. Ihon kannalta tärkeä elementti on myöskin kollageeni, ja ihosta 75% onkin kollageenia. Kollageeni vaikuttaa myöskin luiden, lihasten sekä nivelten kuntoon. Ihmisen ikääntyessä kollageenikuidut eivät enää uusiudu, mikä puolestaan nopeuttaa ikääntymisprosessia. 

Voda Collagen Beautyssä vesi ja kollageeni yhdistävät voimansa ja yhdessä pullossa Vodaa onkin tarpeeksi kollageenia yhden päivän tarpeisiin. Vedestä löytyy lisäksi myös C-vitamiinia. 



Voda Collagen on siis varsinaisesti kauneusjuoma, sillä se tosiaan huolehtii ihon hyvinvoinnista. Vaikka Voda luokitellaan lähdevedeksi, siinä on silti ihana granaattiomenainen maku, joka oli ainakin minulle positiivinen yllätys. Ei liian makeaa, muttei liian mautonta. Minun täytyy tähän väliin myöntää, että olen harvinaisen huono juomaan puhdasta vettä ja turvaudun luvattoman usein Pepsi-Maxiin tai vähintäänkin hiilihapotettuu sitruunavichyyn. En myöskään osaa juoda vettä lasista, vaan vesi pitää aina juoda pullosta.

Itse pullon design on muuten mielestäni todella onnistunut. Kuinka tälläistä hempeän vaaleanpunaista pulloa vaan voi vastustaa? Vaikka kaikki pullot on jo juotu, nämä jäävät kyllä koristamaan treenikassiani sekä työpöytääni vesipulloina. 


20150319_165843

Vodaa myydään tällä hetkellä Hyvän olon tukussa 3,95 € kappalehintaan. Ainesosat: Lähdevesi, sokeri, hydrolysoitu naudan kollageeni (0,7 %), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), luontainen aromi, säilöntäaine (kaliumsorbaatti), C-vitamiini.

Kokeilin tuotetta nyt kolmena päivänä putkeen ja ainakaan mitään näkyvää vaikutusta en havaitse tällä hetkellä. Toisaalta en ole (onneksi) vielä niin vanha, että kovin rajuja ikääntymisen merkkejä olisi havaittavissa, mutta vedenjuontia minun tulisi ehdottomasti parantaa jo ennen kuin on liian myöhäistä. 3,95 euron hinta on mielestäni myös hitusen korkea, vaikka kyseessä onkin erikoistuote. Mikäli hinta olisi euron edullisempi, se olisi mielestäni kohtuullisempi omalta kohdaltani mietittynä. 

Vielä plussat ja miinukset selkeämmin:

+ Kaunis ja houkutteleva design
+ Raikas ja kevyt maku
+ Ravintoarvoiltaan hyvä
+ Sopivan kokoinen

- Hieman korkeahko hinta
- Saatavilla toistaiseksi vain nettikaupasta

Kaikenkaikkiaan olen oikein tyytyväinen kuitenkin kokeiluun, sillä vaikken huomaakaan ihossani mitään merkittävää muutosta kokonaisessa kolmessa päivässä, ainakin olen nyt kiinnittänyt huomiota vedenjuontiini eri tavalla. 

Onko teillä kokemuksia kollageenivesistä ja miten pidätte ihonne hyvässä kunnossa?

Postaus on toteutettu yhteistyössä Oy NHS - Nordic Health System Ab:n kanssa

Liebster blog-haaste

Ihanaa, mä niin tykkään tehdä näitä erilaisia haasteita (kunhan ei kestä viikkoja :D). Tämän tunnustuksen ja haasteen sain Viiviltä. Tarkoituksena on haastaa mukaan alle 1000 lukijan blogeja, joille sitten esitetään 11 kysymystä ja keksin itse seuraaville myös 11 kysymystä. 

1. Missä kaupungissa haluaisit asua, jos voisit asua ihan missä päin maailmaa tahansa?
- Tukholma on aina ollut haaveeni. Nuorempana ravasin siellä jatkuvasti ja Tampereella asuminen muistutti oman pääni sisällä Tukholmassa asumista. Ehkä eniten Tukholmassa rakastan juuri niitä tietynlaisia vanhoja taloja. 

2. Onko sellaista kieltä mitä olet aina halunnut osata puhua, jos on niin mikä?
- Puhun jo kuutta kieltä (suomi, ruotsi, englanti, ranska, saksa, italia), mutta olen aina halunnut osata myös venäjää, viroa, kiinaa sekä espanjaa. Ehkä näistä lisään ainakin jonkun vielä listaan. Tällä hetkellä opin salaa myös norjaa, sillä pelikavereistani puolet on norjalaisia.

3. Mikä on sun lempi vuodenaika?
- Saako vastata kaikki? Kaikissa kun on puolensa! Tämä "talvi" oli kyllä pettymys, kun ainoastaan yhdellä viikolla taisi olla enemmän kuin 15 astetta pakkasta. Talvella pitää olla kylmä!

4. Mikä on paras blogi, jota olet lukenut?
- Minnan blogi, mutta hän joutui lopettamaan bloginsa :/ Kahvikuppikuvat ja maniat ♥

15250267679_874e320228_o


5. Miksi aloitit bloggaamiset?
- Mursin selkäni helmikuussa 2011 ja jäin sen myötä pitkälle sairauslomalle. Elämä kävi tylsäksi neljän seinän sisällä, joten päätin piristää sitä blogilla.

6. Tykkäätkö asua mielummin maalla vai kaupungissa?
- Ehdottomasti kaupungissa. En omista ajokorttia niin liikkuminen paikasta toiseen olisi mahdottomuus.

7. Onko sulla suunnitelmia tulevaa kesää varten?
- Ei mitään merkittävää. 

IMG_0737


8. Mikä tekee sinut tällä hetkellä kaikkein onnellisimmaksi?
- Se, että olen vihdoin oppinut heräämään päivisin ennen klo 12 :D Tänäänkin heräsin jo ysiltä, mikä on todella aikaisin minulle!

9. Mikä on viimeisin suuri muutos tai tapahtuma elämässäsi?
- Ammattikorkeakoulusta valmistuminen!

10. Onko sulla koskaan ollut jotain asiaa mitä olet keräillyt? Jos on niin mikä?
- Pienenä keräilin tarroja sekä postimerkkejä. Myöhemmin minusta tuli innokas numismaatikko ja minulla onkin melkoinen kokoelma erikoiseuroja. Tällä hetkellä ilmeisesti keräilen Victoria's Secretin tuotteita kylppäristä päätellen....

IMG_8364


11. Uskotko ihmeisiin?
- Uskon!

Kysymykset haastetuille:

1. Seuraatko jotain urheilua?
2. Mitä mieltä olet Superfoodeista?
3. Mihin sarjaan samaistut eniten ja miksi?
4. Mitä uutta trendiä et ymmärrä?
5. Mitä puhelinsovellusta käytät eniten?
6. Seuraatko eSportsia? 
7. Paras tapa viettää sunnuntai?
8. Tärkein tavarasi?
9. Mitä aiot saavuttaa kesällä?
10. Pakolliset aamurutiinisi?
11. Suositko kirppareita vai ostatko vaatteesi uutena?

Mukaan haastan kaikki haasteista tykkäävät sekä kaikki kenelle ilmestyy kommentiboxiin ilmoitus haasteesta ♥ 

Victoria's Secret showergels

Siitä lähtien kun ensimmäisen kerran ostin VIctoria's Secretin suihkugeelin, olen ollut koukussa niihin. Ensimmäiset valintani olivat Pure Seduction sekä Coconut Passion ja Pure Seduction onkin ehdottomasti näistä lempparini. Aiemmat suihkugeelini ostin laivalta ja painiskelinkin pitkään sen ongelman kanssa, kun näitä ei mistään nettikaupasta tuntunut saavan. Bodymistejä on kyllä kaupat pullollaan (myös Glitterit), mutta näitä suihkugeelejä sai metsästää. 

Onneksi kuitenkin Bangerheadilta löytyy kattava valikoima näitä suihkugeelejäkin, joten enää ei tarvitse stressata. Tilasin samalla myös pidennyksilleni sopivan hoitoaineen, jota saa myöskin edullisemmin täältä kuin Sokos Emotionista. Alunperin minun piti tilata vain uusi Pure Seduction, mutta kun sain alennuskoodin sekä ilmaisen toimituksen niin päädyin sitten ottamaan samaan tilaukseen myös pari uutta tuttavuutta. 

IMG_8359

Total Attractionissa tuoksuvat lilja sekä kirsikankukka ja tämä on näistä ehdottomasti toinen suosikkini. Pure Seductionissa tuoksuu puolestaan luumu sekä freesia. Pure Daydreamissa taasen tuoksuu orkidea sekä herukka. Jokaisessa on siis oma viehätyksensä ja onneksi kaikki valinnat olivat tuoksunsa puolesta onnistuneita. Vaikka näillä onkin hintaa hieman enemmän kuin tavallisella markettisaippualla, ovat nämä kestäneet käytössäni pitkään, joten hinta ei kuitenkaan kirpaise liikaa. Coconut Passion nyt toki päätti ilahduttaa minua aukeamalla salikassissa ja valuttamalla yli puolet sisällöstään sinne, mutta kuitenkin. 

IMG_8363

IMG_8364


Näillä tuoksuilla saa mukavasti pientä arjen luksusta aikaan ja suihkuhetkestä tuleekin asteen mukavampi näiden myötä. Kylppäristä löytyy myös 6 erilaista Bodymistiä sekä 3 vartalovoidetta näiden kaveriksi, joten taidan välillä hemmotella itseäni vähän liikaakin. 

Home pics with Canon EOS 1100d

Kuten olen kertonut, minulla on ollut pitkään aikomuksena hankkia uusi kamera ja tällä kertaa oikeasti kunnollinen sellainen. Eilen haaveeni toteutui, sillä hankin itselleni uuden Canon EOS 1100d- järjestelmäkameran. Ihan uusi laite ei ole, vaan ostin sen käytettynä 150 euron hintaan Facebookin kirppariryhmästä. Alunperin olin suunnitellut sijoittavani täysin uuteen, suht edulliseen kameraan ja olin jo oikeastaan päätynyt Canonin EOS 1200d- malliin. Onneksi kuitenkin näin tämän, sillä jo nyt tiedän, että tämä oli tähän tilanteeseen parempi ostos. En nimittäin aiemmin ole omistanut järkkäriä, joten tällä on hyvä harjoitella sekä EOS 1100d on 1000x parempi kuin vanha kamerani. Eniten innoissani olen kameran valovoimaisuudesta, sillä vanhalla kameralla täällä sisällä ei pystynyt kuvaamaan ollenkaan ellei ulkona paistanut aurinko täydeltä taivaalta. Nyt sekin on siis mahdollista, jes!

Ihan koko ohjekirjaa en vielä saanut selattua läpi, mutta räpsin täältä kotoa muutaman testikuvan. Onneksi kamera on sen verran aloittelijaystävällinen ja Canon on edes vähän tuttu, joten ihan tuntemattomilla vesillä ei liikuta. Huomaatteko eroa vanhoihin kuviin jo näiden perusteella?

IMG_8350

IMG_8352

Tämä nurkka on muuten oikeasti tosi pimeä, sillä tähän ei paista aurinko ollenkaan ja vanhalla kameralla tätä kohtaa oli turha koittaa kuvata. Nyt kuitenkin sekin onnistui ihan ok.

IMG_8354

IMG_8355

IMG_8356

IMG_8358

Lienee jo sanomattakin selvää, että tälle tytölle iski hirveä kuvausvimma. Nyt kun on kunnon kamera, pitää hommata vielä ainakin jalusta sekä kaukolaukaisin, että voin vihdoin myös ottaa asukuvia tänne blogiin. Nyt kun tulee kevätkin, niin töihinkin tulee lähdettyä ehkä muissakin vaatteissa kuin verkkareissa. Onneksi Oulun reissulta tuli tehtyä muutama vaatelöytö sekä muutama kosmetiikkajuttu on vielä esittelemättä täällä blogin puolella juurikin siitä syystä, kun kuvaaminen ei aina ole ollut olosuhteiden puolesta mahdollista. 

Nyt siis jatkamaan kameran ihmettelyä ja palaillaan taas uusien, parempien kuvien merkeissä. Kivaa viikonloppua kaikille! :)

30 day Split challenge

Tankoiluharrastukseeni liittyen meillä on EF-Sportissa käynnissä 30 päivän spagaattihaaste, johon osallistuu n. 10 innokasta tankoilijaa. Itse päätin myöskin liittyä tähän haasteeseen, sillä notkeus tulisi tarpeeseen. Monet liikkeet kun kärsivät jäykistä jaloista ja sulava jalkaliikehän on aina paremman näköistä tangolla pyöriessä. 

Saamme ohjeet spagaattien harjoittamiseen joka päivä opettajaltamme Editalta videon muodossa ja olen niitä kyllä toistaiseksi melko laiskasti noudattanut. Mm. Oulun reissu verotti aika ankarasti spagaatin treenaamista, mutta onneksi tässä on vielä loppukuu aikaa skarpata. Ja eihän tässä kovin huonosti mene itse spagaattienkaan osalta... 

20150310_133744


Sivuspagaatti menee minulta melkein maahan asti hyvinkin yllättäen. Tätä en ole harjoitellut sitten juuri yhtään viimeisen vuoden aikana, joten melko hyvä suoritus siihen nähden. Tosin niistä ajoista ollaan kaukana kun muksuna pystyin makaamaan x-asennossa mahallaan jalat suoraan sivuille. 

20150310_133833


Oikea jalka edellä spagaatti menee käytännössä maahan asti eli vielä pitäisi päästä pari senttiä alemmas, jotta kyseissä asennossa voisi vain hengailla. Kunhan tässä asennossa olemisesta tulee liian mukavaa, on aika ottaa korokkeet käyttöön eli pitää alkaa venyttämään seuraavaksi yli, jotta kehitystä saadaan edelleen.

Vasemmalla puolella maasta jää kymmenisen senttiä eli pikkuisen heikommin menee sillä puolella. Ei kuitenkaan myöskään mikään paha tilanne "huonommaksi" puoleksi. Uskoisin, että vasenkin puoli olisi mahdollista saada maahan tämän kuun aikana. 

Pääsin tänään myös venyttämään töissä myyntivastaavaamme ja hänellä on myös käynnissä spagaattihaaste. Hänellä oli tavoite toukokuun loppuun mennessä saada spagaatti maahan saakka ja meillä on huomenna tiedossa taas uudet venyttelytreenit. Uskoisin, että PT:n valmennuksella tavoite on täysin realistinen pienistä haasteista huolimatta! 

Lindex - Holly&Whyte

Kevät on kovasti tuloillaan ainakin mun maailmassa, vaikka selkeästi ulkomaailma ei ole kanssani samaa mieltä. Kovasti tekisi mieli heivata viimeisetkin talven rippeet vaatekaapin perälle ja kaivaa kaikki hempeät vaatteet eturiviin odottamaan omaa vuoroaan. Yleensä en myöskään näitä vaatekollaaseja harrasta, mutta tämän kerran oli pakko tehdä poikkeus, sillä poikkeuksellisesti jokin mallisto herättää minussa näin paljon mielenkiintoa.

Uusien vaatteiden suhteen olen ollut ostolakossa syyskuusta asti ja lakossa olenkin pysynyt treenivaatteita sekä Gina Tricotin vahapintaisia farkkuja lukuunottamatta. Jep, uusia vaatteita ei ole meille eksynyt siis moneen kuukauteen. Jos olen halunnut shoppailla, olen ostanut vaatteeni kirppareilta ja viimeksi perjantaina tein löydön Facebook-kirpparilta, josta ostin Nellyn nuden sifonkitopin 10 euron hintaan. Kyseisessä topissa oli vielä laput kiinni ja toppi maksaa Nellyllä tällä hetkellä 17,95 €. Loisto löytö siis. Olen myös saanut tyhjennettyä itselleni isoja tai käyttämättömäksi jääneitä vaatteita eteenpäin uusiin koteihin myöskin Facekirpparin kautta ja loput voisinkin laittaa suunnitelmien mukaan tänne blogikirppikselle.

Tällä hetkellä päänvaivaa kuitenkin aiheuttaa Lindexin Holly&Whyte-mallisto, jossa olisikin monen monta omaan värimaailmaani sopivaa vaatetta. Täytynee kuitenkin vielä hetki odotella, sillä oikeastihan en näistä mitään tarvitse, korkeintaan haluaisin. 

PicMonkey Collage



Näistä ehdottomasti lempparini on tuo liivi sekä vastaavanmallinen takki. Liivillä on hintaa 49.95 € ja takilla 59.95 €, joten hetken joudun näiden miettimistä pohtimaan. Molempia en hankkisi, mutta ehkä liivi olisi näistä se houkuttelevampi vaihtoehto. Raidat ovat myös kestosuosikkejani juurikin näissä väreissä, mutta sen verran itseäni tunnen, että pystyn todennäköisesti vastustamaan tuota raitaneuletta. Mallistosta omistan pari vastaavaa vaatetta, nimittäin itselläni on tuota kauluspaitaa vastaava versio Gina Tricotista sekä hieman samanlainen kultainen kaulakoru Nellyltä. Mallistoon voit tutustua kokonaisuudessaan täällä. 

Löytyikö teille lemppareita tästä mallistosta? :)

Viime viikon kuulumiset

Bloggaileminen on taas jäänyt hieman vähemmälle, mutta jääköön, turha siitä on ottaa stressiä. Kaikkea kertomisen arvoista on kyllä tapahtunut, mutta en ole vain saanut aikaiseksi istahtaa koneelle ja kirjoitella tapahtumat ylös. Onneksi kohta tulee kuitenkin kevät ja toivon, että voisin pikkuhiljaa alkaa taas julkaisemaan päivän asuja edes välillä. Tuohon säähän kun ei oikein tee mieli pukea päälle mitään näyttämisen arvoista ja harvoimpa niitä kuvaajiakaan on paikalla. Taitaa olla siis jalustan osto edessä. Olen myös tarkkaillut kameroiden hintoja ja päätynyt Canonin järkkäriin, malli vain on vielä avoin. Toivottavasti ennen Ranskan reissua minulla kuitenkin olisi jo uusi kamera taskussa. 

Päivittäiseen ohjelmaani on kuulunut hyvän aamupalan nauttiminen pääasiassa Gossip Girlin seurassa ja perjantaina siivosin koko asunnon lattiasta kattoon. Kävin ostamassa aamuksi hieman croissantteja, italialaista salamia sekä tietysti uudet tulppaanit perjantain kunniaksi. Tapanani on aina ostaa perjantaisin uudet kukat maljakkoon, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, etteivät nämä kukat selviä perjantaille saakka. 

20150227_115215

20150227_191929

Perjantaina kävimme myös Hiparin kanssa ensin vetämässä Sushiöverit Fuku Supremessa, jonka jälkeen pääsimme vihdoin katsomaan 50 Shades of Greyn. Leffa oli yhtä pettymys kun odotinkin, mutta olihan se silti pakko nähdä. Kirjoistakaan en varsinaisesti tykännyt, vaikka ne luinkin hetkessä. Elokuva oli kuitenkin toteutettu mielestäni liian herttaisesti ja eniten itseäni häiritsi myös herra Greyn kädestä pitäminen. Jos kyseinen henkilö ei suostu nukkumaan kenenkään vieressä, miksi sitten käsi kädessä voi kuljeskella? Muutenkin herrasta oli tehty liian lässy. 

Parasta elokuvassa kuitenkin oli yksi Ellie Gouldingin biisi, jota olenkin kuunnellut aikalailla repeatilla tässä viime päivät. 




IMG_20150301_133835

Lauantaina oli vuorossa myös omalta osaltani viimeinen Bluesin runkosarja-matsi kotona. Vastassa oli liigajumbo Vaasan Sport, joka on kieltämättä ollut vaikea vastus Bluesille tällä kaudella. Sporttihan on saanut enemmän pisteitä Bluesista kuin Blues Sportista. Onneksi kuitenkin nyt voitto saatiin kaivettua ottelusta hyvällä ensimmäisen erän pelillä, vaikka kokonaisuudessaan ottelu jäi vähän laimeaksi. Tällä hetkellä Espoo Bluesin peli näyttää niin hyvältä, että on syytä varautua pitkään kevääseen. Blues viilettää 10 kotiotteluvoiton putkessa ja joukkueen kapteeni Kim Hirschovits puolestaan 18 ottelun pisteputkessa. 

IMG_20150228_231251



Lauantaina iltaa tuli vietettyä myös Counter-Striken parissa, kun Yle lähetti finaalit TV2:lta Lantrekin finaaleista. Vastakkain pelasivat 3DMAX sekä Team Menace. Ottelun ennakkosuosikki oli toki 3DMAX ja ensimmäinen mappi Dust2 menikin 3dmaxin suvereenissa hallinnassa. Toisessa mapissa finaali sai arvoisensa taiston kun Team Menace taisteli jo melko varman häviön partaalta melkein rinnalle ja ohi häviten kuitenkin tiukimmalla mahdollisella marginaalilla 14-16. Finaaliin mahtui mukaan upeita ecokierroksia puolin ja toisin. pommin purkamista savun seassa vain 14 hp:lla sekä upeita yksilösuorituksia, kaikkea siis mitä Counter-Strike parhaimmillaan voi tarjota. 

Nyt on kuitenkin aika lopettaa höpinät tältä erää ja on aika suunnata töihin. Tänään ja huomenna on tiedossa molemmille päiville yli 9 tunnin työpäivät, joten aika tulee olemaan kortilla. Eilen kävimme kummieni kanssa Tampereen Filmifestivaaleilla katsomassa Chaplinin pojan, joka oli melkoinen kulttuurielämys minulle ja Maijalle. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin, 

Kivaa tiistaita kaikille! :)
Designed by FlexyCreatives