perjantai 30. joulukuuta 2016
The new year tag
1. Jos voisit uudelleen elää yhden muiston viime vuodesta, niin mikä se olisi?
Eläisin ihan varmasti uudelleen meidän Lontoon reissun kokonaisuudessaan. Haluaisin kovasti jo uudelleen Lontooseen ja olinkin suunnitellut salaa jo reissua keväälle, mutta se suunnitelma lykkääntyi nyt ainakin hitusen vauvan myötä :)
2. Minkä uudenvuoden lupauksen saavutit tänä vuonna?
En tainnut tehdä viime vuonna poikkeuksellisesti mitään lupauksia, joten en mitään. Tuskin tänä vuonnakaan teen kamalasti uusia lupauksia, kun seuraava vuosi tulee olemaan jo muutenkin riittävän erilainen.
3. Kolme sanaa jotka kuvaavat viime vuottasi?
Onnellisuus, perhe, uudet perheenjäsenet ♥
4. Jokin mitä odotat innolla tulevalta vuodelta?
Ehdottomasti vauvan eli Tyypin syntymää! Maaliskuuhun tuntuu olevan vielä pitkä aika, vaikka ei oikeasti olekaan.
5. Mikä on sinun tämän vuoden uudenvuoden lupaukset?
Tuskin tulen tekemään tosiaan mitään lupauksia. Vauva-arki varmasti asettaa ihan omat haasteensa ilman lupauksiakin. Kenties lupaan selvitä uusista haasteista :)
6. Mitä opit viime vuodesta?
Arvostamaan onnellisuutta. Juuri nyt elämässä on kaikki juuri niin kuin siinä kuuluukin olla.
7. Mitä teit viime uuden vuoden aattona?
Vietin aikaa Vaippini Erikan luona ja katselin raketteja <3
8. Mitkä ovat tämän uudenvuoden suunnitelmasi?
Tänään me lähdetään Samin kanssa Tampereelle Minnan ja Jounin seuraksi. Tiedossa on kaksi ihanaa yötä uudessa Sokos Hotel Tornissa, käynti Siipiweikoissa ( ♥ ) ja raketteja Ratinanrannassa. Tietysti samalla reissulla käydään myös Hyvän tuulen puodissa ja muutenkin kaupoilla.
Fun & Fashion,
haasteet
8 kommenttia
keskiviikko 28. joulukuuta 2016
Jouluaatto 2016
Jouluaatto alkoi meillä perinteisissä merkeissä, sillä heräsin heti aamusta katsomaan Joulupukin kuumaa linjaa. Riisipuuroa meillä ei sentään keitelty, mutta kauan avaamista odottanut Paradis-suklaarasia pääsi vihdoin tositoimiin. Ennen Lumiukon katsomista ehdimme Teukan kanssa ottaa vielä pienet nokoset, joka sekin on meillä tapana miltei joka viikonloppu. En ymmärrä miksi heräämme ensin 8-9 aikaan ja sitten kuitenkin nukumme vielä päiväunet jo heti klo 11.
Kolmen aikaan olimme saaneet omat aamutouhumme valmiiksi ja siirryimme ensin äidilleni viettämään joulua. Siellä söimme perinteiset jouluruuat ja pukkikin kävi tervehtimässä meitä viiden aikaan. Teukka oli niin rohkea taaskin, että nökötti koko vierailumme ajan yläkerrassa. Onneksi pukki oli sentään kiltti ja muisti Teukkaa myös pihvitikkupaketilla.
Tänä vuonna oma joulupöytäni oli hieman rajoittuneempi ruokavalion osalta raskauden vuoksi ja mm. kaikki kalat jäivät harmillisesti väliin. Rakastan yli kaiken sushia, graavi- sekä kylmäsavulohta, mutta ei, nyt niitä ei vain voi syödä. Onneksi äitini sentään jousti ja sain syödä kinkkua jo alkupalojen kanssa. Muutoin lautaseni olisikin ollut melkoisen tyhjä tässä vaiheessa.
Äitini luona oli onneksi jälleen aito ja oikea tuuhea joulukuusi, jota Teukkakin pääsi ihastelemaan. Ihme ja kumma kuusi ei sen kummemmin herraa kiinnostanut, mutta saas nähdä kariseeko vieraskoreus Teukasta, sillä hän menee nyt äitini luo hoitoon myös uudeksivuodeksi. Jos kuusi ei tosiaan Teukkaa kiinnosta, ehkä mekin voimme hankkia ensi vuonna omaan kotiimme oikean kuusen. Tosin olen kyllä sen verran rakastunut meidän valkoiseen tekokuuseen, että valinnasta tulee vaikea. Tosin, ainahan kotona voi olla vaikka kaksikin joulukuusta vai mitä!
Serkkujeni äiti oli tänäkin vuonna leiponut meille kaikille piparit ja myös Tyyppikin sai tänä vuonna omansa ♥ Omat pipareiden paistamiseni jäivät kokonaan välistä enkä liiemmin olekaan paistettujen pipareiden ystävä. Söisin mielelläni pelkän raa'an taikinan aina jos se vain olisi mahdollista. Joulutorttuja onkin tullut leivottua kuitenkin jo useampi pellillinen ja loppua tuskin on nähtävissä ennen kuin luumuhillon myynti loppuu taas kaupoissa.
Äitini luona vierailun jälkeen siirryimme viettämään joulua Samin isän luo, jossa avasimme aikuisten lahjat. Kuten jo edellisestä postauksesta kävi ilmi, olimme Samin kanssa olleet kovin kiltteinä.
Seuraava joulu tuleekin sitten olemaan aivan erilainen ja saas nähdä miten meidän perinteet muuttuu kolmannen perheenjäsenen myötä. Ehkäpä vietämme jouluaaton vain kolmistaan omassa kotonamme tai sitten perinteisenä yhdistelmäjouluna.
Mitä teidän jouluaattoonne kuului tänä vuonna? :)
tiistai 27. joulukuuta 2016
Meidän perheen joululahjat
Huhhuh, joulu on nyt ohi ja jälleen sitä saa odottaa vuoden. Meidän joulu koostui rauhasta, rakkaudesta sekä yhdessäolosta. Joulupukkikin tuli nähtyä taas tänä vuonna ja pukki toikin meille tänä vuonna ennätysmäärän paketteja. Olimme siis olleet todella kiltteinä Samin kanssa ja tässä teille pieni kurkistus siitä, mitä pukki toi meille ♥
Alexa Dagmarin kirjoittama kirja "Nuoren naisen opas" löytyi Samille kirjoittamaltani listalta ja näppärästi pukki osasi minulle kirjan tilata. Vielä en ole ehtinyt kirjaa liiemmin selailemaan, mutta onneksi minulla on vielä huominen päivä lomaa töistä, joten eiköhän sillekin aikaa löydy etenkin nyt on Downton Abbey on saatu kokonaisuudessaan katsottua läpi. Eipä siihenkään mennyt kuin parisen viikkoa.
Uudet kuulokkeet olivat myös toivelistallani, sillä Teukka oli näppäränä poikana päättänyt purra edellisistä johdon poikki. Herra on tuhonnut jo kolmet kuulokkeet ja nyt olen vannonut, etten jätä näitä enää lojumaan mihinkään. Edelliset kuulokkeeni olivat myös Happy Plugsilta, joten nämä ovat todella mieluisat.
Lumenen tuotesetti oli lahja itseltäni, sillä bongasin tämän edullisesti Iberon Outletista. Sami löysi paketistaan vastaavan miehille tarkoitetun suihkusaippua/dödö-setin.
UGGin mini Bailey bowit olivat myöskin lahja itseltäni, sillä olen jo kauan haaveillut aidoista UGGeista. Feikki-UGGit ovat syy siihen, että selkäni murtui miltei kuusi vuotta sitten ja olen siitä saakka haaveillut aidoista. Nämäkin ovat kuulemma liukkaat ja saankin kulkea kasvavan masuni kanssa varovasti ulkona. Tosin, eipä tuolla vesisateessa plussakeleillä näillä paljon vielä kuljeskella...
Samin minulle hankkimista paketeista paljastui mm. nämä H&M:n lämpimät tossut, jotka ovatkin olleet taukoamatta jalassani. Lämpöiset tossut/sukat olivat myös listallani ja sainkin lisäksi myös kovasti toivomani Cubuksen Cozy socksit lahjaksi. Sain lahjaksi myöskin uuden yöpaidan, jota olin myös toivonut H&M Mama-osastolta. Pitäähän mammalla mammavaatteita olla :) Sami oli ihanasti myös varmistanut, että kaikissa sukissa ja tossuissa on liukuesteet pohjissa, kun tuppaan olemaan kuulemma hieman tohelo..
Äidin ja mummini paketeista paljastui kaksi identtistä Pentikin poroa, mutta hätä ei ole tämän näköinen, sillä molemmat löysivät jo paikkansa kotoamme. Olen jo vuosia sitten saanut tuon isomman poron äidiltäni joululahjaksi ja nyt meidän porotokassamme on jo neljä jäsentä. Tänään voisimmekin polttaa tuikkuja näissä ensimmäistä kertaa.
Samin minulta saamista paketeista paljastui mm. tämä Daniel Wellingtonin ruskealla nahkarannekkeella varustettu rannekello. Hän oli jo tovin vihjaillut haluavansa kellon ja hän olikin ilkeänä mennyt vakoilemaan jo hyvissä ajoin ennen joulua, että minkä kellon olin hänelle hankkinut. Siitä syystä hankin samille myös pari muuta lahjaa, joita olivat mm. uusi XBOX One, kirsikanmakuinen kuumennettava olut sekä yhteinen risteily Ruotsiin ennen kuin vauva syntyy. Tiedossa on siis vielä kahdenkeskistä aikaa ja laivalla käyminen onkin meille molemmille mieluisaa puuhaa.
Teukalle pukki oli jo aiemmin tuonut uuden kiipeilypuun, joka avattiin äidin vaatimuksista jo marraskuun puolella. Aattona pukki muisti sängyn alla piileskelevää Teukkaa pihvitikkupaketilla. MIeluinen lahja tuli siis sieltäkin.
Jo edellämainittujen lisäksi saimme hieman rahaa sekä lahjakortteja mm. vauvantarvikkeita varten, paaaaljon suklaata sekä uuden seinäkalenterin äidiltäni. Sain myös Samilta lahjakortin lempisisustusliikkeeseeni, jonka valikoimia pääsen toivottavasti pian ihastelemaan.
Nyt kun joulu on ohi, blogikin alkaa päivittymään taas normaaliin tahtiin. Välillä pieni tauko jostain mieluisastakin jutusta tekee hyvää ja nyt jaksan varmasti uudella innolla jakaa kuulumisiani teillekin :)
Millaisia paketteja pukki toi teille tänä vuonna?
perjantai 23. joulukuuta 2016
Ihanaa joulua!
Niin vain huomenna koittaa vuoden odotetuin päivä ja vaikka odotinkin päivää malttamattomasti ja päivä on vieläpä edessä huomenna, silti olo on jo vähän haikea. Tämä päivä meni joulusiivousta tehdessä ja aika hujahti kuin siivillä. Minulla oli kovasti suunnitelmissa postata tänään aivan eri aiheesta, mutta niin vain oli muuta tekemistä. Nyt on ainakin koti siivottu, lahjat nätisti paketissa sekä joulusaunassa käyty. Huomenna sitten heräilläänkin jo jouluaattoon ja suunnitelmissa on katsoa tietysti Lumiukko sekä nauttia jouluaamun tunnelmasta. Kolmeksi siirrymmekin sitten äidilleni ja myöhemmin Samin isälle joulun viettoon, joten blogin pariin palaillaan sitten taas pyhien jälkeen. Ihanaa joulua teistä jokaiselle! ♥ ♥ ♥
tiistai 20. joulukuuta 2016
Christmas tag
On joulun aika, mitä luet?
- Tänä jouluna luen lähinnä Vauva-lehteä sekä Isabella Löwengripin Babybooztia. Akkarin taskarin jouluiset teemanumerot on myös hankittava joka vuosi ♥
Suosikki joululeffa?
- Yksin kotona. Se onkin katsottu jo tältä joululta.
Missä vietät mieluiten juhlapyhät?
- Perheen kanssa ja ensi vuonna sitten oman perheen ♥
Lempi joululaulu?
- Michael Bublén All I want for christmas on ainakin hyvin lähellä suosikkia!
Milloin avaatte lahjat?
- Jouluaattona pukin käynnin jälkeen. Pikkusiskoni uskoo vielä pukkiin ja kohtahan meilläkin on pieni, jonka luona pukki tulee tietysti myös käymään.
Osaatko nimetä kaikki joulupukin porot?
- En tosiaan! Petteriin jää minun tietämys. Enkuksi siellä taisi olla jotain DInzelin ja Damselin tyyppisiä :D
Mitä joulun traditiota odotat eniten tänä vuonna?
- Pakko sanoa lahjojen avaamista, sillä olen miettinyt lahjat erityisen tarkasti.
Oikea vai feikki joulukuusi?
- Tykkään kummastakin vaikka meillä onkin valkoinen kuusi. Ehkä ensi tai seuraavana vuonna kokeilemme aitoa, nyt kun näemme Teukan reaktion aitoon kuuseen äitini luona.
Kaikkien aikojen suosikkisi jouluherkuista?
- Kinkku, ehdottomasti. Olen syönyt kinkkua jo hyvät määrät ennen joulua!
Rehellisesti: onko lahjojen antaminen vai niiden saaminen parempaa?
- Pienenä se oli tietysti saaminen, kukapa sitä voi kieltää. Tänäkin vuonna on ihana odottaa etenkin Samin lahjoja, mutta kyllä niiden antaminen on nykyään parempaa.
Oudoin saamasi lahja?
- Varmasti jokin kavereilta läpällä saatu turhake, vaikka ei tule mitään tiettyä mieleen. Kieltämättä sukulaisten "ihan vain varmuuden vuoksi" aivan liian ylisuurina ostetut vaatelahjat menevät tähän kategoriaan.
Millainen lahjojen paketoija olet?
- Yleensä hyvin laiska ja tänään taas muistin, että miksi. Jos johonkin hommaan menee hermo niin tuohon paketoimiseen! Tänään paketoin ainoastaan kolme lahjaa ja siihen hommaan meni tunti. Muutama kirosanakin lenteli ja Teukka ihmetteli vieressä.
Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?
- Tänä vuonna olisinkin voinut hankkia jonkin joulupaidan, mutta jahkailin liian kauan mahani tulevan koon kanssa, joten paita jäi ostamatta. Aion sitten pukeutua punaiseen mekkooni aattona.
Ihanin joulumuistosi lapsuudesta?
- Joulupukki-Tolosen käynnit Vuokatissa.
Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?
- Joskus kyllä, mutta en nyt enää piiiitkään aikaan. Se karkkien kiinnitysjuttu maistuu niin kamalalta, että jätän mieluummin väliin.
Suosikkipuuhasi joululomalla?
- Vain oleminen tekemättä mitään. Onneksi tänäkin vuonna on muutama ylimääräinen päivä lomaa.
On jouluaatto, mitä lasissasi on?
- Tänä vuonna varmasti vain Pepsi Maxia ja alkoholitonta kuohuviiniä. Yleensä olen juonut valkoviiniä ja joulukokista.
Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?
- Varmasti Sami, sillä hänen lahjojaan olen miettinyt eniten.
Mitkä värit tekevät joulusi?
- En oikein tykkää mm. joulun punaisesta, mutta kai se on kaikkien värien yhdistelmä niistä väreistä, joita meiltä täältä kotoa löytyy. Sopiva sekoitus siis valkoista kuusta ja vaaleanpunaisia koristeita.
Mistä jouluperinteistä et pidä tai mitkä skippaat vuosittain?
- Tänä vuonna saan skipata kamalan Nisse polkan, josta muodostui inhokkilauluna kaupassa töissä ollessani. Mielelläni myös skippaisin äitini luona soivat lasten laulamat joululaulut, joihin olen niin kyllästynyt. Onneksi saan soittaa Bublén joululevyä siellä tänä vuonna.
Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?
- Ei nyt ihan valkoisetkaan, mutta lämpimän vaaleat.
Mikä on jouluherkkujen suosikkisi?
-Tähtitortut, ihan ehdottomasti!
Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai joulupäivästä?
-Jouluaatosta, kummallinen kysymys! :D
Kuva- vai suklaajoulukalenteri?
- Ei kumpikaan, vaan tänä vuonna lempparikseni ylsi Yankeen kynttiläkalenteri. Star wars-suklaakalenterissa on avaamatta ainakin yli 10 luukkua.
Kuulutko pikkujoulukansaan?
- Näin raskaana ollessa en etenkään ja nautinkin salaa tilanteesta, ettei minun tarvitse osallistua moisiin. Järjestettiin töissä pienimuotoiset pikkujoulut meidän lokeron kesken ja se oli ihan mukavaa. Olihan se vielä oma ideanikin :)
Oletko viettänyt joulua muualla, kuin kotimaassasi?
- En ole.
On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on?
- Tänä vuonna kaikki kalat jäävät pois lautaseltani, eli jäljelle jää kinkku, lanttulaatikko sekä rosolli.
tiistai 20. joulukuuta 2016
#TB - 3 yötä jouluun on
Aijai mitä muistoja Facebookini heittikään tänään seinälleni. Nykyäänhän olen tunnettu jouluhullu, mutta toista se oli vielä 5 vuotta sitten. Tässä teille postaus, joka on kirjoitettu 20.12.2011 ja se löytyy alkuperäisenä vanhasta blogistani. Hauskaa pientä katkeruutta on kenties havaittavissa postauksesta ja onhan se itsekin hauska lukea näitä omia vanhoja mietteitään aina välillä :)
3 yötä jouluun on
Tai ainakin melkein. Vielä on ainakin itselläni pitkä matka jouluiseen rentoutumiseen. Seuraaviin päiviin tulee mahtumaan loputonta työskentelyä, stressiä, viimeisten lahjojen paniikkiostelua, paketointia, ruokien hamstraamista, lisää stressiä ja unettomia öitä. Keskiviikosta perjantaihin työkalenterini näyttää erittäin täydeltä. Jokainen päivä näistä pitäisi jaksaa vastailla asiakkaiden kysymyksiin "onko tätä kinkkua tulossa enää?" "Ei ole" "miksei ole?" "Miksei tämä kinkku ole jo sulatettu Minulle valmiiksi, enhän minä voi sitä enää näin jouluaattona muuten saada valmiiksi!!". Ja kyllä, olen myös jouluaattona töissä 6-12. Jotkut idiootit tosiaan tulevat 5 vaille 12 aattona ostamaan kaiken tarpeellisen, mitä kaupoista on kyllä turha odottaa enää aattona löytyvän. Lisäksi kun kauppa on aattona auki 7-12, on myös tarpeellista tulla asioimaan juuri viimeisen tunnin aikana. On myös hyvä olettaa, että työntekijöillä on halua ja aikaa palvella kauankin sulkemisajan jälkeen. Meillä kun ei ole kiire minnekkään ja olemme jouluisen harmonisella tuulella. Ah, odotan jo innolla tuota päivää.
Tehtiin eilen kotona joulusiivous, sen melkeimpä vielä huomaa täällä :D Kannettiin myös meidän oma pikkuinen ihana joulukuusi kellarista sisälle ja koristeltiin se. Kuusi on tällä hetkellä sijoitettu pöydän päälle olohuoneemme kulmaan, kun se on vaan niin pieni ja söpö ettei se muuten sieltä minnekkään näkyisi <3 Kuusi on tietysti täynnä vaaleanpunaisia "killuttimia", niinkuin S sanoo :) Myönsi kuitenkin, että onhan tuo kuusi ihan suloinen ja näkee kyllä että olen valinnut itse koristeet siihen :D
Paras ystäväni Mira jo kertoikin omassa blogissaan olevansa oikea jouluGrinch, voisin olla hänen kanssaan kyllä täysin samoilla linjoilla. Äitini voisi tätä hyvinkin vahvasti vastustaa, mutta koittaisi itse olla kaupan alalla edes päivän joulunaikaan. Joudut kuuntelemaan joululauluja tauotta 8 tuntia päivässä monen viikon ajan. Ei, tämä ei koske ainoastaan jouluviikkoa vaan joululuritukset ilmaantuvat soittolistalle jo hyvissä ajoin ennen joulua. Taitavat vielä jatkua parhaassa tapauksessa joulun jälkeenkin. Joulu saapuu muutenkin kauppoihin mielestäni aivan liian aikaisin. Joulukarkit tulivat myyntiin lokakuun puolessa välissä. Eihän siinä ollut kuin hieman yli 2kk jouluaattoon.
Melkein on muutenkin jouluinen fiilis kun tuolla ulkona tarpoo. Vettä sataa lähes tauotta ja kerran olen tainnut nähdäkin lunta tämän "talven" aikana. Tämäkin oli kun käytiin mummolassa Hämeenlinnassa pari viikkoa sitten. Heti kun ylitettiin Nurmijärven raja takaisintulomatkalla, sankka lumisade vaihtui vesisateeksi. Eipä täällä ole edes pakkasiakaan. Tulipas tästä nyt melkoinen I hate christmas-postaus mutta ei voi mitään. Joulu ei ainakaan ennen aattoa ole minun juttuni.
Tehtiin eilen kotona joulusiivous, sen melkeimpä vielä huomaa täällä :D Kannettiin myös meidän oma pikkuinen ihana joulukuusi kellarista sisälle ja koristeltiin se. Kuusi on tällä hetkellä sijoitettu pöydän päälle olohuoneemme kulmaan, kun se on vaan niin pieni ja söpö ettei se muuten sieltä minnekkään näkyisi <3 Kuusi on tietysti täynnä vaaleanpunaisia "killuttimia", niinkuin S sanoo :) Myönsi kuitenkin, että onhan tuo kuusi ihan suloinen ja näkee kyllä että olen valinnut itse koristeet siihen :D
Paras ystäväni Mira jo kertoikin omassa blogissaan olevansa oikea jouluGrinch, voisin olla hänen kanssaan kyllä täysin samoilla linjoilla. Äitini voisi tätä hyvinkin vahvasti vastustaa, mutta koittaisi itse olla kaupan alalla edes päivän joulunaikaan. Joudut kuuntelemaan joululauluja tauotta 8 tuntia päivässä monen viikon ajan. Ei, tämä ei koske ainoastaan jouluviikkoa vaan joululuritukset ilmaantuvat soittolistalle jo hyvissä ajoin ennen joulua. Taitavat vielä jatkua parhaassa tapauksessa joulun jälkeenkin. Joulu saapuu muutenkin kauppoihin mielestäni aivan liian aikaisin. Joulukarkit tulivat myyntiin lokakuun puolessa välissä. Eihän siinä ollut kuin hieman yli 2kk jouluaattoon.
Melkein on muutenkin jouluinen fiilis kun tuolla ulkona tarpoo. Vettä sataa lähes tauotta ja kerran olen tainnut nähdäkin lunta tämän "talven" aikana. Tämäkin oli kun käytiin mummolassa Hämeenlinnassa pari viikkoa sitten. Heti kun ylitettiin Nurmijärven raja takaisintulomatkalla, sankka lumisade vaihtui vesisateeksi. Eipä täällä ole edes pakkasiakaan. Tulipas tästä nyt melkoinen I hate christmas-postaus mutta ei voi mitään. Joulu ei ainakaan ennen aattoa ole minun juttuni.
maanantai 19. joulukuuta 2016
Ripsienpidennykset @ Beautiful Skin
Viimeisimmät kokemukseni ripisienpidennyksistä ovat tältä kesältä, kun kävin laitattamassa ripset Leppävaarassa eräässä kauneushoitolassa ja totesin, että siinä meni harvinaisen tehokkaasti 100 € hukkaan, sillä ne ripset eivät pysyneet sitten yhtään. Sen jälkeen olenkin ollut pitkään ilman pidennyksiä, kunnes Beautiful Skinin ihana Krista otti minuun taas yhteyttä. Krista on itselleni tuttu jo muutaman vuoden takaa, sillä teimme aikoinamme yhteistyötä Kristan silloisen kauneushoitolan sekä oman vanhan blogini Fashionable Fitness Friendsin kesken. Nyt hänellä on kuitenkin aivan oma kauneushoitolansa Helsingin Töölössä osoitteessa Mechelininkatu 47A ja siellä kävinkin laitattamassa itselleni uudet pidennykset.
Tällä kertaa minulle laitettiin pituutta lisää hyvin maltillisesti ja ripsissäni on nyt 9-10mm pitkät pidennykset. Look on oikeasti todella luonnollinen ja silmälasitkin menevät näiden kanssa päähän. Aiemmin 12mm pitkät pidennykseni ovat ottaneet linsseihin kiinni, mutta näiden kanssa sitä ongelmaa ei onneksi ole.
Ripsienpidennysten kanssa tykkään ehdottomasti eniten siitä, ettei aamulla tarvitse meikkailla turhia. En tykkää jäädä asumaan aamuisin kotiin ja tämä nopeuttaakin töihin lähtöäni muutamalla tarpeellisella minuutilla. Lisäksi onhan se nyt plussaa, että naama on "edustuskunnossa" käytännössä aina ripsien avulla.
Ihana Krista haluaa myös ilahduttaa teitä ja tarjota viidelle ensimmäiselle ajanvaranneelle ripsienpidennykset puoleen hintaan. Ajan voit varata joko netin kautta täältä tai soittamalla numeroon: 040 776 0664
Mikäli siis kaipaat laadukkaita ripsienpidennyksiä Helsingissä, suosittelen ehdottomasti Kristaa! Saat taatusti kauniit ripset sekä mahtavaa juttuseuraa ripsien laiton ajaksi ♥
lauantai 17. joulukuuta 2016
Olohuoneemme ja sen sisustus
Olemme muuttaneet tähän asuntoon toukokuussa ja nyt vihdoin on aika esitellä ensimmäinen huone asunnostamme. Halusin aloittaa olohuoneesta, sillä muut huoneet ovat edelleen omasta mielestäni kesken ja mm. makuuhuoneemme sisustus tulee muuttumaan viimeistään helmikuussa, kun alan laittamaan pienokaisemme tavaroita ja sänkyä paikoilleen.
Meidän asuntomme on 64,5 neliön kolmio, jossa on avokeittiö. Tästä kuvasta katsottuna eteinen jää kaappeineen selkäni taakse vasemmalle sekä keittiö suoraan taakse oikealle. Olohuoneesta pääsee meidän suht isolle lasitetulle parvekkeelle, jossa Teukkakin tykkää viettää aikaa. Meidän uusi asuntomme on ihanan valoisa verrattuna vanhaan ja onhan tämä vuonna 2011 rakennettu talokin ehdottomasti plussaa. Lisäksi pääsen kotoa kävellen töihin, joten suuri inhokkini julkisen liikenteen käyttäminen on käytännössä poistunut ongelmalistaltani. Tässä kuvassa näkyy myös meidän uusi TV, jonka Sami osti meille viime viikolla. VIhdoin meilläkin on kauan himoitsemani Samsung Curved 65" ♥
Meidän asuntomme kaikki huonekalut Samin tietokonetuolia lukuunottamatta on hankittu Ikeasta. Onneksi osan olen myös löytänyt Facebook-kirppareilta ja kuvassa näkyvä hylly, tv-taso sekä nojatuoli on juurikin hankittu käytettyinä ja ne ovat juuri samat, kuin mitä olin katsellut uutenakin. Hylly, tv-taso ja nojatuoli on ostettu kaikki yhteensä edullisemmin kuin mitä pelkkä nojatuoli maksaisi uutena.
Tv-tasomme päätyä koristaa meidän tänä vuonna hankkimamme valkoinen tekokuusi, jonka Teukkakin on antanut olla ihmeen rauhassa. Välillä pallot meinaavat saada kyytiä, mutta kuusta ei kuitenkaan ole esim. kaadettu kertaakaan. Viimeiset lahjansa kuusi saa alleen tänä viikonloppuna, kunhan saan kaikki paketoitua.
Hyllyn päällä meillä on Pentikin tuikkupuu, joka on ollut ehdottomasti paras ostos pitkään aikaan. Ostin tämän pari vuotta sitten hyvällä alennuksella Sokoksen 3+1- päiviltä eikä sitä ole tarvinut katua hetkeäkään. Enjoy the little things-purkki on tilattu Ellokselta tänä jouluna ja tuikkupuun juurella säilytän Iittalan vitriiniä isommassa koossa. Loput kaksi pientä löytyy meiltä makuuhuoneen ikkunalaudalta.
Lexingtonin tyyny sekä harmaa karvatorkkupeitto ovat kotimme uusimmat hankinnat. Tyynynpäällisen ostin serkultani Maijalta ja torkkupeiton tilasin Jotexilta, kun satuin saamaan sen vihdoin puoleen hintaan. Jos kaipaat oikeasti lämmintä torkkupeittoa, niin tässä on valintasi! Tämän alla tulee helposti jo melkein kuuma.
Happiness is Homemade- kynttilähurrikaani on saatu äidiltäni tuparilahjaksi ja olikohan tämä alunperin Jyskistä jos muistan oikein. Vielä viime viikolla tämän paikka oli television vieressä, mutta nyt kun TV on niin valtava, eihän se enää mahdu siihen. Se löysi kuitenkin säilytyspaikan hyllyköstä.
Hyllystä meiltä löytyy lisää Pentikin ja Iittalan tuotteita, sillä meidän isompi poro majailee myös täällä. Seuranaan sillä on kolme eriväristä Mariskoolia, joissa säilytän tuikkujamme. Etummainen kirkas Mariskooli on hieman pienempi kuin kaksi taaimmaista ja se on hankittu myöskin Ellokselta tänä jouluna, sillä sen sai muun tilauksen yhteydessä hintaan 3,90 €. En ole koskaan ollut oikein Mariskoolien ystävä, mutta nämä kolme väriä kelpuutan mielelläni kotiimme ja värikkäät olenkin saanut mummini Mariskoolikokoelmasta mukaani ♥ Mariskoolit muistuttavatkin minua juuri lapsuudestani ja mummini kodista, sillä hänellä on näitä varmasti ainakin melkein jokaisessa värissä :)
Hyllyn päältä meiltä löytyy Riviera Maisonin koristekuusi, Pentikin tuikkukippo, Ikean kynttilänjalka sekä pieni Pentikin poro, jonka ostin meille matkamuistoksi kesällä meidän Roadtripilta Norjaan Saariselältä. Vaikka poroja myydään toki ympäri Suomen, on kiva että tämä on ostettu juurikin Lapista, jossa näimmekin paljon poroja myös liikenteen seassa autotiellä.
Tältä näyttää siis meidän olohuoneemme. Miltä sisustus näyttää teidän silmäänne? :)
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Kysy!
Viimeisimmästä kysymyspostauksesta on aikaa, joten haluaisin pitkästä aikaa toteuttaa sellaisen. Nyt on siis teidän vuoro kysyä ja aikaa kysymyksille saatte yhden viikon eli 21.12.2016 saakka. Nyt siis rohkeasti kyselemään, mutta muistathan pysyä kuitenkin hyvän maun rajoissa :)
Blogiin tulossa myös piakkoin taas arvonta pitkästä aikaa, joten pysyhän kuulolla!
maanantai 12. joulukuuta 2016
Ihanan suloinen Nunuco design
Olettekin varmasti joskus huomanneet, että tykkään kaikesta kauniista ja olenkin huomannut olevani paljon visuaalisempi nykyään. Blogiin kuvaaminenkin on saanut ihan uuden suunnan ja tykkään luoda erilaisia visuaalisia kokonaisuuksia ihan uudella tavalla. Taitaa olla kameran rungon tai vähintään objektiivin päivitys pian edessä. Vaikka nyt onkin pahin vuodenaika menossa bloggaajan kannalta, onneksi kirkkaita talvipäiviäkin on riittänyt ja olen viikonloppuisin saanut napsittua paljon kuvamateriaalia blogiin. Viime viikonloppuna kuvattiin mm. tämän postauksen kuvia!
Tämän postauksen tuotteet on saatu Nunucolta ja voi että nämä osaavatkin olla kauniita! ♥ Nunucon tuotteet ovat Suomessa suunniteltuja sekä maalattuja ja tuotevalikoimaa löytyy niin kalentereista kolikkopusseihin. Yleensä vierastan jonkin verran suomalaista designia, sillä se vaan on joskus jotenkin niin tylsää, mutta nämä tuovat oikean pirteän vivahteen! Sopivasti hempeitä värejä ja ajankohtaisia kuoseja, olen myyty.
Yksisarvismuki on löytänyt vakituisen paikan viereltäni missä sitten olenkaan ja olen huomannut, että juon huomattavasti enemmän puhdasta vettä, kun se tarjoillaan vain oikeanlaisesta mukista. Inhoan juoda vettä lasista ja töissäkin käytän sporttikorkillista pulloa tai muuten vedenjuonnista ei tule mitään. Pionikukkaro pääsee Ted Bakerin korttikotelon kaveriksi käsilaukkuun, sillä vaikka siinä onkin erillinen kolikkotasku, löytyvät kolikot silti aina takin taskusta.
Jos saisin joskus luvan (tai miksi moinen pitäisi kysyä), meiltä löytyisi kotoa ehdottomasti enemmän marmorikuosia. Meidän vanha tummaa puuta oleva työpöytä sai vuosi sitten uuden ilmeen, sillä päällystin sen marmorikuosisella dc fixillä enkä voisi olla lopputulokseen tyytyväisempi. Siksi olikin selvää, että iPhoneni saa myös uuden ulkoasun marmorityyliin. Nunucollahan on myös ihana marmorikuosinen kalenteri, joka on ainakin omalla joulupukin listallani ja toivon kovasti, että pukki moisen minulle toisi (vinkvink Sami). Huomasittehan myös äidin ahkeran kuvausapulaisen viimeisessä kuvassa ♥ Ihanaa, kun toisen on saatava osallistua myös blogin tekemiseen ahkerasti.
Mikäli tekin kaipaatte suloisia lahjavinkkejä pukinkonttiin, tässä niitä siis muutama :) Lisäksi koodilla FUNFITFASH saatte Nunucolta -15% alennuksen tilauksestanne. Koodi on voimassa tämän vuoden loppuun!
Nunuco designia voitte seurata myös Instagramissa nimellä @Nunucodesign.
Postaus toteutettu yhteistyössä Nunuco Designin kanssa.
sunnuntai 11. joulukuuta 2016
Valkoinen joulukuusi
Olen jo pitkään haaveillut valkoisesta joulukuusesta ja vihdoin tänä jouluna löysin meille sen täydellisen yksilön. Valkoinen joulukuusi löytyi Elloksen valikoimasta ja tämä malli lähti tilaukseen ilman sen kummempia miettimisiä. Olin tiiraillut pitkään erästä Kärkkäisellä myynnissä olevaa kuusta, mutta kun niitä ei alkanut kuulua tilausvalikoimaan, oli etsittävä muualta. Eihän nyt malttamaton jouluhullu jaksa odottaa marraskuuhun asti, jotta uuden kuusen voisi tilata. Sama malttamattomuus koitui Babylips-kalenterien kohtaloksi, sillä nekin tulivat jostain käsittämättömästä syystä vasta marraskuun lopulla Sokoksen verkkokauppaan myyntiin ja siinä vaiheessa kiinnostukseni oli jo lopahtanut.
Meidän valkoinen kuusemme on 150cm korkea ja onneksi siinä on myös 80 kiinteää led-lamppua, joten säästyin joulun suurimmalta stressin aiheelta eli jouluvalojen kuuseen kiinnittämiseltä. Siinä onkin homma, joka voi tässä taloudessa kestää tunteja, kun eihän ne valot koskaan asetu kunnolla kuuseen ja joulukuusen pitää näyttää täydelliseltä. Kuten myös näette, pukki on toimittanut osan lahjoista jo meille kuusen alle.
Tänä vuonna kuusessamme ei itseasiassa ole yhtäkään vanhaa koristetta, sillä kaikki ovat aivan uusia. Meillä ei aiemmin edes ollut kunnollista latvatähteä ja onneksi tämä kaunis hopeinen yksilö löytyi Prismasta. Kuusen pallot on myös tilattu Ellokselta sekä Stockmannin jouluosastolta tuli ostettua pari koristeellisempaa palloa.
Kuten nyt tiedätte, täällä odotellaan kevääksi suuremmalla todennäköisyydellä tyttövauvaa ja en voinut vastustaa tätä vauvapalloa kun sen näin. Ensi vuonna voin sitten ostaa Baby's First Christmas-pallon, mutta tänä vuonna tämä saa kelvata. Tässähän vauva ikäänkuin onkin vielä masussa ollessaan tuolla pallon sisällä.
Meillä alkaa koti olemaan muutoin aika jouluvalmis, mutta suurin osa lahjoista on vielä paketoimatta. Suunnittelimme, että ensi viikonloppuna käymme hankkimassa minulle haluamani lahjapaperit, jotta pääsen sitten askartelemaan kauniita paketteja. Tänä vuonna olen panostanut aivan erilailla pakettejen sisältöön ja toivonkin, että kaikki pitävät lahjoistaan. Mikäli vielä kaipaat vinkkejä omiin joululahjaostoksiisi, vinkkipostaus on myös tuloillaan! Aion myös paljastaa mitä omalta toivelistaltani tänä vuonna löytyi :)
Mitä te pidätte valkoisista joulukuusista? Mautonta vai erilaisen tyylikästä?
lauantai 10. joulukuuta 2016
1+1=3
Instagramia seuraavat lukijat tietävätkin jo tämän suuren uutisen, mutta ensi keväänä meidän perheeseemme saapuu kolmas jäsen! ♥
Masussani on kasvanut uusi elämä jo melkoisen tovin, sillä täällä ollaan jo viikoilla 27+1. Vatsani ei ole vielä mitenkään valtava, mutta kuitenkin niin iso ettei raskaudesta voi enää erehtyä. Laskettu aika meidän pienokaisella on 10.3.2017 eli tasan kolme kuukautta tästä päivästä ♥
Rakenneultrassa kävimme viikolla 22 ja siellä todettiin kaiken olevan hyvin. Hoitaja veikkasi, että saamme todennäköisemmin tytön, mutta ovela poikakin voi olla kyseessä, sillä napanuora oli vauvan jalkojen välissä. Vielä emme siis ole hankkineet kaikkea vain vaaleanpunaisena, mutta minun oli pakko tilata pienelle edes yhdet minikokoiset vaaleanpunaiset tossut.
Olen voinut koko raskauden ajan todella hyvin, vaikka väsymys olikin raskauden puoleenväliin saakka aivan valtava. En vain yksinkertaisesti voinut nukkkua tarpeeksi. Töihin herääminen klo 7 yhdeksän tunnin yöunien jälkeen oli miltei ylitsepääsemätön haaste ja töistä päästyäni nukahdinkin useimmiten suoraan kahden tunnin päiväunille ja loppuillan sinnittelin hereillä maksimissaan kymmeneen. Onneksi vältyin pahoinvoinnilta täysin ja mitään erikoisia mielialanmuutoksia ei ole ollut havaittavissa ennen eilistä. Eilen peruin pitkäaikasien Aku Ankkani tilauksen ja purskahdin sen jälkeen aivan holtittomaan itkuun. Nyt voin onneksi jo itsekin nauraa tapahtuneelle :)
Vauvalle on tehty jo muutamia ostoksia, sillä olemme hankkineet mm. pinnasängyn, tilasin Kelalta äitiyspakkauksen sekä ostimme vaunut. Turvakaukalo on seuraavana listalla ja minulla onkin hyvin potentiaalinen ehdokas kiikarissa. Muutoin tarvitsemme oikeastaan enää pienempiä tarvikkeita, kuten mm. hoitoalustan sekä muutamia lisävaatteita vauvan perustarvikkeiden lisäksi.
Blogin haluaisin jatkossakin pitää omana paikkanani, eli mitään äitiysblogia en ole ainakaan suunnitellut. Vauva tulee tietysti olemaan iso osa elämäämme, mutta haluaisin keskittyä odotuksen ja äitiyden myötä myös samoihin asioihin kun olen blogissani aiemminkin keskittynyt. Aika kuitenkin näyttää sen mihin aika ja energiat riittävät etenkin pienokaisen synnyttyä :) ♥
torstai 8. joulukuuta 2016
Joulun to do-lista
Joulun to do-lista vaiko kenties bucket list? Sama kai se, mutta tässä teille omia ajatuksiani siitä, mitä joulun aikaan kuuluu tehdä. Täällä meillä on jo pitkään fiilistelty tulevaa joulua ja lauantaina siihen onkin enää kaksi viikkoa. Tavallaan sääli, että vuoden paras aika koittaa kohta eikä sitä saa enää vain odottaa innokkaasti tehden samalla valmisteluja. Toisaalta tuo toinen osapuoli taitaa olla jo aika täynnä kaikki joulujuttuja, vaikka jouluhan jatkuu meillä aivan varmasti ainakin loppiaiseen asti. Onneksi meillä ollaan myös laiskoja kantamaan kuusta takaisin varastoon eli ihan hirveä harmi.
♥ Joulukuusen koristelu
Tämä on meillä jo tehty ja aionkin piakkoin esitellä myös meidän aivan ihanan, tällä kertaa valkoisen kuusen teille. Sen kiinteät ledivalot olivat pelastus, sillä mikään ei ole stressaavampaa touhua kuin valojen laittaminen kuuseen. Myös Ellokselta tilatut 50 uutta hieman värikkäämpää palloa näyttävät upealta valkoista vasten.
♥ Joulusuklaiden hankkiminen
Tämänkin tein jo kertaalleen, mutta joku (suurimmaksi osaksi minä) on jo syönyt melkein kaikki jouluksi tarkoitetut suklaat. Paketillinen Budapesteja katosi pöydältä alta aika yksikön ja itsenäisyyspäiväksi ostetut sinivalkoiset suklaat vetelevät myöskin viimeisiään. On tehtävä siis uusintakierros kauppaan ja hankkia uuden Budapest-paketin lisäksi Aladdineja sekä pieni paketti After Eightejä.
♥ Paketointitarvikkeiden hankkiminen
Tänä vuonna aion panostaa lahjojen paketointiin ihan eri tavalla ja näinkin mm. Tigerissa kaunista glitterpaperia, johon ehdottomasti haluan paketoida suurimman osan meidän lahjoista.
♥ The Joulukalenterin katsominen
Tästä mainitsinkin jo aiemminkin Joulun perinteet-postauksessani ja olenkin pystynyt pitämään tästä kiinni. Mikä olisi joulukuu ilman The Joulukalenteria sekä sen ihania hahmoja. Oma lempihahmoni on ehdottomasti Kerttu Santanen kaikkine hyvine sekä huonoine puolineen. Tunnustan myös muistuttavani häntä kovasti aika pelottavankin monessa asiassa.
♥ Joulusiivous
Ehkä se listan inhottavin kohta, mutta valitettavasti ehkä myös tärkein. Onneksi olen jo aloittanut tehokkaan joulusiivouksen ja tällä hetkellä tekemistä ei ole niin kamalasti. Tosin parissa viikossa ehdin saada tänne vielä melkoisen kaaoksen toki aikaan, mutta toivotaan ettei moista synny. Olen vain liian taitava saamaan vaatekasoja aikaiseksi jokaiseen huoneeseen.
♥ Jouluelokuvien katsominen
The Holiday sekä Love Actually ovat vielä katsomatta, mutta olen ennättänyt katsoa jo monia itselleni täysin uusia jouluelokuvia. Mikäli haluatte, esittelen ne mielelläni teille, jotta tekin pääsette niitä katsomaan!
♥ Rentoutuminen
Läheisten kanssa yhdessäolon lisäksi jouluun kuuluu myös rentoutuminen. Onneksi itselläni on pari ylimääräistä päivää lomaa joulun jälkeen, joten voimme sitten Teukan kanssa nauttia parhaasta ajasta ihan rauhassa ilman työstressiä. Töissä ei onneksi jouluisin muutenkaan tapahdu mitään, joten mukava olla täysin irti siitäkin touhusta. Kumma kyllä, en ikävöi jouluja S-Marketin kiireessä.
Mitä teidän joulun to do-listalle kuuluu? :)
keskiviikko 7. joulukuuta 2016
Jouluhullut ostoksilla
Team Pipo eli yhdet Suomen pahimmista jouluhulluista löytyvät täältä! Ystäväni Minna ja hänen puolisonsa Jouni olivat meillä kyläilemässä lauantaina ja päivälle olikin suunniteltu paljon jouluhulluille sopivaa ohjelmaa. Pojille oli jo etukäteen ilmoitettu, että he voivat sitten keksiä aivan omaa tekemistään, sillä heistä kumpikaan tuskin viihtyisi joulukaupoilla meidän kanssa. Sen kummempia vastalauseita emme saaneetkaan kuulla eikä niitä oikeasti edes odotettukaan.
Ihan ensimmäisenä suunnattiin Vapianoon ennen shoppailuja, sillä ylläriylläri nälkä yllätti minut runsaasta aamupalasta huolimatta jo bussimatkan aikana. Olen tainnut kerran aiemmin käydä Vapianossa ja tälläkin kertaa ruoka oli hyvää. Ravintola itse oli aivan ääriään myöten täynnä. vaikka kello oli yksi lauantai-iltapäivänä. Ruokia saatiin odotella tovi, mutta onneksi pojat hoitivat jonottamisen mallikkaasti alakerrassa meidän juorutessa yläkerrassa Minnan kanssa. Meistä kolme päätyi chili-valkosipulipastaan ja olihan se piristävää vaihtelua syödä kerrankin kasvisruokaa. Tätä voisi kokeilla matkia joskus kotonakin.
Ruuan jälkeen suuntasimme eri teille poikien kanssa. Ihan ensimmäisenä suuntasimme nopean Habitat-kierroksen jälkeen White on Whiteen, jonka kohdalla olimme sopineet ettemme poistu sieltä tyhjin käsin, Jostain kumman syystä niin pääsi melkein käymään, mutta onneksi löysimme molemmille jotain pientä kivaa. Riviera Maisonin rusettikynttilät olisimme varmasti ottaneet mukaamme, mutta ne oli valitettavasti myyty loppuun. Lupaan esitellä meidän ostokset erikseen, vaikka omani onkin jo vilahtanut Instan puolella :)
White on Whiten jälkeen suuntasimme Stockalle, mutta tänä vuonna joku vähintäänkin idiootti on päättänyt, ettei perinteistä joulunäyttelyä nähdä Argoshallissa. Stockan jouluosastosta ei ole edes yhtään kuvaa, sillä niin pettyneitä me olimme tavallisiin hyllyihin. Meillä piti myös olla juuri tänään Hiparin kanssa tiedossa perinteinen Argoshallireissu, mutta se vaihtuikin tortillan kokkaamiseen meillä. Ei huono vaihtoehto sekään, mutta jotain nyt tästä joulusta puuttuu.
Stockan jälkeen lähdimme Forumiin ihailemaan jouluvaloja ja kyllä, ihan oikeasti lähdettiin vain jouluvalojen takia. Piipahdimme toki myös Victoria's Secretillä katsomassa josko heiltä olisi tullut myös uusia joulutuoksuja niin kuin viime vuonna, mutta niitäkään ei tänä vuonna ollut.
Forumin jälkeen lähdimme niinkin eksoottiseen paikkaan kahville kuin Asematunnelin mäkkiin. Mäkkärin latte on omasta mielestäni parasta kahvia mitä rahalla saa ja etenkin piparkakkulatte on kovasti mieleeni. Tätä mainostin tänään kovasti töissäkin ja taisi Minnallekin maistua. Liekö myös söpöillä mukeilla ollut jotain tekemistä asian kanssa.
Ennen kotiin lähtemistä poikkesimme vielä Lushin kautta, josta Minna osti itselleen Snow Fairy-suihkusaippuan, jonka tyyristä hintaa (20 €) pojat kummastelivat kovasti. Pullo oli kieltämättä melko pieni, mutta hei, se tuoksui ihan taivaalliselta! Pojat saavat ihan rauhassa siis olla eri mieltä suihkusaippuan tarpeellisuudesta.
Loppuun vielä kuva parivaljakosta kevennykseksi. Ei, me ei olla suunniteltu erikseen tätä meidän yhteneevää tyyliä vaikka viikonloppuna kävikin selväksi, että kyllä tässä ollaan aika monella tasolla sielunsiskoja. Seuraavan kerran me näemme Minnan ja Jounin kanssa Tampereella, kun lähdemme sinne viettämään rajua uutta vuotta mm. Netflixin parissa. Varasimme Samin kanssa Tampereen uudesta Tornihotellista huoneen kahdeksi yöksi, joten pientä luksusta on luvassa ♥
Nyt kun eletään kovasti myös joulukuuta, jouluaiheisia postauksia on tulossa urakalla. Suunnitelmissa on tehdä talvelle ja ehkä myös jopa joululle omat bucket listit, kertoa omista joululahjatoiveistani sekä koota ideoita muiden lahjoja varten. Joulukuusi on myös löytänyt paikkansa jo meidän kotoa ja myös Teukka on antanut kuusen olla rauhassa. Saavutus sekin!
Ihanaa joulunodotusta kaikille ♥