Meidän vappu

Vappu ei ole koskaan ollut itselleni tärkeä juhlapäivä, sillä en jotenkin jaksa innostua vappuperinteistä. Lapsena tietysti tykkäsin palloista ja serpentiineistä, mutta esimerkiksi Ullanlinnanmäelle minun raahaamiseni on ollut täysi mahdottumuus. Nuorempana muistan käyneeni Ulliksella perheeni kanssa, mutta itselleni se ei ole ollut koskaan välttämättömyys. Tosin olenkin pohjoisesta kotoisin eikä etelän vappuperinteet ole ehkä siksi tuntuneet niin omilta. 

Tänä vuonna vappu oli poikkeuksellinen koronatilanteen vuoksi enkä voi väittää olleeni harmissani tästä. Itselleni sopi vallan mainiosti, että juhlimme vappua kotona oman perheen kanssa grillaten. Prinsessa sai itselleen kaksi vappupalloa, joista oli selkeästi hänelle paljon iloa. Oman vappuni kohokohta oli ehdottomasti vappugrillailut, sillä odotin malttamattomasti grillikauden avaamista. Olisi ollut ihana kyllä pyytää esimerkiksi Laura perheineen meille grillaamaan, mutta jätetään se myöhempään. 
Meidän vappumme oli tosiaan rauhallinen ja moni muu vappu onkin kulunut muualla. Vuonna 2016 vietimme vappua Lontoossa, sillä vapun vuoksi saimme silloinkin yhden ylimääräisen vapaapäivän töistä ja se mahdollisti meille pidemmän viikonlopun aivan ihanassa paikassa. Myös lapsen syntymän jälkeen vaput ovat olleet rauhallisia.

Tänä vuonna avasimme grillikauden erilaisilla pihveillä sekä ribseillä. Myös tänään on tarkoitus tehdä ribsejä slow cooked-metodilla, joka tarkoittaa nimensä mukaisesti hidasta kokkausta. Kun aloitamme ribsien tekemisen nyt, pääsemme syömään lihaa illalla. Tarkemman reseptin voit kurkata vanhan blogini puolelta täältä Slow cooked ribs-tekstin alta. Vapun kunniaksi joimme myös hieman kuohuvaa, joka toi normaaliin arkeen mukavaa vaihtelua.
Nyt kun olen joka päivä kotona töissä, meikkaaminen on jäänyt arjesta kokonaan pois. En edes muista milloin meikkasin viimeksi. Kotoiluajan aikana olen tainnut meikata kerran itseäni piristääkseni ja sitä edellisen kerran maaliskuussa, kun olin viimeisen kerran konttorilla. Oletteko te muuten meikanneet tänä aikana vai kokeneet sen turhana kuten minä?

Vapun kunniaksi etsin myös ylioppilaslakkini päähän, joka oli kuulemma kapteenin hattu prinsessan mukaan. Valmistuin ylioppilaaksi itsenäisyyspäivänä vuonna 2008 ja voi apua miten pitkä aika siitäkin on! Lukion jälkeen hain kauppakorkeakouluun Ouluun opiskelemaan, mutta jo hakuprosessin aikana totesin ettei se ole minua varten. En päässyt sisään, mutta myöhemmin onneksi löysin nörttiharrastuksieni kautta IT-alan, jossa olen nyt työskennellyt liki 5 vuotta. Minulla on myös opiskelupaikka Vaasan yliopistossa ja voisin ja haluaisin valmistua sieltä joskus kauppatieteiden maisteriksi. Toivottavasti Vaasan yliopisto alkaa panostamaan etäopiskeluun, sillä lähiopiskelu Vaasassa ei tulisi enää kysymykseen. 

Miten te juhlitte vappua ja mitä se teille merkitsee?

Seuraa minua Instagramissa @pinxedful
  1. Ei minullakaan vapulla ole muuta merkitystä kuin yksi vapaapäivä lisää olla oman perheen kanssa :)
    Ihana kuva sinusta! Mukavaa äitienpäiväviikonloppua sinulle Cami <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Outi ja oikein ihanaa äitienpäivää sinullekin <3

      Poista

Designed by FlexyCreatives