Kokemuksia Roborock S6 Pure robotti-imurista - esittelyssä meidän Pekka

Harkitsin pitkään robotti-imurin ostamista ja olinkin aikaisemmin syksyllä päättänyt, että kun Black Friday koittaa, hankin robotti-imurin silloin tarjouksesta. Päädyin kuitenkin tilaamaan imurin jo Singles daynä, sillä katsomani malli oli jo silloin alennuksessa. Onneksi niin, sillä itse Black Fridaynä tarjoukset olivat huonommat ja esimerkiksi katsomani malli ei ollut lainkaan alennuksessa. Olin valinnut meille valmiiksi jo Roborock S6 Pure-mallisen robotti-imurin, joka on osoittautunut nyt kuukauden käytön jälkeen aivan korvaamattomaksi laitteeksi ja nyt lähinnä harmittelen sitä, etten ostanut imuria aikaisemmin.

Ennen ostamista kyselin Instagramissa kokemuksia robotti-imureista ja moni nostikin tiettyjä ominaisuuksia esiin. Ajastin oli yksi näistä, jotta imurin voi laittaa siivoamaan kun et itse ole kotona. Lisäksi esiin nostettiin erikseen imurin moppaustoiminto. Mallina itsessään Roborock S6 Pure ei sinänsä ollut meille must, mutta monella oli kyseisestä mallista hyviä kokemuksia ja kaikki suositellut ominaisuudet löytyivät tästä. Lisäksi mallissa oli hyvä hinta/laatu-suhde. Singles dayn alennuksessa Roborock S6 Pure maksoi 329 euroa normaalihinnan ollessa 399 euroa. Laite oli tarjouksessa sekä Powerissa että Gigantissa, mutta huonojen aspa/huoltokokemusten vuoksi en halunnut tilata imuria Gigantista, vaan päädyimme Powerin asiakkaaksi. 

ROBOROCK S6 PURE OMINAISUUDET

  • Hyvä imuteho 2 000 Pa
  • Imuroi ja moppaa samanaikaisesti
  • Toiminta-aika jopa 150 min
  • Helppo hallinta Mi Home -sovelluksella
  • Liikkuu tarkasti laserkartoituksen ja sensoreiden avulla
  • Edistyneet harjakset puhdistavat tehokkaasti
  • Vesipestävä suodatin ja iso 460 ml pölysäiliö
  • 5 200 mAh akku ja 300 m² siivousala
Ennen käyttöönottoa puhelimeen täytyy asentaa robotti-imurille oma sovellus sekä kytkeä imuri kodin wifi-verkkoon. Moni kertoi, että wifiin yhdistäminen oli tuottanut päänvaivaa, mutta kerrankin ainakin itselläni jokin asennus meni hyvin ja vaivattomasti. Ladattavia appeja on parikin erilaista ja itse valitsin Roborock-nimisen sovelluksen, jolla voin ohjata Pekkaa ja asettaa sille myös esimerkiksi no go-zoneja tarpeen vaatiessa. Sovelluksella näen myös Pekan siivoamat alueet, pinta-alan siivotusta alueesta sekä akun varaustason. Pystyn myös komentamaan Pekan takaisin telakkaan tai säätämään imurin voimakkuutta. Imurissa ei ole erillistä moppausohjelmaa, vaan moppauksen saa pois ottamalla moppiosan pois imurista.

Roborock S6 Pure on saanut erinomaiset arvostelut netissä enkä käytön jälkeen ihmettele, että miksi. Olen käyttänyt imuria melkein päivittäin ja yleensä kun lähden viemään lasta aamulla päiväkotiin, jätän Pekan siivoushommiin siksi aikaa kun olen itse poissa kotoa. Robotti-imurin käyttö vaatii toki tyhjät lattiat ja itse nostan myös kaikki irtonaiset johdot yms. pois Pekan tieltä. Täällä on siis tämän johdosta ollut erittäin siistiä jo noin muutenkin :)
Karttatoiminto sekä robotin suunnistaminen tuntuu olevan kohdillaan, sillä imuri löytää aina itse tiensä takaisin telakkaan. Sovelluksesta voin seurata missä Pekka imuroi milloinkin jos en ole itse näköetäisyydellä. Imuri noudattaa myös tarkkaan sille asetettuja rajoja sekä imurista löytyy myös sensorit, jotka estävät imurin tippumisen esimerkiksi portaista.

Itse imurointi toimii imurissa hyvin, joskin pieniä mokia imurilla käy ajoittain. Luonnollisesti nurkat sekä esimerkiksi maton reunaan kerääntyneet roskat ovat hankalia imurille, mutta pääosin imuri poistaa roskat ja pölyn lattialta hyvin eikä tavalliselle imurille ole kuitenkaan ollut tarvetta tämän kuukauden aikana. Olen kokeillut moppausta myös monta kertaa ja moppaus pitää lattiat puhtaana. Mikäli lattiassa on hieman pinttyneempää liikaa, se on poistettava itse, sillä Roborock S6 Puren moppi kulkee imurin takaosassa eikä moppi pyöri eikä hinkkaa lattiaa erikseen. Vesisäiliö on melko pieni, mutta ainakin meillä säiliön vesimäärä riittää sekä ylä- että alakerran pesuun. Säiliöön voi halutessaan laittaa myös pesuainetta, sillä vesi ei kuitenkaan päädy imurin sisään.

Nyt kun olen tottunut robotti-imuriin, en enää varmasti osaisi vaihtaa pois. Arki on helpottunut todella paljon, sillä voin laittaa Pekan siivoushommiin aina silloin, kun haluan. Pahin alue meillä on ehdottomasti alakerta ja erityisesti ruokapöydän alunen. 3-vuotiaamme sotkee ja murustaa edelleen tehokkaasti, joten saisin olla päivittäin imuroimassa. Myös ulkoa kerääntyy paljon hiekkaa haalarin ja kenkien mukana, joten eteistä saisi myös olla imuroimassa vähintään kerran päivässä. Lisäksi aina auringonpaisteella vaalea lattiamme paljastaa aivan kaiken pölyn ja roskan lattialta, joten näin etäillessä olen kiinnittänyt asiaan paljon huomiota ja tuskaillut jatkuvan imuroinnin kanssa. En pysty nimittäin katsomaan tuota lattiaa, ellei se ole aivan puhdas x) 

Omalta osaltani Roborock S6 Pure saa ehdottoman suosituksen mikäli haluat helpottaa arkeasi! :)
  1. Enpä ole ainoa joka siis ostaa ennemmin muualta siksi että Gigantista on tullut ala arvoista palvelua 😅 meillä tästä joku vanhempi malli missä latauspiste on vähän leveämpi, tosin ikää 1,5 vuotta silläkin. Jos katsoo oikein tuimasti vetää myös korkeanukkaisen maton. Tosin hyrrää meidän pientä asuntoa jopa 1 tunnin melko kovaan ääneen niin suosin normi imuria. Kesällä kivempi jättää pyörimään kun on varmasti enemmän ulkona. Isossa asunnossa varmasti kyllä suuri apu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo et tosiaan ole ainoa ja paljon olenkin kuullut Gigantin "palvelusta" :D Ai, teillä kyllä pörrää kauan! Meillä alakertaan menee noin 20 minuuttia ja Pekka vetää kaksi rundia yhdellä kertaa. Toki kerroksia on kaksi täällä ja neliöitä 75. Aamuisin päiväkotireissun ajaksi on hyvä jättää Pekka töihin niin on melkein valmis kun tulen takaisin kotiin :)

      Poista

Designed by FlexyCreatives