Lapsimessut 2017 vastasyntyneen kanssa

Kävimme perjantaina ensimmäistä kertaa Lapsimessuilla Typyn sekä hänen kummitätinsä Maijan kanssa. Emme oikein tienneet mitä odottaa messuilta etukäteen muuta kuin mahdollista hermojen menettämistä, mutta yllätyimme molemmat positiivisesti. Kokemus yllätti ja aiommekin ensi vuonna mennä myös uudelleen. Maijan kaveritkin kommentoivat hänen Snappiinsä ettei häntä ihan ensimmäisenä odottaisi löytävän Lapsimessuilta, mutta sellaista se on kun on "omia" lapsia hänelläkin. 

Meidän messukierros alkoi Outletpuolelta, josta halusin käydä kurkkaamassa josko siellä olisi taas edullisia meikkejä. L'Orealin pisteeltä löytyikin taas järjetön kasa uusia meikkejä testiin eikä Maijakaan tyhjin käsin lähtenyt. Lapsimessujen puolella taas olin luvannut Samille etten osta Typylle vaatteita ja se lupaus onneksi piti! 
Meidän Lapsimessukierros alkoi Stokken pisteeltä, jossa kävimme ihastelemassa Tripp Trapp-tuolia, jonka haluan hankkia Typyllekin Samin vastalauseista huolimatta. Tuoli on kuitenkin ajaton ja menee Typyn käytössä vaikka koko loppuelämän. Ensimmäiseksi toki tuoliin pitää ostaa vauvan kaukalo, myöhemmin "syöttötuoliosa" sekä Typyn kasvaessa ilman lisäosia. 

Tutustuimme osastolla myös Stokken MyCarrier-kantoreppuun, jonka ostimme pääsiäisenä helpottamaan meidän arkea. Typy kun viihtyy kovasti sylissä niin kantorepun avulla äiti saa kädet vapaaksi ja tyttö olla lähellä äitiä. Ensimmäisten kokemusten perusteella vaikuttaa oikein hyvältä hankinnalta. Jos haluatte kuulla lisää käyttökokemuksia niin laitetaan ihmeessä tulemaan.
Ainun pisteeltä lähti mukaan Typylle pari purulelua jo tulevaisuutta ajatellen sekä yksi harjoittelumuki. Vielä pariin kuukauteen näille ei kyllä välttämättä tule käyttöä, mutta onpahan sitten valmiina ja halusin kuitenkin messuilta jotain hankkia Typyllekin. Messuilla jaettiin myös ilmaisia BabyBageja, joista Typy sai käyttöönsä muutaman paketin vaippoja. 

Muuten messuilla ei ollut kauheasti nähtävää vielä ihan vastasyntyneen kanssa ja äidille, joka ei halua hyödyntää mm. Gugguun messutarjouksia. Olen muutenkin vielä ihan täysin out näistä lastenvaatteiden must-hankinnoista, sillä en ymmärrä Gugguun suosiota. Gugguun pisteelle näytti olevan älytön jono ja kävin itsekin siellä ihmettelemässä, että mikä tämä juttu on. Olihan ne vaatteet nättejä ja Typyllekin olisi sopinut mainiosti yksi ihana vaaleanpunainen huppari, mutta etenkään näin pienelle en osta niin kalliita vaatteita vaikka Typy muuten tuntuu saavan kaiken mitä hän haluaa, heh :)
Miina ja Manu-kirjat nähtyämme meihin molempiin iski valtava nostalgiaryöppy. Muistan niin elävästi lukeneeni mm. Miina ja Manu lääkärissä sekä uimakoulussa-kirjoja. Nämä on hankittava kaikki myös Typylle, kunhan hän vielä hieman kasvaa. Muumilaakson tarinoiden hankinta on jo kovasti käynnissä, sillä ne on saatava alkuperäisillä äänillä eikä millään typerillä uusilla äänillä.

Lapsimessut olivat todella kiva kokemus ja vielähän sinne olisi mahdollista tänäänkin lähteä. Perjantaina päivällä saimme onneksi kulkea messuilla aika rauhassa vaikka porukkaa olikin liikkeellä ja hermot menivät eniten säntäileviin ihmisiin Outletexpossa. Typy nukkui hienosti koko messujen ajan, mutta juuri kun olimme lähdössä kotiin, nälkä iski pikkuiselle ja piipahdimme Imetyksen Tuki Ry:n pisteellä syömässä. Oli tosi hienoa huomata kuinka kivasti imetys oli huomioitu messuilla, joka ainakin omalla kohdallani rohkaisee liikkumaan enemmän pienen lapsen kanssa kodin ulkopuolella muutoinkin kuin päiväuniaikaan.

Nyt sitten vain odottamaan ensi vuoden messuja! Kävikö teistä moni messuilla ja tykkäsittekö? :)

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives