Eilen meillä oli Typyn kanssa oikein toiminnantäyteinen päivä. Vietimme koko iltapäivän Helsingin keskustassa pyöriessä ja ennen kotiinlähtöä piipahdettiin Galleria Esplanadissa Newbie-lastenvaateliikkeen avajaisissa. Newbie oli itselleni täysin uusi vaatemerkki, mutta kuten kuvista arvata saattaa, olin välittömästi myyty.
Hailakan vaaleanpunaiset sävyt, nämähän on kuin Typylle tehty nämä vaatteet. Kovasti lupasin itselleni etten ostaisi mitään, mutta hei, kuinkas sitten kävikään. Olisin voinut helposti ostaa vaikka koko liikkeen tyhjäksi, mutta tällä kertaa mukaan lähti ihan vain pari juttua. Kovasti olisin halunnut ostaa Typylle uuden yöpaidan tuolta, mutta jostain syystä välikoko puuttui kokonaan.
Tällä kertaa Typy sai uuden pipon sekä uudet housut, joissa on kaunis rusetti takana. Housujen väri ei liene yllätys ja yhtenä päivänä neuvolassa meidän yhteensopivia vaatteitakin kehuttiin. Sillä kertaa se oli kuitenkin puhdas vahinko :)
Newbien vaatteet olivat ihanan edullisia ja omille ostoksillenikin jäi hintaa alennuksen jälkeen yhteensä 15 euroa. Ihanan pehmeä viltti löytyi mukaansaadusta Goodiebagista. Oltiin muuten Typyn kanssa myös Newbien ensimmäiset asiakkaat Suomessa!
Newbien vaateliikkeet avasivat ovensa virallisesti tänään Helsingissä kahdessa paikkaa: Galleria Esplanadissa sekä Citykäytävällä.
Newbie on kyllä ihana merkki <3 Aikanaan ostin sitä kummitytölle, kun hän oli vielä pieni tirppana :)
VastaaPoistaNää oli mulle ihan uus tuttavuus, mutta eiköhän Typy saa näitä vielä lisää 💖
Poista