Tule joulu kultainen

Jouluhypetys on saatu käyntiin täällä asunnossa, sillä ensimmäinen joulusiivous alkoi tänään. Tarkoitus olisi saada pikkuhiljaa siistittyä tämä kämppä siihen kuntoon, että täällä voi vain alkaa nauttimaan joulun odotuksesta. Aiemmin en ollut jouluihminen, mutta nykyään odotan jouluaattoa enemmän kuin koskaan. Osittain joulun inhoaminen johtui työstäni ruokakaupassa ja edelleen pahinta mitä tiedän, on olla jouluaattona töissä. En vain käsitä miksi joku vaivautuu vielä aattona kauppaan etsimään kuumeisesti sitä kinkkua ja hakemaan vielä sen yhden maidon. Eikö pliis sen verran voi edes suunnitella etukäteen ja kyllähän sitä muutaman päivän ilman sitä maitoakin selviää? Tottakai kaupassa kitinällä täytyy pilata työntekijöiden joulu kaatamalla vielä viimeisetkin paskat niskaan aattopäivänä. Kukapa ei haluaisi herätä viideltä aamulla ja tulla muutamaksi tunniksi kuuntelemaan huutoa.

20141109_151012

Kävin torstaina piipahtamassa Tigerissa hakemassa hieman uusia joulukoristeita meille kotiin sekä täydentämässä hieman kynttilävarastoja. Mukaan lähti kaksi pientä hopeista porokoristetta, jotka päätyivät koristamaan olohuonetta. Tällä hetkellä meillä on niiiiiiin pimeää, että toista poroa on turha koittaa kuvata, joten täytyy odottaa valoisaa päivää varmaan ensi kevääseen. Kuitenkin, meillä on lasimaljakossa Ikeasta ostetut jouluvalot, joiden luona toinen poro hengailee. Toinen sai kunnian koristaa kynttilälautasta meidän sohvapöydällä. Porot olivat varsin opiskelijaystävällisen hintaisia, sillä ne maksoivat yhteensä 3 euroa. 

20141109_151122

Nämä lumihiutalekuusenkoristepallot (mikä sanahirviö) visioin tulevien jouluvalojeni seuraksi, sillä olen pitkään haaveillut puuvillavaloista eli niistä pyöreistä koristevaloista, jotka kyllä käyvät muunakin vuodenaikana meidän sisustukseen. Jouluahan voi siis myös viettää lokakuusta maaliskuuhun jos niin vain haluaa 

20141109_151134
Tämä joulutähti on koristanut keittiötämme jo ympäri vuoden viime joulusta saakka. Taisin löytää tämän Stockmannin jouluosastolta viime visiitillä ja nyt odotanki kuumeisesti, että Argos-hallin joulunäyttely taas aukee. Olen yrittänyt googletella tietoa, mutta turhaan, joten jos joku tietää Stockan jouluosaston olevan jo auki, vinkatkaa ihmeessä. Ainakin torstaina Stockan takapihalle oli ilmestyneet taas joulukuuset, joten kohta voisi olla aika. 

Omaan kauppaamme joulu saapui jo lokakuun puolessa välissä ja onneksi joululauluilta olen vielä toistaiseksi välttynyt. Ainoa joulumusiikki mitä suostun kuuntelemaan, on Michael Bublen joululevy. 

Joululahjojen hankinta onkin sitten oma tarinansa. Koitin jo paremmalle puoliskolleni vihjailla hienovaraisesti muutamasta Pentikin kynttiläjutusta, mutta saas nähdä pitääkö asia tehdä vielä kunnolla selväksi. Miehille kun ei aina tuo hienovarainen vihjailu lahjusten suhteen tunnu toimivan :) 

Ennen joulua pitäisi kuitenkin saada myös yksi sellainen suht iso projekti päätökseen, nimittäin opinnäytetyö. Projekti on jopa edistynyt 25 sivun verran, mutta ainakin toinen samanmoinen pitäisi vielä saada aikaiseksi. Viime aikoina itselläni on ollut monta rautaa tulessa, kun olen paahtanut menemään kevyitä 10 tunnin työpäiviä ja mukaan pitäisi mahduttaa myös oppari ja omat treenit. Tämän kuun loppuun asti olisi aikaa kirjoitella tai muuten valmistuminen venyy ensi vuoden puolelle. Ei sekään mikään maailman loppu olisi, mutta mieluummin saisin opparin alta pois mahdollisimman pian, jotta pääsisin keskittymään PT-duuniini täysillä. 

Tänään taidan kuitenkin nauttia pelkästä olemisesta pelailun ja siivoamisen muodossa, joten on aika lopettaa höpöttelyt tältä erää. 

Mikäli ette ole vielä osallistuneet Biozellin hiustenhellimispaketin arvontaan, siihen voit osallistua täällä!

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives