Marsaanan Wellness-päivät

Viime viikon torstaina vietettiin pitkästä aikaa taas Marsaanan Wellness-päiviä. Mukana Marsaanan yhteistyökumppaneista oli mm. Tangle Teezer, Yves Rocher, Elixia, GHD, Exuviance, Medik-8 sekä Colorwow. 

Tangle Teezerin pisteellä oli esittelyssä tottakai harjat sekä Invisibobble-puhelinlankaponnarit. Itse omistan molempia yhdet kappaleet ja sainkin muutaman uuden värisen Invisibobblen testiin. Taisin myös samalla löytyy pikkusiskolleni joululahjan, nimittäin tuo Magic Flowerpot voisi olla 6-vuotiaalle aika sopiva hankinta. Tuon harjan lisäksi kun kukkaan saa säilytykseen mm. ponnareita ja muita aarteita. 

tangleteezer

PicMonkey Collage

Yves Rocherin pisteellä vallitsi vallan jouluinen tunnelma ja harmikseni en saanut sitä tunnelmallisen valaistuksen vuoksi vangittua kunnolla. Esittelyssä oli kuitenkin Yves Rocherin uudet joulutuotteet ja tarvitseeko edes sanoa mihin näistä ihastuin eniten. Noh, tietysti tuohon pyöreään suihkusaippuaan. Siitähän tulee mieleen joulupallo ja onhan tuo rusettinen puuterirasiakin melkoisen söötti. Alhaalla oikealla näkyvät ovat kuorivia suihkugeelejä, joissa ei ollenkaan muovia vaan kuoriminen tapahtuu kiivin siemenillä. Kuulin Minnalta kuorivien suihkugeelien sisältävän yleensä paljon muovia, hän kun on tarkka tuotteistaan, joita käyttää. 

Opin myös teollisuusöljyn käytöstä meikeissä paljon ja jäinkin miettimään missä kaikissa omistamissani tuotteissa sitä mahtaa olla. Teollisuusöljy on siis teollisuudesta aiheutunutta jätettä ja sen tunnistat tuoteselosteesta tekstistä "Paraffinum Liquidum Oil". Jäin vielä miettimään, että kannattaako moisia yhdisteitä sisältäviä tököttejä tunkea naamaansa. 

PicMonkey Collage
minikynsilakat, huulipunat sekä luomivärit

20141106_114852

Yvees Rocherilla oli esittelyssä myös ikääntyville naisille uusia tuotteita. Kuvassa näkyvä kasvi on nimeltään Life Plant, mutta suomenkielistä nimeä en millään saa päähäni. Kyseessä on kuitenkin kasvi, joka selviää missä tahansa olosuhteissa ja kasvin pinnalla on tuollaisia pienen vesipisaran näköisiä helmiä. Kasvi tuntui todella jännältä kädestä, sillä se oli todella vahapintainen, että olisin melkein luullut sen olevan tekokasvi. Serum Vegetalin sarjaan kuului kolme erilaista tuotetta mm. kohotusta tarvitsevalle iholle sekä kimmoisuutta lisäävä versio. 

Sain mukaani taas muutamia tuotteita testiin, mm. Puhdistamon superhyvää Pakurikahvia sekä Beauty Blenderin eli uudenlaisen meikkisienen. Meikkisienen kanssa saattaisi taas olla vlogin paikka. Näihin testereihin voisin palata myöhemmin käyttökokemusten kera. 

Ihanaa tiistaita teille kaikille!
  1. Voi miten ihanan näköisiä tuotteita!
    Hyvää viikkoa sinulle Cami! :)

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives