Vaellusta Nuuksion kansallispuistossa


Kävimme eilen reippailemassa ystäväni Suvin kanssa pitkästä aikaa Nuuksion kansallispuistossa. Tarkoitukseni oli nauttia ulkoilmasta, vaihtaa kuulumisia, tietysti hieman reippailla sekä räpsiä kuvia Suomen upeasta luonnosta. Muistan kun teini-ikäisenä äitini yritti sinnikkäästi raahata minua mukanaan Nuuksioon sekä Luukkiin juurikaan siinä onnistumatta, mutta nykyään olen ilmeisesti tullut niin vanhaksi, että hakeudun sinne aivan itse. Onneksi näin, sillä Suomen luontohan on aivan upea paikka ja onneksi Espoosta löytyy tällaisia maisemia.



Kävelimme tällä kertaa Haukankierroksen, joka on n. 4 kilometrin mittainen lenkki. Kun olimme kävelleet varmaankin hieman yli puolen välin, huomasimme että olimme ottaneet harha-askelia jossain kohtaa, sillä olimme tulleet takaisin kohtaan jossa olimme jo olleet. Päätimme kuitenkin kävellä takaisin sitä reittiä, jota olimme alunperin tulleet, jottemme eksy taas uudelleen. Reitillä on toki selkeät siniset opasteet, mutta jossain vaiheessa olemme vain unohtaneet katsoa. Eipä siinä, mm. alla olevan kuvan portaat tuli sitten nähtyä molemmista suunnista tällä kertaa.



Aika moni muukin oli eilen lähtenyt nauttimaan viimeisistä mahdollisista syyspäivistä, sillä koko Haukkalampi oli aivan tukossa autoista. Tien vieret olivat täynnä autoja ja ilmeisesti myös kadonneen Nelan etsinnät olivat myös käynnissä. En tiedä oliko Nuuksiossa menossa myös muutakin ohjelmaa, sillä aiemmin en ole tällaisiin ruuhkiin siellä törmännyt. 

Kierroksemme kesti n. kolmisen tuntia, otimme yli 10 000 askelta ja kokonaismatkaa askelmittariin tuli 7 kilometriä. En kyllä aivan usko tuohon lukemaan, sillä maastossa kulkiessa askeleita tulee toki enemmän, mutta ne ovat myös lyhyempiä. Jalassa minulla olivat uudet Merrellin maastojuoksukenkäni, jotka olivat muuten aivan älyttömän hyvät jalassa. Ei tarvinut pelätä polulla askeleen liukumista, sillä pohjassa on nastojen tapaiset nypylät.

Illalla matka jatkui vielä Megazoneen jäseniltaan, joten eilinen piti sisällään 5 tuntia reippailua. Bull's All Outia on nyt takana 4 kokonaista viikkoa, joten vielä 5 on jäljellä. Edistymistä on tapahtunut ja voisinkin kertoa treenien edistymisestä taas pitkästä aikaa. Sen verran voin jo paljastaa, että painoa on lähtenyt n. parisen kiloa vaikka tämä ei tosiaankaan ole mikään painonpudotusohjelma. Pääsyy siihen on se, etten aina muista/ehdi syödä kaikkea mitä olisi tarkoitus syödä. Oikeastaan syömättömyys on pahempi asia kuin liian syöminen tällä treeniohjelmalla, sillä lihakset tarvitsisivat ne rakennusaineet. Täytyy siis alkaa tsemppaamaan. 

Mukavaa viikon alkua kaikille! :)

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives