Rapujuhlat vuosimallia 2016

Kummini järjestävät vuosittain meille kummitytöille perheinenn rapujuhlat sukumme mökillä. Tänä vuonna rapujuhlia vietettiin parisen viikkoa sitten ja meitä olikin tuttu porukka koossa. Kaverit eli poikaystävät jäivät tänä vuonna kotiin, joten vietimme juhlia hieman pienemmässä seurueessa ja Lamminhovin reissukin jäi tällä kertaa tekemättä.




Meidän rapujuhlissa pääosassa on tietysti ruoka ja ohjelmaan kuuluikin melkolailla aamusta iltaan vain syömistä. Saavuimme mökille serkkuni Maijan kanssa n. klo 15, josta pääsimmekin suoraan ruokapöytään. Siinä pöydässä sitten venähtikin kevyesti 2,5 tuntia, jonka aikana ehdittiin syödä niin karitsan paistia, tapaksia ja juustoja sekä vielä jälkkäriksi mansikoita ja vaniljajäätelöä. 

Illalla ennen rapuja oli vuorossa pienet powernapit itse kullekin sekä savusauna, josta päästiinkin sitten tositoimiin. Kummitätini Kaisa oli valmistanut meille taas mitä maittavimmat ravut ja tulihan niitä popsittua yli 10 kappaletta. Nälkäänhän näitä ei kannata syödä, sillä ravuissa on yllättävän vähän syömistä vaikka niitä onkin yleensä useampi varattu per ruokailija.


Tällä kertaa vietimme iltaa ulkona eivätkä edes hyttyset pahemmin häirinneet iltaamme. Ensi vuodeksi sovimme jo tyttöjen kesken, että pojatkin saavat luvan tulla mukaan rapujuhliin ja silloin on myöskin suunnattava kummien iloksi Lamminhoviin. Viimeksi raukat yrittivät valvoa urhoollisesti siihen saakka kunnes nuoriso tulisi kotiin, mutta väsymys oli vienyt voiton kolmen aikoihin... 

Torstaina harrastetaan sitten toisenlaisia perinteitä kummieni kanssa, kun suuntaamme jälleen Hyvinkäälle kannustamaan Sotkamon Jymy voittoon. Superpesiksen pudotuspelit alkavat tiistaina Jymyn osalta ja toivottavasti kausi päättyy taas Sapsojärveen!
  1. Oi kuulostaa ihanilta juhlilta! :) Mie en oo eläessäni syönyt rapuja ja en varmaan osaisikaan, niin hankalalta se näyttää, kun olen muiden touhuja katsellut :D Silti olen aina miettinyt, miten kiva olisi pimenevissä illoissa olla rapujuhlissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravut on kieltämättä alkuun vähän hankalia ja niiden kanssa puuhastellessa menee hetki. Mun kummitäti on ihan käsittämättömän tarkka rapujen kanssa ja se syö ravuista kyllä kaiken minkä vaan voi syödä :D Siinä sitten odotellaan aina tunti kun muut on jo valmiita. Luotan kyllä siihen että säkin oppisit rapujen käsittelyn, voimalla pääsee jo pitkälle!

      Poista
  2. Ihania kuvia! <3 Ravut on kyllä niiin hyviä.. meillä on rapujuhlat vasta parin viikon päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mutta teillähän on sitten jotain mitä odottaa :) Kivoja juhlia teillekin ♥

      Poista
  3. Namii näyttää kyl superhyvältä! Meikäläinen tunnustaa, ja en oo kyl koskaan ollu rapujuhlilla :D

    http://ganbattedesuka.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan tilaisuus tulee niin käy ihmeessä :) Hauskaa ja vähän erilaista!

      Poista
  4. Oi vaikuttippas kivoilta juhlilta! :) Enpäs ole kyl koskaan itse maistanu rapuja, mutta ehkä niitä tulee joskus maisteltua jossain :D

    http://petrajanica.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Oi, rapujuhlat on niin kivoja ja ravutkin herkullisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin! ♥ Tässä odotan kovasti jo ensi vuotta :)

      Poista

Designed by FlexyCreatives