I love me-messuilta olikin tänä vuonna erityisen paljon kotiintuomista. Meidän piti käydä messut suht pikaisesti läpi serkkuni Maijan kanssa, mutta toisinhan siinä kävi. Kiertelimme kuitenkin vain kauneus- ja hyvinvointipuolen läpi, mutta siihenkin saimme kulutettua tunteja. Messuilta tuli ostettua mm. Lotelle Beautyblenderin lahjapakkaus syntymäpäivälahjaksi sekä Batisten kuivashampoo, jotka eivät tässä postauksessa näy. Myös Maijalla on muutama Biozellin juttu testissä sekä E.l.f:in ripsivärin pohjustusgeeli lojuu työpöydällä.
Biozellin pisteeltä sain mukaani ison bloggaajakassin, jossa oli Samillekin jotain pientä. Biozellilta on tullut oma miesten hiustenhoitosarja, jota Samikin pääsee nyt testaamaan. Hän sai mukaansa mm. miesten hiuslakkaa, geeliä sekä miehille tarkoitetun suolasuihkeen, jonka ilmeisesti Teukka on piilottanut jonnekin. Tuotteista tulee varmasti enemmän kommentteja sitten, kun olemme saaneet näitä testailtuakin.
Biozellin Aina-sarja sisältää hellävaraisia tuotteita ja oma suosikkini näistä onkin ollut tuo hoito- ja selvityssuihke. Omat hiukseni kaipaisivat jo pikaisesti kampaajaa, sillä viime visiitistä on jo vuosia. Loputtomiin en voi selvitä pelkillä hoitavilla tuotteilla.
Biozellin hopeashampaa ja hoitoaine ovatkin itselleni jo entuudestaan tuttuja ja ne olenkin havainnut hyviksi. Suolasuihke on myös ihan mahtava tuote tällaiselle, jonka hiukset ovat pesun jälkeen "liian puhtaat" ja vaikeasti käsiteltävät.
Mukaan sain myös kuivashampoota, jota tarvitsee aina, keratiini muotoiluvoidetta sekä vaaleanpunaista hiusmaskia.
Tangle Teezeriltä sain testiin koko sarjan heidän harjojaan, joista jokaista tulisi käyttää hiusten kuivaamisessa. Perusharjalla (vasen) harjataan hiukset kosteina pesun jälkeen, Blow Styling harjaa käytetään föönauksen aikana ja viimeisellä harjalla sitten silotellaan hiukset kuivina ja muotoiltuina.
Teukka on kova leikkimään näillä puhelinlankaponnareilla ja suurin osa edellisistä onkin jo vähintään kahdessa osassa. Täydensin siis varastoa Roosa nauha-ponnarilla (4,90 €) sekä vaaleanpunaisilla ponnareilla (4,90 €) ja sain kaupan päälle vielä nuo mintun väriset. Invisibobblen Powerit sain testiin ja näiden luvataan pysyvän paremmin hiuksissa etenkin treenatessa.
Mitä se Teukan kuva tekee sitten täällä? Eihän se mikään ostos ole. Herra hyppi koko kuvaussession ajan sinnikkäästi tuotteiden päällä eikä lopettanut ennen kuin myös hän pääsi kuvaan. Joten, tässä siis teille myös Teukka ♥ Päivääkään en silti vaihtaisi pois kissanomistajan arjesta, jossa toinen vaatii saada olla mukana jokaisessa tekemisessä.
Tällaisia juttuja löytyi tällä kertaa I love me-messuilta. Mikä oli teidän lemppari näistä? :)