Löytöjä Wishiltä

Pirun Mira-pupu, kun houkutteli minut taas lataamaan Wishin sovelluksen uudelleen. Olin ollut jo kuukausia onnistuneesti käyttämättä Wishiä, mutta nyt sorruin taas. Eihän tästä hommasta tietenkään selvitty myöskään tyhjin käsin.
Ensimmäisenä ostoskoriin pääsi jo pitkään etsimäni ruusukultaiset meikkisiveltimet. Olen tällä hetkellä aivan hulluna ruusukultaan. Sokoksella myytiin hieman näitä vastaavia versioita 25 euron hintaan, mutta juuri hinnan takia ne sinne jäivätkin. Nämä maksoivat Wishillä 5 euroa postikuluineen, joten päätin testata. Hyviä ovat olleet ja suosittelen!
Nämä tossut vilahtivatkin täällä jo aiemmin ja tilasin nämä meidän pienokaiselle ennen hänen syntymäänsä. Olisi vain pitänyt uskaltaa ostaa nämä vaaleanpunaisena, kun Typyhän sieltä meille kuitenkin tuli. Tosin nyt on sitten äidillä ja tyttärellä melkein samanlaiset tossut ♥ Hintaa näillä oli muistaakseni 3 euroa.
Tämä vaaleanpunainen härpäke on pullonpidike/säilytyspussukka vaunun aisojen väliin. Meillä ei vielä toistaiseksi ole hankittuna hoitolaukkua erikseen, joten tähän saa ainakin jotain pientä mukaan ja vaunulenkeillä oma juomapullo on myöskin aina käsien ulottuvilla. Tälläkin oli hintaa muistaakseni 3 euroa ja näitä myytiin useissa eri väreissä.
Tässä kuvassakin ruusukulta on vahvasti edustettuna. Edellisen kelloni naarmuunnuttua pahasti päätin tilata itselleni uuden ruusukultaisen kellon. Onneksi kello tuli toimivana ja kello oli myös kapeaan ranteeseeni juuri sopiva eikä sitä tarvinut käytättää kellosepällä pienennettävänä. Hintaa kellollakin taisi olla 3 euroa.

Aurinkolasien linssit ovat oikeasti paljon vaaleanpunaisemmat kuin tässä kuvassa, mutta en vain saanut vangittua sävyä kuvaan. Olin jo pitkään halunnut hankkia vaaleanpunaisilla linsseillä varustetut aurinkolasit kevääksi, joten sellaiset nyt sain. Näillä oli hintaa 3 euroa ja värivaihtoehtoja oli useita.

Kuminen juttu on meikkisiveltimien puhdistukseen tarkoitettu ja olenkin nähnyt monen muunkin omistavan moisen kapineen ja kuullut kehuja siitä. Olen itse ollut äärimmäisen laiska siveltimien putsaaja, että joko nyt siihenkin tulisi muutos. En ole tätä vielä ehtinyt testaamaan, mutta odotukset on korkealla. Hintaa tällä oli 2 euroa.

Tällaisia juttuja tällä kertaa Wishiltä. Mitä te tykkäsitte ja omistatteko samoja juttuja? Kuulisin myös mielelläni teidän mielipiteitä Wishin/Ebayn löydöistänne :)
  1. Ihania löytöjä!<3 Noi siveltimet näyttää hyviltä ja voi kuinka ihanat pienet töppöset <3 En oo hirveesti tilannut ebaysta mitään, lähinnä jotain pientä sälää.. latasin kyllä wishin sovelluksen, mutta sitten poistin sen, kun puhelimesta loppuu muutenkin tila. Ehkä hyvä niin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siveltimet on olleet hyvät käytössäkin ja kyllä, noi töppöset on ihanat! <3 Vielä kun typyn jalka kasvais niihin :) Joo ehkä hyvä, että poistit Wishin, pitäis taas itekin!

      Poista
  2. Noi tossut on ihanat! Mä ostan aina vaan Ebasyta kun se on noista eka ja kaikissa eri halpaverkkokaupoissa on ihan samat jutut. Mä en ole vielä kyllä kirjotellut, mutta tilasin kasan sisustustarroja ja muuta turhaa kyllä taas sieltä.. katsotaan kun ne tulee tänne asti jos saisi kuvia seiniltä :)

    - K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon monesti kans miettiny ebaystä tilaamista, mutta itelle Wish on ollu se tuttu ja turvallinen. Alista oon tilannu muutaman kerran mm. korviksia. Laita ihmeessä kuvia kun saat seinälle!

      Poista
  3. Noi siveltimet! En ehkä kestä. :O <3
    Kauniit kuvat jälleen kerran. :)

    T: Kiti
    http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin/liian-ruma-rakkauteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiti! <3 Noi siveltimet oli kyllä paras juttu tässä tilauksessa :)

      Poista

Designed by FlexyCreatives