Kohti juhannuksenviettoa

En ole aikaisemmin ollut suuremmin juhannuksen ystävä ja se onkin suomalaisista juhlista vapun lisäksi se vähiten suosikki itselleni. Viime vuonna vietimme kuitenkin pitkästä aikaa mökkijuhannuksen sukumme mökillä ja sinne suuntaamme tänäänkin hieman myöhemmin. Olen viettänyt juhannukseni sukumökillä niin kauan kuin muistan. Tosin aikuistumisen ja itsenäistymisen vuoksi mökkiperinteeseen tuli pieni tauko muutamaksi vuodeksi.

Meidän mökkimme sijaitsee entisessä Tuuloksessa eli nykyisessä Hämeenlinnassa, joten matka ei ole onneksi pitkä. Pohdin aiemmin tällä viikolla mökkimme historiaa enkä olekaan ihan varma kuka mökin on aikoinaan hankkinut ja miksi. Tänä vuonna aion ottaa tästä selvää, mutta olettaisin että talo on kuulunut mummini vanhemmille aikoinaan kesäpaikkana. Meidän mökkimme on tosiaan enemmän talo kuin varsinainen mökki, mutta sisävessaa tai suihkua sieltä ei silti löydy, koska kunann vesiputket eivät yletä sinne saakka. 
Tältä juhannukselta odotan ehdottomasti rauhoittumista ja normaalista arjesta irtaantumisesta. Tämä mökkireissu on myös ensimmäinen laatuaan tälle vuodelle ja myös ensimmäinen kerta kun tämän kevään jälkeen lähden oikeastaan mihinkään. Kirpputoria ja lähikauppaa lukuunottamatta en ole käynyt missään tai nähnyt oikein ketään moneen kuukauteen, joten on ihanaa päästä hieman omaa kotia pidemmälle.

Meidän juhannukseen kuuluu aina oleellisena osana hyvästä ruuasta ja juomasta nauttiminen sukulaisten kesken sekä tietysti juhannussauna ja uiminen. Meidän mökillä ei ole omaa rantaa, mutta uimapaikka on aivan nurkan takana. Taidetaan päästä heittämään talviturkit lähijärvessä! Toivon myös pääseväni valokuvaamaan kauniita kesäkukkia <3 

Oikein ihanaa juhannusta teille jokaiselle <3!

Designed by FlexyCreatives