Alexa, Linda & Marianna reader's Meet & Greet

Osallistuin eilen Alexan, Lindan sekä Mariannan järjestämään Meet & Greet-tapahtumaan. Paikaksi oli valittu The Cock-niminen ravintola, joka osoittautui oikein viehättäväksi paikaksi. Tapahtumaan olisi mahtunut ilmoittautumisjärjestyksessä 100 ensimmäistä, mutta vain 38 oli saapunut paikalle. Iso harmi niille, jotka olisivat halunneet tulla, mutta eivät mahtuneet. 

Itse tapahtumassa oli tarjolla pientä purtavaa, uusia tuttavuuksia sekä tietysti kaikki 3 bloggaajaa. Heidän blogeistaan olen seurannut eniten Lindan blogia ja hämmennys olikin suuri, kun Linda muisti minut ahkerana kommentoijana. 

IMG_8558


IMG_8541

Ravintola oli ihanan valoisa ja sisustukseltaan myös hyvin tunnelmallinen, vaikka se olikin hyvin simppeli. Ruokalista ja sisustus oli selkeästi ranskalaistyylinen ja sehän minuun paikassa vetosikin. Onneksi Nizzan reissu lähestyy kovaa vauhtia, matkaanhan lähdetään jo loppukuusta! 

IMG_8536

IMG_8537

IMG_8539

IMG_8540

IMG_8538

Tapahtumasta kaikki vieraat saivat mukaansa pienen goodiebagin, josta löytyi Maybellinen Babylips Dr. Rescue huulirasva (oma suosikkini vieläpä), kynsilakka sekä ripsiväri. Onneksi näin, sillä kohta olisikin aika ostaa uusi. Aiemmin olen luottanut Maybellinen "banaaniripsiväriin" jo monta vuotta, mutta tämä on täysin uusi tuttavuus. Saas nähdä osoittautuuko hyväksi vai palataanko vanhaan tuttuun tämän loputtua. 

IMG_8552

Alexa kertoi, että idea lukijatapaamisesta oli syntynyt extemporeen parisen viikkoa sitten ja Lindan ollessa Suomessa vierailulla näin pääsiäisenä, he päättivät tarttua samantien tuumasta toimeen, jottei tapaamisen järjestäminen veny pitkälle tulevaisuuteen. Itse ihastuin myös Alexassa siihen, että hänkin seuraa suurella innolla jääkiekon mm-kisoja. Noh onneksi toistaiseksi saa vielä jännitellä Oulun Kärppien taivalta liigassa ja kohta alkaakin myös superpesiskausi niin kauaa ilman urheilua ei tarvitse elää.

Lindan kanssa keskusteltiin paljon Ruotsissa ja Tukholmassa asumisesta ja todettiin, että on se Tukholma vain se The Place. Helsingissäkin on toki paljon tukholmalaisia piirteitä, mutta ei ole sen paikan voittanutta. Onneksi ruotsin mestaruuskisat järjestetään tänä vuonna Tukholmassa, joten sinne on ehkä mahdollista päästä myös vierailulle. Can't wait!

Iso kiitos tytöille tapaamisen järkkäämisestä ja ilmeisesti kesällä on tulossa toinen Meet & Greet. Kiitos myös samassa pöydässä istuineille Annille ja Annalle, oli kiva tavata teidätkin! :) 
  1. Oi, kiitos haasteesta! Tein tän vähän aika sitten, mutta kohdalle osui eri kysymykset niin ei anneta sen häiritä :) Sulla oli vielä niin kivat kyssäritkin.

    VastaaPoista
  2. Moikka! Mun blogissa olis sulle The liebster award. Ei toki ole pakko tehdä! :) (huomasin että sulle on tullut sama jo pari kertaa joten ei tarvitse enää kolmatta tehdä :D saat toki jos haluat:) )

    kiiajailona.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin, teen mielelläni kun tässäkin oli eri kysymykset :) Tuleepahan samalla vähän Q&A-fiilistä! Veikkaan kyllä, että faktojen keksimisessä saattaa tulla ongelmaa :D

      Poista
  3. Ompa ihania kuvia! Tosi kivalta kuulosti tuollainen tapahtuma, olisipa mahtavaa päästä joskus itse osallistumaan vastaavaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kesällä olisi ilmeisesti tulossa toinen tapahtuma, joten tarkkana sitten vaan mahdollisen päivämäärän suhteen :) Suosittelen kyllä ehdottomasti osallistumaan. Tapahtumassa näki hyvin sen eron blogi-ihmisen ja oikean tyypin välillä ja sen, kuinka pintaa blogi oikeasti on. Oli myös mielenkiintoista kuulla ajatuksia siitä, kuinka paljon aikaa blogiin käytetään ja miten koko blogi syntyy postauksineen. Paljon joutuu miettimään mitä ja miten blogiin voi laittaa.

      Poista
  4. Oli kiva tavata sutkin Camilla! :) sain inspiraation tehdä itekin blogin, kattoo nyt kuinka pitkään jaksan kirjoitella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jes mahtavaa! Ihana nimi sun blogilla kyllä :'D Nyt kun sullakin on blogi niin tartuppas heti tohon blogihaasteeseen niin saat kirjoiteltavaa! :)

      Poista
  5. Sulla on mielettömän kiva blogi ja olisi varmaan hienoa olla tollasessa tapahtumassa osallisena :) Kirjoitat tosi hyvin ja ihana tuo uusimman postauksen asu!

    emmikristiinan.blogspot.fi

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives