Viime viikon treenit

Viime viikolla treenit kulkivat pitkästä aikaa kuin unelma, sillä treenitunteja kertyi lähemmäs 10. Viikon kokonaissaldoksi jäi 9,5h treeniä viitenä päivänä, joten keskimäärin parisen tuntia tuli liikuttua. Viikkoon mahtui mukaan niin salia, zonea kuin tankotanssiakin. 

Maanantaina tein pitkästä aikaa kunnon jalkatreenin, sillä jotenkin olen hurahtanut tällä hetkellä enemmän yläkropan treenaamiseen. Into kuitenkin tarttui viime viikolta, sillä tein myös tämän viikon maanantaina vielä raskaamman treenin. Olin pitkästä aikaa salilla yksin ja olihan se keskittyminen ihan erilaista. Aluksi pelkäsin, ettei lihaksissa tunnu mistään, mutta kyllähän siellä tuntuu ja sain vielä flunssankin kaupan päälle. Nyt ei sitten treenatakaan hetkeen.


IMG-20150622-WA0008

Keskiviikkona treenasin olkapäät sekä ojentajat ja täytyy kyllä myöntää, etten vähään aikaan ole saanut enää olkapäitä jälkikäteen jumiin. Tiedän kyllä treenin menevän perille, mutta jälkijumit jäävät (onneksi) täysin pois.

Torstaina oli vuorossa ehkä vuoden kovimmat zonetreenit, sillä pääsimme pelaamaan hieman normaalia paremmalla porukalla. Ilmeisesti lähestyvät Ruotsin mestaruuskisat ajavat vähän epäaktiivisempaakin porukkaa hallille. Torstain treeneissä tuli tosiaan vedettyä hiki hatussa, sillä keskisyke oli huikea 166 maksimin ollessa 194. Kaloreita paloi kahden tunnin aikana miltei 1800, joten kovaa on menty ilman taukoja. Normaalia kovempi treenitahti aiheutti myös varmasti sen, että molemmat pohkeeni kramppasivat samaan aikaan. Ei mitenkään hirveän kiva juttu. Siinähän se treeni sitten meni maatessa x-asennossa keskellä kenttää..

Perjantaina käytiinkin tyttöjen kesken tankoilemassa. Lotte pääsi myös tekemään hieman lähempää tuttavuutta tangon kanssa ja hyvinhän se sujui ensimmäiseksi kerraksi. Tanko ei selkeästi pelottanut ja suuremmilta palovammoiltakin vältyttiin. Itse en voi sanoa itsestäni samaa, sillä kauniit mustelmat koristavat taas mm. oikeaa kainaloani. Kuitenkin tunnilla tuli taas opittua uusia juttuja ja nyt studio onkin muuttanut uusiin, parempiin tiloihin. Ostin myös kesäkortin, jolla saan treenata vaikka jokaisella tunnilla, mikäli niin haluan. Toivottavasti siis taitotaso ottaa harppauksen eteenpäin tämän kesän aikana. Onneksi on myös loma niin voin käytännössä asua tankostudiolla.


IMG_20150626_215933

Sunnuntaina oli vuorossa tuttu tuplatreenipäivä eli ensiksi tankoilemaan sekä sen jälkeen vielä zoneen. Vaihtoaikaahan treeneille jää kivasti ainoastaan tunti, mutta onneksi treenit ovat keskenään niin eri tyyppiset ettei se haittaa. Tankotanssitunnilla meillä oli tällä kertaa eri ohjaaja ja olinkin aivan hämilläni kun tunnilla puhuttiin suomea. Opettajammehan on Liettualainen, joten suomea tunneilla ei liiemmin kuule. Ehdottomasti parasta kyllä EF-Sportilla on se, kun kaikki tuntevat toisensa ja treeniryhmä on todella yhtenäinen. Rock the Polella olit aina vain yksi treenaajista, mutta täällä oikeasti kuulut joukkoon. 

IMG_20150628_165625

Zonetreeneissä koin suuria pettymyksiä sunnuntaina, koska sykevyöni oli hukassa (eteisen penkillä), joten en voinut seurata sykkeitäni normaalisti. Hiki tuli kuten kuuluukin, joten arvioisin keskisykkeen olleen n. 150 luokkaa. Seuraan zonetreeneissä sykkeitäni siksi niin tarkasti, sillä en juuri harrasta muuta aerobista liikuntaa. Juokseminen ulkona on liki kamalinta mitä tiedän ja minua motivoi juoksussa se, että mitä nopeammin juoksen, sitä nopeammin olen siitä hommasta vapaa. Zonessa ei onneksi tule huomattua juoksun huonoja puolia vaan siellä painetaan pää punaisena ilman juoksuahdistuksia. 

Selkeästi kuntoni on kuitenkin noussut, sillä aiemmin en pystynyt melkein enää juoksemaan sykkeiden ollessa n. 170, mutta nykyään stoppi tulee siinä 187 kohdalla. Viimeksi lenkillä painelin lähes koko matkan suht kevyesti omasta mielestäni, mutta kotona sykkeitä tarkasteltuani mittarissa oli se 170 liki kokoajan eikä juoksu tuntunut pahalta. Täytyy siis ensi kerralla hieman kiristää tahtia. 

Tälle viikolle treenejä olisi tarjolla vielä tänään, to, pe ja su, mutta saas nähdä minä päivinä sitä uskaltaa oikeasti lähteä taas liikkumaan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei kuumetta enää ole, mutta zonetreeneihin tuskin kannattaa lähteä yskimään keuhkoja pihalle. Jospa nyt siis nauttisin auringon paisteesta ja koittaisin parannella rusketuksen kanssa myös itseäni.
  1. Oi tankotanssia ❤️ Millä tasolla oot polessa?:)

    Dansedelamour.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, vähän vaikea arvioida millä tasolla oon, kun ei meillä ole kuin kahden tason tunteja tällä hetkellä. Kuitenkin osaan jo vaikeitakin liikkeitä, mutta sujuva vaihtelu liikkeiden välillä on haastavaa :)

      Poista

Designed by FlexyCreatives