Monaco: Monte-Carlo in pictures

Ranskan matkallamme vierailimme eräänä päivänä Monacossa, joka olikin meille tytöille reissun kohokohta. Itse olen käynyt aiemmin jo Monacossa, mutta tottakai halusin siellä myös tällä kertaa vierailla. Siellä on kuitenkin paljon nähtävää, vaikka kaikki tekeminen onkin jopa Suomen hintatasoon verrattuna todella kallista. Pieni espressokuppi maksoi muistaakseni 4 euron luokkaa, joten katteet on kohillaan vaikka paikallisilla ei olekaan ihan pikkurahasta puutetta.

IMG_8697

IMG_8698

IMG_8699

Monacon ensi viikonloppuna koittava GP näkyi jo kovaa vauhtia katukuvassa ja kadut olivatkin jo täynnä suoja-aitoja sekä katsomorakenteita. Onneksi olimme kuitenkin huhtikuun lopulla liikkeellä, jolloin pahin Formula sirkus ei ole vielä päässyt valloilleen. Vaikka Monaco onkin alueena todella pieni, kävimme vain pienellä alueella tarkastamassa tärkeimmät nähtävyydet eli merkkiliikkeet sekä casinon. 

IMG_8700

Monacon kuninkaallisten kodit sijaitsevat vastapäätä olevalla kukkulalla, mutta palatsille emme tällä kertaa eksyneet vaan tyydyimme ihastelemaan sitä kauempaa. Vaikka matkat ovat periaatteessa lyhyet, korkeuserot tekevät Monacosta hankalan paikan kulkea, sillä vaikka matkaa olisi 10 metriä ylöspäin, reitti sinne ei useimmiten olekaan niin yksinkertainen. 

IMG_8760

IMG_8769

IMG_8772

Monte-Carlon casinon edessä näkyi hienoja autoja, sekä paljon muita turisteja ikuistamassa maisemia sekä juurikin näitä hulppeita autoja. Tällä kertaa autotarjonta oli kuitenkin normaalia heikompi, sillä parkissa oli vain yksi Ferrari sekä melko arkinen mersu.

IMG_8782

Casinon läheisyyteen oli noussut pieni shoppailucampus, joka varmaan vastaa Monacon mittakaavassa normaalia kauppakeskusta. Tarjonnassa oli kauppoja laidasta laitaan ja jos joskus päätän sijoittaa aitoon Louis Vuittoniin, haluan ostaa sen ehdottomasti täältä. 

IMG_8785

IMG_8787

Monacon satamassa oli esillä "pieniä" veneitä ja uskokaa pois, tämäkään vene ei ollut läheskään isoin vaikka tässä onkin vaatimattomasti 3 kerrosta. Välimeren hulppeimmat eivät kuitenkaan välttämättä löydy edes tästä satamasta, vaan ilmeisesti Antibesin satama on välimeren suurin vierassatama. 

IMG_8791

Tästä viimeisestä kuvasta hahmottuu hyvin jo aiemmin mainitut Monacon korkeuserot. Kun tilaa on vähän, kaikki on käytettävä hyödyksi. Paikkana Monaco on kyllä taivaallinen. Seuraavalla reissulla haluan myös tänne ja ehkä casinonkin voisi katsastaa muualtakin kuin ulkopuolelta. Monacosta meidän matka jatkui Nizzan rantabulevardille, mutta se onkin sitten jo toinen tarina. 
  1. Näyttää niiin ihanalta! Nyt kesä heti tänne suomeenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks tänään alko näyttää jo vähä paremmalta sen suhteen ♥

      Poista

Designed by FlexyCreatives