Rakennusprojekti: Noin 90 päivää valmistumiseen

Muutama päivä sitten meidän days until-laskuri pyörähti vihdoin alle 100 päivän ja muuttomme lähestyy kovaa vauhtia. Tai no, ei ehkä niin kovaa vauhtia kuin toivoisin sen lähestyvän, mutta lähestyy kuitenkin. 300 päivää on vihdoin muuttunut alle sadaksi ja pikku hiljaa voin alkaa tekemään jo suunnitelmia mm. tulevan sisustuksen suhteen.

Materiaalivalinnat uuteen kotiin teimme joulukuussa ja raporteista päätellen asunnoissa tehdään tällä hetkellä sähkötöitä sekä saunojen paneloinnit oli aloitettu, joten uusia kuvia rakennusvaiheista minulla ei ole. Me valitsimme asuntoomme vaatehuoneen saunan sijaan, sillä emme kuitenkaan ole käyttäneet nykyistäkään saunaa kovinkaan aktiivisesti. Vaatehuone tulee Eveliinan huoneen yhteyteen ja saamme sieltä kivasti lisää säilytystilaa.  Vaikka olen koittanut KonMarittaa aktiivisesti, tavaraa meillä on edelleen turhan paljon.

Tämän hetken uusissa sisustusvalinnoissa haaveissamme on uusi TV-taso, joita kävimmekin jo katsomassa Ikeassa. Ihastuimme Ikean uuteen palveluun, jossa TV-tason saa suunnitella itse mieleisekseen ja meillä onkin jo melko hyvä käsitys siitä millaisen me (minä) haluamme. Uusi taso olisi hieman leveämpi ja korkeampi kuin nykyinen sekä ainakin se olisi juuri toivomamme.
Koska materiaalivalintamme kodin pinnoiksi olivat vaaleat, värit tulevat näkymään sisustuksessa huonekalujen sekä koriste-esineiden muodossa. Haaveilen kovasti valko-harmaasta sisustuksesta, johon sekoittuisi juuri kevään korvilla hieman vaaleanpunaista sekä ruusukultaa, joita meiltä kotoa jo löytyykin. Samoja värejä voisi käyttää niin ala- kuin yläkerrassakin.

Eveliinan huoneen suhteen myös suunnitelmat ovat pitkällä ja sinnekin värimaailmaksi olisi ainakin tällä hetkellä tulossa vaaleanpunainen ja tarkemmin puuteriroosa. Haaveilen isosta sänkykatoksesta sekä olen suunnitellut maalaavani seinälle vanerisia tähtiä, joissa on sekä kultaa että vaaleanpunaista. Vanerisia tähtiä olen suunnitellut siksi, että seiniä ei tarvitsisi oikeasti maalata nyt eikä myöhemmin uudelleen. Haluan Even huoneeseen myös Ek for kidsin nimiviirin sekä pumpuli-yövalon, sillä hattara-naulakko häneltä jo löytyykin.

Meidän makuuhuoneeseen haluaisin kovasti uuden, leveämmän sängyn sekä sisustustakan. Olisi ihana loikoilla sängyssä ja katsella takkaa sieltä, kotoilua parhaimmillaan! Meidän huoneeseen tulee myös ranskalainen parveke, jota odotan myös erityisen kovasti.

Meillä ei ole enää rakennustyömaavierailuja rakennuttajan puolesta, mutta toivottavasti pääsisimme silti vielä käymään raksalla ennen talon valmistumista, sillä haluan nähdä vielä ennen muuttoa hieman valmiimpaa lopputulosta. Saamme tietää noin kuukautta aikaisemmin, että valmistuuko kaikki ajallaan ja pääsemmekö muuttamaan vappuna. Odotan jo suurella "innolla", että mikäköhän kaaos siitä syntyy kun 12 asuntoa muuttaa uusiin asuntoihin samaan aikaan. Onneksi siihenajankohtaan osuu vappu, joten muutolle saa pari lisäpäivää aikaa. Olen myös suunnitellut ottavani koko loppuviikon vapaaksi, jotta saamme uuden kodin heti kuntoon. Kevät, tule jo!
  1. En malta odottaa että näkee kuvia sitten siitä oikeasta talosta, kannattaa ostaa ihan sisustuslehtiä luettavaksi, niissä voi olla paljon hyviä erilaisia vinkkejä ja koosteita, lisäksi usein niistä sitten heti näkee mitä mikäkin maksaa ja mistä se on hankittu. Nettiselailu voi altistaa ikävästi sitten kuville ja haaveille, joiden tuotteet ei ole suomessa saatavilla.

    ~ Finnlandsnorsk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli hyvä pointti, ettei haaveile sellaisesta mitä ei niin helposti voikan saada! Mun tuurilla kävis just niin :D Erityisen paha tohon haaveiluun on ollu Remppa vai muutto-sarja, kun oon niin moniin ihaniin juttuihin siinä rakastunut. Just eilen tuli taas rapsa työmaalta ja kunhan maalaukset saadaan valmiiksi niin kiintokalusteita aletaan asentamaan, jännää!

      Poista

Designed by FlexyCreatives