Uusia syksyn sisustusjuttuja -- tyynyjä ja tossuja kotoiluun

Syksy saapuu ja se on kliseisesti uuden aikaa ainakin itselleni. Myös sisustuskärpänen pääsee puremaan aina syksyisin ja kodin sisustus kokee aina pieniä muutoksia. Kynttilät kaivetaan kaapista, taljat otetaan kesän jäljiltä esiin ja kodista tehdään kaikin puolin lämpöisempi ja kotoisampi paikka, hieman ehkä pesämäinen.
Kävimme viikonloppuna äitini luona, kun perheiden miespuoliset jäsenet halusivat jatkaa omaa pienpanimoprojektiaan. Me perheen naiset käytimme ajan hyödyksi, ja piipahdimme mm. Rustassa ja Jyskissä katsastamassa syksyn uutuudet. Rusta on entinen Hongkong ja meidän lähellämme ei olekaan Rustaa. Rusta on kuitenkin noussut erittäin positiivisesti esiin ainakin omissa silmissäni etenkin kodin sisustuksen suhteen ja halusinkin ehdottomasti päästä katsomaan Rustan tarjontaa.
Koristetyynyjähän meillä on kotona mielin määrin (ainakin jos mieheltäni kysytään) ja kieltämättä niitä onkin melkoinen kasa niin makuuhuoneissa (sekä meidän että lapsen) kuin myös olohuoneessakin, mutta silti haaveilin löytäväni vielä yhden tyynyn lisää. Haaveilin juurikin tällaisesta nappityynystä ja löysinkin etsimäni Rustasta erittäin edulliseen 2,99 euron hintaan. Lisäksi löysin Rustasta tämän valkoisen taljan, joka on jälkimmäisessä kuvassa alustana. Taljan sijoitin kolmannen ruokailuryhmän tuolimme päälle, sillä jostain syystä olin aikaisemmin hankkinut taljat vain 2/3 tuoleista päälle. Talja maksoi 9,99 euroa.

Alemmassa kuvassa näkyvän tekokasvin löysin Jyskistä ja tämä löysi paikkansa keittiön tiskialtaan reunalta. Pidän muutoin keittiön tasomme tyhjänä turhista tavaroista ja kipoista, mutta halusin jotain piristystä sinnekin. Aiemmin minulla oli puulaatikossa pieni basilika-viljelmä, mutta ne eivät valitettavasti menestyneet. Tämä ainakin kestää sekä roiskeet että valottomuuden! Tekokasvi maksoi 10 euroa.
Tossut, niitä minä rakastan! Olen jo tovin haaveillut etenkin näiden ruskeiden tossujen näköisistä tossuista, sillä Annalise Keatingin käytti tällaisia aina Netflixin How to get away with murder-sarjassa (tälle sarjalle muuten ehdoton suositus! 💕). Nämä tossut löysin Rustasta ja päätin lopulta ottaa molemmat, sillä en osannut päättää kummat ottaisin. Itselläni on tossut jalassa aina, joten käyttöä näille tulee varmasti. Tossut eivät myöskään olleet hinnalla pilatut, sillä maksoin näistä 2,99 euroa / pari! 
Tämä suloinen paristoilla toimiva valopuu löytyi myös Rustasta ja tämän oli tarkoitus mennä prinsessan huoneeseen. Toistaiseksi tämä on kuitenkin majaillut meidän sohvallamme, sillä iltojen jo pimettyä melkoisesti, tämä on valaissut meidän olohuonettamme kauniisti. Valopuu maksoi tarjouksessa 2,99 euroa.

Tällaisia löytöjä olemme tehneet tällä kertaa ja valehtelisin, jos en myöntäisi jo odottavani joulua. Moni tietääkin, että olen nykyään melkoinen jouluhullu ja meillä jouluvalmistelut alkavatkin erittäin aikaisin. Joulukuusi tulee meille viimeistään joulukuun ensimmäisenä päivänä, sillä itselleni kuusi on erityisesti kotiin valoa ja tunnelmaa tuova elementti. Kuusemme on toistaiseksi ollut valkoinen tekokuusi, jossa on ledivalot sekä hillityn väriset koristeet. Kuusemme ei siis hengi "joulua" samalla tavalla kuin perinteinen vihreä kuusi punaisine palloineen. En myöskään näkisi meillä missään tapauksessa tällaista perinteistä kuusta muutenkaan. 



  1. Ihan mielettömän ihania ja edullisia ostoksia olet tehnyt. Meillä on 3 noita nappityynyjä sohvalla ja Rustasta tietysti ostettu :)
    Ihanaa iltaa sinulle Cami!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo 😍 Noita nappityynyjä olikin monia eri värejä Rustassa. Tokihan mä otin vaan tän pinkin xD

      Poista
  2. Noi halvat tossut rustasta näyttää kivoilta :) voisi itsekin katsella vastaavia sieltä!

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives