Ajatuksia työpaikan vaihtamisesta

Minulla oli tänään ensimmäinen työpäivä uudessa työpaikassani. Irtisanouduin joulukuun alussa entisestä työpaikastani ja lähdin rohkeasti kohti uusia haasteita. Edellisessä työpaikassani ei ollut mitään vikaa, mutta koin silti, että oli aika vaihtaa työnantajaa. Ehdin työskennellä edellisessä työpaikassani yli 5 vuotta ja se olikin ensimmäinen oman alani työpaikka. Tuon 5 vuoden aikana ehdin oppia paljon uutta, sopeutua työelämään, ihmetellä myös sitä, että MINÄ teen täällä aikuisten töissä. Ehdin kokea myös kahdet YT-neuvottelut ja toisissa YT-neuvotteluissa sain olla mukana luottamustoimen roolissa.

Työnkuvani muuttuu uuden työn myötä hiukan, mutta muutoin työympäristöni pysyy ihmisiä myöten melko samana. Ihmiset ja järjestelmät ovat tuttuja, sillä työskentelin aikaisemmin konsulttina nykyiselle työnantajalleni. Se vaikutti myös siihen, että uskalsin vaihtaa työnantajaa, sillä muutos ei tunnu niin isolta tässä mielessä. Saan edelleen työskennellä mielenkiintoisessa roolissa IT-alalla ja edelleen olen sitä mieltä, että aikoinaan valitsin oikean alan. 
Ensimmäinen päiväni oli helppo, sillä päiväni koostui lähinnä pakollisten asioiden hoitamisesta, kuten läppärin ja puhelimen hakeminen toimistolta sekä etäyhteyden toiminnan varmistaminen. Suuntasin toimistolle kymmeneksi ja jo hieman klo 12 jälkeen olin jo kotona. Perehtymiseni tullaan hoitamaan tästä lähtien täysin etänä, mutta jo edellisessä projektissani totuin perehtymiseen etänä. Itseäni etäily ei haittaa ollenkaan ja koenkin kotoa käsin työskentelyn sopivan itselleni hyvin. Mikäli toimistolle on menoa joskus, bussimatka on onneksi todella kohtuullinen matkan keston ollessa noin 20 minuuttia.

Työpäivän parasta antia oli kuitenkin toimistolle pukeutuminen, sillä kun vietät aikaa päivittäin vain kotona, en yleensä jaksa nähdä vaivaa pukeutumiseen enkä etenkään meikkaa. Olikin kiva näyttää ihmiseltä pitkästä aikaa :)

Huomenna päivä menee varmasti vielä uusiin järjestelmiin totutellessa, mutta maanantaina alkaakin jo sitten "oikeat" työt. Olen saanut ihan superihania viestejä tulevilta työkavereilta ja kalenteri on jo täynnä tervetulokahveja (etänä) sekä perehdytyksiä. Viime vuoden jälkeen on kyllä ihana aloittaa vuosi 2021 näin hyvillä fiiliksillä!

Seuraa minua Instagramissa
Seuraa blogiani Facebokissa


  1. Ensinnäkin, aivan mielettömän ihana asu! Mäkin aattelin tuon huivin hankkia seuraavaksi, mutta kun en osaa päättää väriä :D
    Myös täällä alkoi uudet työt tammikuussa mistä oon tosi innoissani! :) Löysin sun blogiin äsken sattumalta facebookista, ja vaikka osittain ollaankin eri elämäntilanteissa, niin samaistuin silti tosi moniin juttuihin ja tallennan tän ehdottomasti lukulistalle!

    http://www.hennam.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aivan ihanasta kommentista 😍 Ostin tämän huivin itse viime syksynä ja onneksi ostinkin, tää on nimittäin aivan ihana! Suosittelen itse tietysti tätä väriä, mutta ruskea shine-versio houkuttelisi itseäni myös! Tarkoituksena on ostaa itselleni uuden työn kunniaksi myös Neverfull MM Damier Ebenenä, joten sopisi sen kanssa hyvin yhteen 💕

      Käyn myös kurkkaamassa heti sun blogin 😍

      Poista
  2. Onnea uuteen työhön! Välillä hyppy uuteen tekee oikein hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Uskon kyllä todella, että tämä oli oikea steppi tähän väliin 💕

      Poista
  3. Onnea uudesta työpaikasta! Kiva, että olet valinnut aikoinaan oikean alan ja nauttinut työstä alan parissa. Itselläni on ollut jo jonkun aikaa alan vaihto mielessä ja konsultointi on sellainen, joka kiinnostaisi.

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives