Formal outfit / OOTD

Torstaina minulla oli tiedossa vähän virallisempaa menoa, joten jouduin vai pääsin kerrankin pukeutumaan hieman virallisemmin. Kohta puoliin pääsen taas toteuttamaan enemmänkin taas pukeutumista jo kesänkin puolesta suureksi onnekseni. Onneksi myös säät alkavat hieman lämpiämään, joten pääsin koittamaan ensi kertaa tätä Oulusta ostamaa hamettani. 

IMG_8634
Jakku & toppi Gina Tricot / Hame ja sukkikset H&M

IMG_8637

IMG_8641

Kuvauspaikaksi valikoitui tällä kertaa työpaikkani lasten Fressi, mutta ihan hyvinhän tausta toimii näissä kuvissa. Kuvat otti ihana työkaverini Kirsi ja olenkin enemmän kuin tyytyväinen näihin asukuviin. Osaavaa kuvaajaa on välillä vaikea löytää, joten tässä suhteessa Kirsi on oikea aarre. 

Sunnuntaina koittaa lähtö Ranskaan, joten koitan siihen mennessä vielä ajastella postauksia lisää. Jos en jostain syystä jaksa/kerkeä, niin sitten normaaliin postausrytmiin palaillaan vasta loman jälkeen. Paljon olisi tässä kerrottavaa, mutta energiaa postailuun ei yksinkertaisesti ole ollut. Tänäänkin olin töissä sen about 12 tuntia, joten nyt on aika painua pehkuihin (tämäkin oli ajastettu postaus :)). Ilta tulee tietysti kulumaan pakkaamisen ja jääkiekon parissa (hiton Kärpät venytti finaalit game 7:niin), mutta koitan ehtiä postailla. 

Mitä piditte itse asusta ja haluatteko jatkossa nähdä asuja lisää? :)
  1. Oii Ranskaan! Ihanaa matkaa :)

    VastaaPoista
  2. Moikka! Haastoin sut The Liebster Awardsiin -huomasin vasta nyt, että oletkin jo tehnyt haasteen toiseen kertaan, mutta tee joskus kolmanteen, jos jaksat sen vielä vääntää, haha! :D

    Haasteen löydät: http://lifewithsallas.blogspot.fi/2015/04/the-liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tää on itseasiassa viides haaste jo (pari on vielä tekemättä ennen tätä), mutta meneehän tämä :D Jos ei muuta niin vastaan ainakin kysymyksiin, ne on aina kivoja :)

      Poista

Designed by FlexyCreatives