Viime viikolla vierailin Marsaanan sekä Gant Homen aamiaistapahtumassa, jossa esiteltiin kevään 2017 Gant Home-mallisto. Olen jo pitkään suorastaan rakastanut Gantin sekä Lexingtonin tuotteita ja olenkin päättänyt pikkuhiljaa hankkia kotiimme näitä hieman kalliimpia sisustusjuttuja. Meidän kotimme sisustustyyli on hieman maalaisromanttinen ja suosin värimaailmassa beigeä ja muita vaaleita sävyjä. Siksi ilahduinkin, kun Gant Homen mallistossa oli mukana paljon vaaleanpunaista ja harmaata, jotka ovat yhdessä aivan ihana yhdistelmä!
Meidän kotimme huonekalut ovat oikeastaan kaikki täysin valkoisia sohvaa lukuunottamatta, joka on vaalean beige. Siksi pyrinkin tuomaan väriä sisustukseen muille keinoin eli esimerkiksi tuoreilla kukilla, koristetyynyillä sekä kynttilöillä. Meille on tulossa jouluksi myös valkea joulukuusi, jonka tilasin juuri tänään Ellokselta. Ehkä olisi myös korkea aika esitellä meidän kotimme sisustus vai mitä olette mieltä? :)
Gantilta jäivät erityisesti mieleeni Missoni-tyyliset tyynynpäälliset, huovat sekä huivit. Timanttikuviohan on kovassa huudossa ollut viime aikoina sisustuksessa ja täytyy myöntää, että minäkin katselin olohuoneeseemme uutta mattoa. Sopivaa ei vain vielä ole tullut vastaan, joten entinen valkoinen saa vielä kelvata.
Myös Gantin perinteisemmät jutut eli tähtikuviot sekä tummansininen väri miellyttävät kovasti silmääni. Tähtikuvio on melko hallitseva elementti meidän sisustuksessa, sillä meiltä löytyy tähtiä niin matoista, päiväpeitosta kuin tyynyistäkin. Nyt jouluksi haemme kuitenkin kotiimme pehmeämpää tunnelmaa, kun taas kevääksi on aika uudistaa värimaailmaa selkeästi raikkaampaan. Voisin hyvin kuvitella harmaiden huopien ja tyynyjen vaihtavan väriään esimerkiksi juuri vaaleanpunaiseen.
Mitkä jutut iskevät teihin juuri nyt sisustuksessa? :)
Juuri nyt omassa sisustuksessa haluaisin yhdistää mustan ja valkoisen kontrastin. Ledivalopallo nauhat ja joulu alkaa olemaan mulla jo mielissä, tilasinkin eilen ebaysta vaikka mitä kaikkea ihanaa kotiin sisustusta varten :)
VastaaPoistaHei kai sä esittelut blogissa sun ostokset? :) Haluun nähä!
Poista