Salahäät

Viime viikolla blogi eli pienoista hiljaista aikakautta ja nyt vihdoin voin paljastaa syyn teillekin - menimme nimittäin naimisiin perjantaina! ♥ Vihkimisessä mukana olleiden todistajien lisäksi häistä ei tiennyt kukaan ja häät olivat siis myös perheillemme suuri yllätys. Halusimme pitää pienet häät näin aluksi ja myöhemmin lupaamme pitää juhlat myös sukulaisille sekä ystäville.

Itse vihkiminen tapahtui maistaraatissa ja mukana meillä oli kolme todistajaa sekä Eveliina, joka tyytyväisenä nukkui koko seremonian läpi vaikka se toki kestikin vain kolmisen minuuttia. Vihkimistä juhlistimme tuoreeltaan juomalla viiteen pekkaan yhden oluen parkkipaikalla (tyylikästä eikö vain!) ja samalla itse soitin vanhemmilleni uutiset. Nyt sormeani koristaa toinen sormus, voin rouvitella itseäni sekä koko perhe on vihdoin saman sukunimen alla ♥
Häiden jatkoja vietimme Hämeenkylän kartanossa, josta olimme varanneet itsellemme sviitin hääyöksi. Kartanon kauniissa maisemissa saimme kuvattua upeat viralliset hääkuvat. Vaikka ilma olikin sateinen, ruska oli kauneimmillaan ja vanhat puut kartanomaisemissa loivat upean tunnelman. Kävimme myös koko porukalla illallisella kartanon ravintolassa, jonka jälkeen häädimme muut vieraat omille teilleen.
Hääpostauksia on tulossa lisää niin polttareista, puvusta, kimpusta kuin itse häistäkin, mutta se vaatii ensin sen, että saan kaikki loputkin kuvat haalittua itselleni. Tässä kuitenkin muutamia maistiaisia! ♥ 
  1. Apua, miten oot voinut pystyä olemaan kertomatta kenellekään :'D Mutta paljon onnea <3 Ja puku on muuten myös tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se vaikeeta ja puvun piilottelu se vasta olikin vaikeeta, kun meinasin unohtaa sen aina esille roikkumaan :D Kiitos hurjasti! ♥

      Poista
  2. Onnea! :) Varmaan niitä isoja odotellessa, on se panostus kuitenkin aika suuri!

    - Finnlandsnorsk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllähän noihin hääbileisiin saa uppoamaan rahaa ja vaivaa, kun näihin pieniinkin juhliin meni yllättävän paljon!

      Poista
  3. Paljon onnea! Mulle varmasti olis ollu tosi tosi vaikea olla möläyttämättä häistä, kun aina kaikesta niin kovasti intoilen. Myös todella kaunis hääpuku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Olihan se vaikeaa kieltämättä ja sai sitten vain kaasolle hehkuttaa ja häähössöttää :D Mä oon kans intoilijatyyppiä, joten intoillaan näin jälkikäteen! Puku oli kyllä rakkautta ensisilmäyksellä ja se tuntui heti sovittaessa oikealta ♥

      Poista
  4. Onneksi olkoon! :) Ihanan syksyinen kuvauspaikka, kuvista tuli varmasti hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvista tuli kieltämättä upeita, sillä kartanolta löytyi monta upeaa maisemaa :)

      Poista
  5. Todella paljon onnea! Samaa mietin että itselläni olisi innostus niin suuri etten voisi olla kertomatta. Mutta todella kaunis morsian ja tuo puku on niin ihana, etenkin toi selkämys! ♥︎
    http://jessyina.blogspot.nl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️ Ehkä vedän jälkihössötyksen nyt ihan överiksi, kun etukäteishössötys jäi välistä! Yllätyin kyllä omasta kyvystä pitää salaisuus :)

      Poista
  6. Onneksi olkoon! Onpa kaunis toi sun mekko!

    https://kristiinaino.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives