Viimeaikaiset ostokset

Omien vaatteiden shoppailu oli minulla pitkään kiellettyjen asioiden listalla, sillä äitiyslomalla rahalle oli paljon parempaakin käyttöä kuin uusien vaatteiden ostelu. Käytän muutenkin melko vähän rahaa omiin vaatteisiin ja suosin paljon kirppareita ostoksissani. Täyden hinnan maksaminen vaatteesta on itselle hieman vierasta ja etsinkin yleensä alesta itselleni sopivia vaatteita ja toisaalta miksi en etsisi, sillä niin pääsee huomattavasti edullisemmalla itse.

Kävimme Samin kanssa pari viikkoa sitten leffatreffeillä ja kiertelimme samalla hieman Ison Omenan kaupoilla. Samalla reissulla annoin itselleni luvan ostaa itselleni uusia vaatteita ja teinkin muutaman hyvän löydön.

Zarassa oli käynnissä vielä alennusmyynnit ja nämä kaulakorut löysin hintaan 3,95 euroa / kpl. Olin haaveillut tällaisesta kauluskorusta jo pitkään ja näitä juurikin Zarassa kuikuillut. Alkuperäinen miltei 20 euron hinta oli kuitenkin liikaa, mutta nyt ostin nämä mielelläni. Näillä saa asuun hieman näyttävyyttä ja vaaleanpunaista korua olenkin käyttänyt valkoisen neuleen kanssa. Choker sopii paremmin esimerkiksi neuletakkien kanssa tuomaan asuun vähän särmää. Pitää koittaa saada asukuvat näistäkin aikaiseksi!

Kuvassa näkyvät farkut löysin myös Zarasta reilusta alennuksesta 10 euron hintaan. Nämä ovat muuten maailman mukavimmat housut päällä, sillä nämä ovat materiaaliltaan superstrechiä. Valkoinen neule löytyi Cubuksesta ja se maksoi 39,90 euroa ja oli tämän ostoskierroksen ainoa täysihintainen tuote. Tykkään kuitenkin tämän mallisista neuleista ja olen havainnut nämä hyväksi ennästään, sillä omistan tällaisen neuleen myös vaaleanpunaisena. Neuleen materiaali on mukavan jämäkkää puuvillaa eikä nukkaannu käytössä, joka on monille Ginan ja Cubuksen neuleille tyypillistä materiaaleista johtuen. Tämä siis kestääkin käyttöä ja pesua, kuten vaatteen toki pitäisi kestääkin.
Tämän tummansinisen neuleen löysin viime viikonloppuna Mankkaan Akseli-kirpparilta 5 euron hintaan. Kyseessä on hyvin samantyylinen neule kuin tuo valkoinenkin, mutta tämä on tosiaan Gina Tricotin ja malli on hieman pidempi kun taas valkoinen oli lyhyempi. Samikin löysi Akselista itselleen neuleen kolmella eurolla ja Eveliinalle löysimme kävely/syöttötuolivaljaat vitosella. Akseli on ilmeisen suosittu kirpputori ja jos liikut Espoon Mankkaalla, suosittelen ehdottomasti käymään Akselissa. Toki sielläkin oli ylihinnoiteltuja tuotteita sekä roskaa tarjolla, mutta niiltä ei kai voi välttyä itsepalvelukirppareilla. Mm. täynnä tahroja olleesta lasten takista kehdattiin pyytää 10 euron hintaa.

Mitä te tykkäsitte näistä ostoksista? :)
  1. Tosi ihana toi vaaleanpunainen "irtokaulus"! :) Tulisi todellakin tarpeeseen myös mulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikun vaan Zaraan kattelemaan jos siellä ois vielä näitä :)

      Poista

Designed by FlexyCreatives