Kevään TO DO-lista

Ai vitsi, kuka muu odottaa kevättä yhtä innokkaasti kuin minäkin? Vaikka rakastan lunta, pakkasta ja talvea, alkaa tuo vaunujen työntäminen tuolla sohjossa jo hieman kyllästyttää, vaikka eipä sitä kauaa ole tässä vielä tehtykään. Valon määrä on lisääntynyt jo kivasti ja odotan niiiiiin innolla ihania aurinkoisia kevätpäiviä. Eniten odotan keväässä meidän muuttoa, joka koittaa vihdoin vappuna ja tänään tarkemmin 75 päivän kuluttua kunhan vain viimeiset vaiheet rakennusprojektista sujuu hyvin. Toistaiseksi asunnon suhteen kaikki on aikataulussa ja onneksi meidän asuntoa on myös tehty aina ensimmäisenä valmiiksi. Tällä viikolla asuntoon asennetaan ilmeisesti parketit ja viime viikolla asunnolla oli maalattu seinät, asennettu kattolistat sekä kylpyhuoneen seinät oli myös laatoitettu. Sen jälkeen asuntoon asennetaankin vielä kylpyhuoneen lattialaatat, muihin huoneisiin lattialistat sekä kiintokalusteet ja sittenhän siellä onkin jo valmista, can't wait!

Kevääseen aion kuitenkin valmistautua monin tavoin ja tässä hieman kevään TO DO-listaa minun malliini:

Osta tuoreita kukkia usein! Etenkin tulppaanit kuuluvat keväiseen sisustukseen ja näitä olenkin ostanut jo pari kertaa kotiimme.

Kokeile eukalyptuksen oksia. Näitä olen ihaillut instassa monilla jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi ostaa näitä vielä itse. Juuri eilen puhuimme Loten kanssa näistä ja hän oli ehtinyt hankkia näitä kotiinsa.
Tee sisustuskollaaseja sekä inspiraatiokuvia uuden kodin sisustusta varten. 

Käy Ikeassa / H&M Homessa tekemässä pieniä hankintoja keväiseen kotiin. Haaveissa olisi etenkin valko-kultainen maljakko tulppaaneille. Jos siis tiedät mistä sellaisia mahtaisi saada niin vinkkaa ihmeessä!

Heitä turhaa tavaraa pois ja tee KonMari oikeasti loppuun. Paljon tavaraa olenkin saanut jo hävitettyä ja myytyä Facekirpparilla eteenpäin, mutta vielä riittää töitä tämän kanssa. Viimeksi heitin kaikki vanhat Assembly-paitani kierrätykseen, sillä niitäkin oli kertynyt iso jätesäkillinen eikä niitä koskaan tullut käytettyä.

Käy brunssilla Samin ja Eveliinan kanssa. Meillä on Samin kanssa lahjakortit Ekbergin brunssille ja ne olisi ihana käyttää joku aurinkoinen päivä

Käy kävelemässä Kaivarin rannassa aurinkoisena päivänä. Siis onko mitään ihanampaa kuin kävelyt meren rannassa aurinkoisella ilmalla!
Uusi blogin ulkoasu ja panosta blogiin uudella innolla keväällä. Harkitse myös uuden objektiivin hankkimista vihdoin.

Hanki jotain uusia pastellinvärisiä vaatteita vaatekaappiin ja käytä enemmän hameita. Osta myös Eveliinalle keväisiä uutuuksia Newbieltä.

Ota enemmän asukuvia.

Suunnittele ja säästä häämatkaa varten.

Hemmottele itseäsi ennen 30v-synttäreitä vaikkapa ripsienpidennyksillä ja käy kampaajalla freesaamassa hiuksia.

Tee myös keväälle erillinen säästösuunnitelma ja noudata sitä. 

Ala käymään jälleen Megazonessa.
  1. Kiva to do lista :) Otan tän talteen niin voin vähän vakoilla, olisiko ideoita itselle. Myös täällä suunnittelilla lumien lähdön jälkeen se aika vuodesta, kun pitää piristyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja ota ihmeessä talteen :) Pieni piristys ei olis joo pahitteeks, sillä alkaa mennä moti jo pimeyteen :(

      Poista
  2. Ihanilta kuulostavat sun keväiset pläänit <3 Muutenkin tykkäsin tästä postausideasta, tätä oli tosi kiva lukea! :) Täältä löytyy myös toinen, ketä kevään tulon myötä on sisustuskärpänen puraissut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Henna, kiva kun tykkäsit ❤️ Kevät on kyllä sisustamisen kulta-aikaa ja tänä vuonna tilanne on äärimmäisen paha :D

      Poista

Designed by FlexyCreatives