Habitare 2019 - inspiraatiota sisustukseen ja rehellinen mielipide messuista

Kävimme kummitätini kanssa jälleen yhdessä Habitaressa, joka järjestettiin jo liki pari viikkoa sitten Helsingin Messukeskuksessa. Otin jälleen niin paljon kuvia, että niiden läpi käyminen ja editointi oli melkoinen urakka. Olen itse vahvasti visuaalinen ihminen ja messuilla parasta onkin aina näyttävästi suunnitellut näyttelyosastot ja kokonaisuudet. On ihana huomata, miten messuständeihin panostetaan vuosi vuodelta enemmän ja juuri nuo upeasti suunnitellut kokonaisuudet tekevät itselleni sen parhaimman messutunnelman ja etenkin muistot.

Messut noudattivat tänäkin vuonna tuttua Habitare-kaavaa eli messuilla oli hieman kaikille jotakin. Tällä kertaa skippasimme suurimman osan huonekalu- ja keittiöpuolesta, sillä kummallakaan meistä ei ollut akuuttia tarvetta uusia kumpaakaan osa-aluetta. Sen sijaan ihastuimme kovasti K-Raudan osastolla nähtyihin erilaisiin kylpyhuoneisiin ja tässä olikin erinomainen esimerkki aivan loistavasti rakennetusta messukokonaisuudesta. Tykkään itse kokea ja katsoa sisustuksen samaan aikaan ja K-Raudan pisteellä olikin ihana hypätä sisään erilaisiin kylppäreihin. Remontit eivät olleet kummallekaan meistä näilläkään osastoilla ajankohtaisia, mutta katsokaa nyt näitä, eihän näihin voi olla rakastumatta!
Kylpyhuoneissa suurinta muotia ovat nyt isot laatat ja olisin kieltämättä tykännyt isoista laatoista itsekin. Viimeisessä kuvassa näkyvät laatat ovat itselleni aivan liian erikoiset ja olisin melko varmasti kyllästänyt tällaiseen ratkaisuun hyvin äkkiä. Oma kylpyhuoneemme on kaikin puolin hyvin neutraali sisustukseltaan, sillä meidän seinillämme on keskikokoista korkeakiiltovalkoista laattaa ja lattia on mustaa perus 10 x 10 -laattaa. Harkitsin rakennusvaiheessa tehosteseinän laittamista kylpyhuoneeseen ja haaveilin mistäs muustakaan, kuin Ted Bakerin laatoista. Seinä jäi kuitenkin tekemättä, mutta se olisi kieltämättä tuonut kaunista särmää muutoin hyvin tavanomaiseen kylpyhuoneeseen.

Yksi asia mitä jäin selkeästi kaipaamaan messuilta, oli kunnollinen piensisustusosasto. Harvemmin itselläni tulee uudistettua isoja kokonaisuuksia, mutta etenkin näin syksyisin näkisin Habitarella valtavan potentiaalin juurikin piensisustuksen puolella. Tämän hetken piensisustustrendi pampaheinät eivät näkyneet messuilla juuri mitenkään eikä perinteisellä syksyn hyggeilyllä eli kynttilöillä ollut juuri jalansijaa. Lisäksi messuilta puuttuivat kaikki kukkaideat ja olisin kaivannut messuille myös esimerkiksi Plantagenin osastoa, jossa syksyn kasveihin olisi saanut tutustua paikan päällä.

Messuilta puuttui myös HabiKids, joka on ainakin jonain vuonna ollut erillinen lastenhuoneen sisustukseen keskittynyt osasto. Lastentuotteita oli toki ripoteltu ympäriinsä, mutta ainakin itse pidin juuri lastenhuoneen sisustukseen keskittyneestä osastosta enemmän. 
Okei, ketä yritän huijata jos väitän ettei Weisteen joulupiste ollut oma suosikkini? Jouluun on enää alle 100 päivää, joten annoin itselleni luvan hullaantua ja ostaa ensimmäiset koristeet tulevaa joulua varten. Weisteen piste olikin itse asiassa ainoa piste, jolta ostin mitään. Matkaan lähti kaksi kaunista vaaleanpunaista joulupalloa, joista toisen aion ripustaa Eveliinan sänkykatokseen ja toinen pääsee jouluna valkoiseen tekokuuseemme muiden vaaleanpunaisten pallojen sekaan.

Tänä vuonna Habitare oli kokonaisuudessaan ihan onnistunut, vaikka mitään erityisen säväyttävää siellä ei nytkään ollut. Kahtena edellisenä vuonna Habitare on ollut omasta mielestäni hieman tylsä eikä messuilla ole näkynyt juuri mitään uutta. En juurikaan välitä "liian erikoisesta" designista ja olen melko tavallinen ja massan mukana kulkeva sisustaja. En halua täyttää kotiani liian erikoisilla elementeillä ja ihan perus valkoinen Ikea-sisustus on itselleni oikein passeli. Kuten vaatekaapissakin, pyrin neutraaleihin ja kestäviin ratkaisun, joita on helppo muokata ja yhdistellä keskenään. Juuri tähän kaipaisin messuilta enemmän piensisustusta, sillä kun isot kokonaisuudet ovat selkeitä, pieniä muutoksia on helpompi luoda esimerkiksi erilaisilla koriste-esineillä. 

Mitä te piditte tämän vuoden Habitaresta?
  1. Tuo kalanruotoseinä on aivan ihana, pitää kyllä mennä käymään ensivuonna, sillä en ole koskaan vielä käynyt HAbitaressa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai et koskaan? Oho! No ensi vuonna todellakin menet :) Tuo kalanruotoseinä oli hieno, mutta veikkaisin sen olevan omaan kylppäriin liian erikoinen ja kuvio alkaisi kyllästyttämään nopeasti.

      Poista

Designed by FlexyCreatives