Kesäinen asu - ihania muistoja kesäloman ensimmäisiltä päiviltä

Arki on jälleen ottanut voiton kesälomasta ja tänään onkin edessä ensimmäinen työpäivä neljän viikon kesäloman jälkeen. Keväällä en uskaltanut odottaa tai toivoa kesältä mitään, mutta kesästä tulikin kaikesta huolimatta yksi parhaista ikinä. Tästä kesästä jäi niin paljon ihania muistoja ja kokemuksia, että toivon niiden siivittävän minut läpi pimeän talven. Tulevana talvena perinteinen etelänreissumme jää varmasti väliin, joten aurinkoa on otettava mukaan vielä näiltä elokuun ihanilta päiviltä.

Kesäloman päätyttyä alan aina odottamaan kovasti syksyä ja niin on käynyt tänäkin vuonna. Odotan jo kovasti viileämpiä ilmoja ja sitä, että ihanat neuleet saa kaivaa kaapista ja pääsen juoksemaan ihanaan syyssäähän. Inhoan yleensä juoksua, mutta kevään ja syksyn raikkaan viileät päivät saavat minutkin rakastamaan juoksua ja ulkoilua. Olen myös aloittanut rasvanpolttamisen ja Instaani seuraavat ovatkin hieman paremmin perillä projektistani. Täytyy kirjoitella projektista tarkemmin myös tänne, mutta sitä odotellessa voit seurata edistymistä nimimerkin @pinxedful takaa.
Näitä kuvia me otettiin ystäväni Jonnan kanssa kesälomani ensimmäisinä päivinä, ja tuo päivä oli kyllä yksi ihanimmista. Olemme tavanneet Jonnan kanssa yhdessä (tai no oikeastaan kahdessa) pr-tapahtumassa ihan sattumalta eikä meillä ollut aavistustakaan toistemme olemassaolosta. En usko että olisimme muuten koskaan törmänneetkään, sillä teemme niin eri juttuja. Jonna on juontaja ja toimittaja, itse taas nimenomaan bloggaaja ja sisällöntuottaja. Onneksi kuitenkin uskallettiin avata suumme ja klassisesti aloimme seuraamaan toisiamme Instagramissa - siitä se sitten lähti 💖 Nykyään juttelemme päivittäin ja olemmekin olleet toistemme apuna ja tukena puolin ja toisin.

Sitten tähän itse asuun. Tämän ihanan vaaleansiniraidallisen paidan löysin viime kesänä kuulemma nyt jo lopetetulta Kampin kirpputorilta kahden euron hintaan. Tykkään paidan kevyedestä ja ilmavuudesta sekä tietysti näistä ihanista röyhelöistä, jotka tuovat paitaan hieman herkkyyttä. Jalassani on Freddyt, jotka farkkujäljitelmää ja ovat muuten maailman mukavimmat housut jalassa. Nämä venyy ja paukkuu jalassa ja mikä parasta - ne tuo esiin parhaat puolet takamuksesta. Inhoan yli kaiken kiristäviä, mutta myös liian löysiä housuja ja nämä on juurikin istuvuutensa puolesta ihan parhaat meikäläiselle. Kengäthän tässä asussa on ihan supertyylikkäät Niken juoksukengät, jotka ostin tänä keväänä juurikin koronakevään innoittamana, sillä lenkkeilin ja lenkkeilen edelleen käytännössä päivittäin ja edelliset kenkäni olivat umpisurkeat (Niket kyllä nekin). Tässä iässä on jo ihan ok mennä ainakin ajoittain jo tarkoitus ennen tyyliä-taktiikalla xD Tuonakin päivänä askelmittariin kertyi yli 17 000 askelta, joten hyvät kengät olivat ihan must.

Mitä sinä tykkäät tästä asusta ja menetkö sinä mukavuus vai tyyli edellä?
  1. Lomalla ehdottomasti mukavuus edellä...tai minulla se menee kyllä nykyään aina edellä. Jopa ne hienoimmat vaatteet ovat todella mukavia päällä.
    Kaunis kesäinen asu sinulla, ihana tuo paita!
    Mukavaa viikkoa Cami <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee se kyllä mullakin suurimmaksi osaksi mukavuus edellä ja niin sen kuuluukin mennä :) Toisaalta mukavuus ei kyllä tarkoita sitä ettei olisi samalla tyylikäs. Tosin ihan kotikoti-vaatteet on sitten asia erikseen :D Kiitos paljon Outi ja ihanaa viikkoa sinnekin <3

      Poista
  2. Minä menen monesti mukavuus edellä, töissä ja vapaalla. Mukavuutta on kovin eri tasoista, itselleni mukavaa ovat istuvat farkut, nätti pusero ja jakku noin arkena töissä, lomalla meninkin sitten sellaisissa super lötköissä vaatteissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on totta! Töissä mäkin viihdyn siistimmissä vaatteissa :) Kiva näyttää vähän paremmalta siellä, kun kotona näytetään, noh kovin erilaiselta :D

      Poista

Designed by FlexyCreatives