Ihana talvipäivä

Oi miten ihanan piristävää oli nähdä aurinko pitkästä aikaa! En oikeasti muista milloin aurinko olisi näyttäytynyt viimeksi näin. Onneksi olemme saaneet lunta Etelä-Suomeenkin ja se jos mikä on tuonut piristystä tähän talveen ❄️ Pimeys alkaa onneksi taittua lyhyemmäksi ja seuraavaan aurinkoiseen päiväänkin näytti olevan sääennusteen mukaan viikonpäivät. Tällä hetkellä mietin, että tässä sitä puhun säästä blogissani, mutta kyllä tuo aurinko vaan tekee ihmisen iloiseksi näin keskellä talvea 😍 Huomaan aikuistuneeni siinäkin suhteessa, että ulkoilusta on tullut itselleni tärkeää ja ehkä pikkuhiljaa alan ymmärtämään mikä vimma äidilläni oli joskus koittaa raahata minua Luukkiin ulkoilemaan. 15-vuotiasta Camillaa ei saanut sinne mitenkään, mutta nyt näin 32-vuotiaana voisin kyllä lähteä. Äiti, jos siis luet tätä (ja tiedän, että luet 💕), nyt voidaan mennä joku päivä sinne Luukkiin.
Kävimme tänään aamupäivästä pienellä ulkoilulla prinsessan kanssa ja sain hänet suostuteltua pienelle kävelylenkille läheiseen leikkipuistoon, jotta sain itse napsia muutamia kuvia kauniissa aurinkoisessa säässä. Ottaessamme selfieitä, eräs nainen pysähtyi lapsensa kanssa kysyen josko hän ottaisi meistä muutamia kuvia. Kieltäydyin ensin kohteliaasti, mutta parissa sekunnissa pyörsin päätökseni. Onneksi pyörsin, sillä saimme ainakin hauskoja yhteiskuvia tältä aamulta. 

Leikkipuistossa prinsessa pääsi laskemaan hieman mäkeä sekä ihailimme pienelle jalkapallokentälle jäädytettyä ulkojäätä, jonne todennäköisesti suuntaamme viimeistään huomenna. Kaupungin jäät ovat olleet tupaten täynnä väkeä, mutta leikkipuistomme viereinen jää näkyi olevan aivan tyhjä. Sehän sopii meille oikein hyvin, niin prinsessa saa harjoitella luistelua rauhassa. Ringettekoulun harjoitukset jatkuvat edelleen ulkoleikkeinä ja toivon, että edes prinsessan harrastukset saisivat jatkua mahdollisimman pian. On vähintäänkin kummallista, että ulkojäät pidetään auki ja ihmiset saavat parveilla siellä vapaasti, mutta pienten lasten rajatut harrastukset eivät ole sallittuja. Treeneissä on huomattavasti vähemmän ihmisiä paikalla kuin ulkojäillä. Noh, toivotaan että massarokotukset saadaan käyntiin pian ja elämä palaa hieman normaalimmaksi!
Tämän päivän ohjelmassa on vielä siivousta (eli Pekka siivoaa tälläkin hetkellä alakerrassa) ja sen jälkeen Pekka kannetaan yläkertaan urakoimaan meidän puolesta. Teille, jotka eivät Pekkaa vielä tunne, niin hän on siis perheemme robotti-imuri, jonka hankin helpottamaan ennen kaikkea omaa elämääni. Jos olet joskus miettinyt etenkin lapsiperheeseen robotti-imuria, suosittelen ehdottomasti! Pekasta voit lukea tarkemmin täältä.

Oleilun lisäksi aiomme katsoa tänään myös hiihtoa jälkilähetyksinä, sillä viikonloppuun kuuluu myös oleellisena osana päiväunien nukkuminen. Meillä on mieheni kanssa diili, että hän saa nukkua viikonloppuisin pitkään ja minä saan nukkua päiväunet prinsessan kanssa, sillä minulta se onnistuu. Tänäänkin neiti paukkasi ennen kahdeksaa jo meidän huoneeseen ja tätä herätyskelloa ei tunnu voivan asettaa torkkumoodiin etenkään viikonloppuisin. 

Toivottavasti teilläkin on ollut ihana viikonloppu ja olette myös saaneet nauttia auringosta ☀️
  1. Vitsit että toi sää on upea <3 Ihanasti oot saanu sen taltioitua näihin kuviin! Ja samaistun kans ekaan kappaleeseen: nuorempana ei ulkoilu melkein yhtään napannut, mutta kummasti sitä alkaa pikkuhiljaa arvostamaan enemmän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kummasti sitä kaikki muuttuu! :D En ois tähän silloin kyllä uskonut xD Ja joo, toi sää oli ihana ja onneksi perjantaina taitaa tulla toisinto tuosta säästä ☀️

      Poista
  2. Eilen oli kyllä tosi hyvä sää, myös tänään vaikkei aurinko paistanut :) Tehtiin molempina päivinä eli eilen ja tänään pitkät lenkit Vapun kanssa metsässä ja nähtiin molempian päivinä ratsukkokin avain lähteltä ja sai olla ylpeä kun ei alkanut räkyttämään vaan antoi tilaa hepalle. Huomaa että moni muukin on suunnannut ulos näillä kauniilla lumikeleillä -ymmärrän tuon hyvin. Kun sataa, on plussalla ja pimeää, niin kuka hemmetti tuolla huvikseen vaeltelisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi lumi tekee kyllä ihmeitä! Tosin tänään et tainnu siitä lumesta iloita niin paljoa :D Onneksi nyt kuitenkin näin, koska tosiaan kuka rämpisi loskalla tuolla!

      Poista
  3. Hauskasti menee kääntäen. Kun olin nuori, elettiin ulkona, ei tarvinnut patistaa, pikemminkin toppuutella. Nyt sitten, tällä mummilla on se seitsemän selitystä, miksi just tänään en voi ulkoilla. Näillä eväillä eteenpäin.

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives