Olen kannattanut Sotkamon Jymyä pienen ikäni ja pesäpallo on hyvin lähellä sydäntäni. Suureksi onnekseni Jymy on ottanut tavaksi pelata yhden kotiottelun täällä Helsingissä joka vuosi ja näin ollen minäkin olen päässyt seuraamaan lempijoukkueeni peliesityksiä vähintään aina tämän yhden pelin verran. Useat kerrat olemme käyneet Hyvinkäälläkin katsomassa peliä kummieni kanssa, mutta tänä vuonna se jäi minulta väliin. Onneksi matsi näkyi telkkarista niin pääsi Evekin tutustumaan tähän Suomen kansallislajiin ja kotikasvatus Jymyfaniksi on alkanut. Itse olen siitä hullunkurinen, että periaatteessahan minun kaiketi pitäisi kannustaa PaTTua tai Lippoa, sillä olen pohjois-pohjanmaalta kotoisin, mutta juurikin koti- ja kummikasvatuksen ansiosta olen vannoutunut Jymyfani.
Tällä kertaa ottelu pelattiin Telia 5G Areenalla hieman sateisissa meiningeissä, mutta onneksi se ei tahtia haitannut ja Jymy vei ottelun puhtaasti jaksoin 2-0 (4-2,4-2). Roope Korhonen takoi takuuvarmasti tauluun monta juoksua ja myös Niilo Piiponniemi pääsi yllättämään kotiutuspuuhissa. Omaksi harmikseni oma suosikkipelaajani Immo Rautiainen on edelleen sivussa harjoituskaudella tulleen vamman takia ja pahoin pelkään tämän kauden jäävän kokonaan välistä.
(c) Teemu Parta |
Hyvän mielen lisäksi ottelusta jäi muistoksi myös Evelle oma ensimmäinen Jymyn fanituote, sillä kummini olivat ostaneet Evelle suloisen vaaleanpunaisen bodyn. Nyt Evekin pääsee kunnolla kannustuspuuhiin! Veikkaan, että Even kasvaessa saadaan (toivottavasti) tuo perheen miesväkikin innostumaan pesäpallosta.
Tykkäättekö te pesäpallosta? :)