Elokuva-arvostelu: Bridget Jones's Baby

Kävimme eilen äitini kanssa katsomassa Bridget Jones's Baby-elokuvan, joka tuli ensi-iltaan Suomessa viime viikon perjantaina. Äitini oli varannut meille liput Tennispalatsin uuteen Scape-saliin, joten sekin tuli samalla kokeiltua. Kyseessä on siis Tennispalatsin isoin sali, joka on nyt täysin uusittu penkkeineen päivineen. Tämän elokuvan kohdalla emme huomanneet mitään erikoista eroa laadussa tai äänessä, mutta ehkäpä hieman toiminnallisempi elokuva voisi olla parempi siihen. Mutta itse elokuva, se oli jotain sanoin kuvailemattoman ihanaa! Nauroimme äitini kanssa lähes kaksi tuntia tauotta ja voi kun pääsisin katsomaan tämän elokuvan uudelleen (hoxhox Pupu ♥)


Elokuvassa Oscar-voittaja Renee Zellweger on pitkästä aikaa palannut Bridget Jonesin rooliin sekä tuttujen ongelmien pariin. All by myself soi jälleen ja Bridget kummastelee miten on taas päätynyt tähän valitettavaan tilanteeseen, jossa on aivan yksin. Kohtalon johdattelemana Bridget kuitenkin päätyy pulmalliseen tilanteeseen, josta seurauksena on mikäpä muukaan kuin yllätysraskaus.



Itse raskaus ei ole tilanteessa se suurin ratkaistava asia vaan se, kumpi Bridgetin miehistä on isä. Onko isä Bridgetin vanha rakkaus Mark Darcy (Colin Firth) vaiko komea multimiljonääri amerikasta nimeltään Jack Quant (Patrick Dempsey)? Elokuvan aikana ehdin jo monta kertaa toivoa, että voi kunpa molemmat miehistä voisivat olla isä ja välillä olin täysin tietysti Mark Darcyn puolella ja ajoittain Jack Quantin. Lopussa kaikki kuitenkin päättyy monien mutkien kautta kaikkien kannalta onnellisesti eikä onnellinen loppu tunnu tekaistulta.



Elokuva on täynnä tuttua, Bridgetin tyylistä huumoria ja kyllä se vaan toimii. Kaikista kauneusleikkauksista huolimatta Renee Zellwegerin roolisuoritus Bridgetinä on vain täydellinen. Elokuvassa nähdään myös loistavia sivuosia, kuten mm. Emma Thompsonilta Bridgetin lääkärinä uskollista ystäväkolmikkoa unohtamatta. Kokonaisuutena elokuva on ihana, romantiikan täyttämä komedia, joka toimii just as she is. Elokuvien välissä vierineet vuodet näkyvät melkein Bridgetin kykynä työskennellä televisiossa ja tuttu kävelytyyli korkokengillä on tallessa. Juuri nuo pienet yksityiskohdat elokuvissa tekevät Bridgetistä niin rakastettavan. Itse ainakin rakastuin tähän elokuvaan täysin ♥

Elokuvalle annan täydet viisi tähteä! ★ ★ ★ ★ 
  1. Sait leffaan kuulostamaan niin hauskalle, että pitäisi varmaan mennä itsekin katsomaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti käydä kattomassa :) Tästä elokuvasta saa kyllä hyvät naurut!

      Poista
  2. Leffaseura ilmoittautuu!!!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa kyllä hauskalta leffalta!! Melkein nyt tekisi mieli lähteä heti katsomaan tämä :D

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti vaan kattomaan, en voi suositella tätä leffaa tarpeeks :)

      Poista

Designed by FlexyCreatives