OOTD 2/7/2017

Vähän aika sitten valittelin asukuvaajan puutetta, mutta nyt sunnuntaina oli mahdollisuus käyttää serkkuni Maijan asukuvauspalvelua, joten tässä pitkästä aikaa päivän asu! Asu itsessään on aika simppeli, mutta en oikein tiennyt kuinka juhlavasti sunnuntain juhliin uskalsi pukeutua. Yllätyittekö kenties vaaleanpunaisesta väristä?
toppi ja hame GIna Tricot / kengät Ted Baker / reppu Zaful
Tilasin kyseisen hameen Gina Tricotilta jo hyvissä ajoin ennen kesää, mutta se pääsi ensimmäisen kerran käyttöön vasta viime sunnuntaina. Ihastuin BIDissä Lauran päällä nähtyyn vekkihameeseen sekä Vilan stailaushaasteen pisteellä nähtyyn versioon, joten olihan tällainen saatava itsellekin. Hame on ihanan kevyt ja karkkiväri sopii ihanasti kesään. Koen olevani myös hyvin onnekas, sillä lempivärini on tällä hetkellä suurinta muotiväriä vaatteissa.
Even päivän asu-kuvat jäivät tällä kertaa ottamatta, mutta pikkuneidillä oli tietysti myös vaaleanpunaista päällä ja olemmekin Even kanssa melko hyvin värikoordinoituja muinakin päivinä. Äitiä kovasti himottaisi käydä Newbiellä ihan vain katsomassa uusia vaatteita ja hei, kohtahan taas tämäkin koko jää pieneksi.

Mitä te tykkäsitte tästä asusta? 
  1. Ihana asu ja ihan totta, että vaaleenpunanen on nyt kyllä muodissa kaikkialla!! :) Söpö kuva myös teistä yhessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma <3 Evellä oli ihana tuulitukka näissä kuvissa :D

      Poista
  2. Tosi kaunis ja simppeli juhla-asu, tykkään! :)

    http://fiiaelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Mukava asukokonaisuus, tykkään tosta haitarimaisesta kuosista mikä alaosassa villitsee :) Sovitte Even kanssa hyvin yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän meidän nyt sopia yhteen ;) niin tytär kuin äitikin?

      Poista
  4. Tosi kaunis asukokonaisuus! Oon itsekin haaveillut tuon tyylisestä hameesta, vaikka en koskaan pukeudu vaaleanpunaiseen. :D Ihana yhteiskuva teistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vero Modassa oli näitä hameita muissakin väreissä! Kiitos kovasti kehuista :)

      Poista
  5. Ihanan kesäinen asu! Ihastuin erityisesti tohon reppuun, oletko tilannut sen jostain vai mistä se on peräisin?

    VastaaPoista
  6. Sama anonyymi taas. Googlettamalla selvisi että kyseessä onkin nettikauppa josta en ole ikinä kuullut :D millaiset kokemukset sulla on kyseisestä sivusta? Ilmeisesti ristiriitaisia kokemuksia ihmisillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyseessä tosiaan Zaful :) Kiinakauppoja sekin ja mulla on pelkkiä hyviä kokemuksia. Oon tilannut tän repun ja bucket bagin sieltä ja molemmat on tullu suht nopeasti ja laatu on ollut hintaansa nähden kyllä hyvä. Molemmat oli mulla alle tullirajan, joten siitäkään ei tullut ongelmia. Omien kokemuksien perusteella kyllä suosittelisin :) Tosiaan muista tuotteista en osaa sanoa kuin laukuista!

      Poista

Designed by FlexyCreatives