#TB - Tammikuun asuja

Monissa blogeissa on näkynyt usein TB tyylipostauksia ja tässä myös tämän blogin ensimmäinen. Kuvissa on huomattavissa selkeä tyylimuutos niin vaatteissa kuin kuvaustavassakin ja omasta mielestäni molemmissa ollaan menty eteenpäin. Tosin niinhän se makukin muuttuu ajan myötä ja usein tietysti omasta mielestä parempaan suuntaan. Tässä kuitenkin asuja vuosien varrelta.
 2012

2012 vuoden asu oli itselleni tähän aikaan aika perinteinen. Pitkä paita ja jonkinmoiset legginssit / jegginssit alla. Tuo karvaliivi minulta löytyy edelleen ja sitä tulee käytettyä tosin hieman eri tyyliin kuin tässä kuvassa. Eniten ikävöin kuitenkin noita ihania Swarowskin kuoria! ♥
2013

 Tässä koulussa otetussa kuvassa on selkeästi siistimpi asu kuin edellisessä ja tämän asun voisin kuvitellakin pukevani edelleen päälle. Nuo kengät sekä jakku löytyvät edelleen kaapistani, mutta tuosta peplumpaidasta olen luopunut jo hyvä tovi sitten. Kuvassa näkyvä Guessin kaulakoru on ehdottomasti lempikoruni ja valitettavasti se on käytetty jo aika puhki :( Sain korun Samilta joululahjaksi ja se olikin kaulassani käytännössä aina.
 2014

Vuoden 2014 kuvassa on hieman rennompi toimistoasu ja tämä kuva onkin otettu silloin, kun olin töissä Espoo Bluesilla. Tuo tuubihuivi on edelleen minulla, mutta sekin kyllä löytyy kirppiskassista. Nuo farkut omistan myös edelleen.
2015

Vuodelta 2015 ei löytynyt erikseen yhtäkään asukuvaa, mutta salikuvia löytyi sitäkin enemmän. Kertonee siis siitä, että 2015 vuoden alussa aikaa on tullut vietettyä salilla ja ilmeisen paljon. Tuo collari on muistaakseni ostettu Cubukselta ja ainakin toivon, että se löytyisi edelleen kaapistani. Vaikka tämä ei ollutkaan varsinainen asu, pukisin sen myös edelleen päälleni. Sama salikassi on myös edelleen käytössä.
2017

Vuodelta 2016 ei löytynyt asuja, mutta tässä tänään kuvattua asua. Asusta on tulossa vielä erikseen postaus, mutta paljastettakoon, että jakku on ostettu serkkuni Maijan kirppiskasasta. Aika täydellinen jakku nykyiseen tyyliini ja onneksi menee myös kivasti mahan kanssa! :)

Mikä asu näistä oli teidän lemppari ja jatketaanko tulevaisuudessa myös näiden TB-asunpostausten kanssa? :)
  1. Näitä postauksia on tosi kiva lukea ja mahtava tää sunkin tekemä postaus! <3

    https://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! :) Laitetaan siis nämä postaukset kenties jatkoon!

      Poista
  2. Voi tää uusin on kyllä ihana! Rakastuin tohon jakkuun ihan täysin, se on tosi ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On kyllä ihan mun tyylinen ja kiva löytää välillä siistejä, mutta kuitenkin rentoja vaatteita :)

      Poista

Designed by FlexyCreatives