Täydellisen hääpuvun metsästys - siinäpä vasta tehtävä. Aloitin hääpukuni metsästämisen jo heti kosinnan jälkeen ja Pinterestiini ehti kertyä satoja toinen toistaan ihanempia pukuja. Olin aina ajatellut haluavani olkaimettoman puvun, jossa ei olisi sydän-leikkausta yläosassa. Hyvin pian pukuja selattuani kävi ilmi, etten missään nimeässä halua olkaimetonta hääpukua vaan puvussa pitää olla olkaimet tai hihat. Naruolkaimia en myöskään halunnut, sillä silloin olisi sama valita olkaimeton malli.
Ensimmäistä kertaa kävin haaveilemassa puvuista Zazabellassa serkkuni Hiparin kanssa jo kesällä 2016, mutta silloin hääpäivä sekä paikka oli vielä auki. Nyt kesällä 2017, kun hääpaikaksi varmistui maistraatti, pääsin vihdoin konkreettisille pukuostoksille. Suuntasimme serkkuni Maijan kanssa Zazabellan outletiin, josta tämä puku löytyi.


Hääkimppuni sekä huntuni tilasin Wishin kautta ja kimpun suhteen olin myös varma, että haluan kestokimpun oikeista kukista tehdyn sijaan, sillä haluan kimpun säilyvän ikuisena muistona. Katselin pitkään erilaisia korukimppuja suomalaisilta valmistajilta, mutta yksikään malli eikä hinta vaikuttanut minulle sopivalta. Kimppu saapui postiin onneksi hyvissä ajoin (tein tilauksen yli kuukautta ennen häitä), mutta huntu kolahti postiluukusta vasta noin tunti ennen kuin meidän piti lähteä kohti maistraattia, ajoissa siis sekin!
Vaikka menimmekin maistraatissa naimisiin ja pidimme pienen piirin juhlat, pukuni oli juuri näköiseni sekä teki päivästämme omalta osaltaan täydellisen eikä se mielestäni ollut lainkaan liian hieno. Puku on kuitenkin yksi tärkeimmistä jutuista morsiamella hääpäivänään, joten kyllä sen täytyy olla juuri sellainen kuin on unelmoinut! Kunhan pidämme ystävillemme luvatut hääbileet, puku pääsee jälleen käyttöön ♥
Tosi kaunis puku :) <3
VastaaPoistaKiitos! ❤️
PoistaOnpa kaunis puku, sopii sinulle tosi hyvin! :)
VastaaPoistaKiitti tosi paljon ❤️ Olin enemmän kuin tyytyväinen!
Poista