Pientä shoppailuterapiaa

Tänään vietimme pitkästä aikaa tyttöjen humputtelupäivää kummitätini kanssa, joka sattuu onneksi olemaan hieman pidemmällä sairauslomalla pienen kommelluksen jälkeen. Suuntasimme tänään kauppakeskus Selloon ja tarkoituksena oli ainakin käydä syömässä sushia pitkästä aikaa sekä käydä Prismassa hakemassa kotiin mm. uusi loisteputkivalaisin sekä pata, jolla voisin kokkailla erilaisia pataruokia kotona.
Päädyimme ihan ensimmäiseksi Fukuun, sillä Eve oli juuri herännyt päikkäreiltä ja oli siis paras hoitaa syöminen ensiksi pois alta. Lisäksi sushihammasta kolotti molemmilla todella pahasti eikä odottelu tullut kuuloonkaan. Sushia tuli syötyä jälleen överisti, mutta pakkohan sitä on kunnolla syödä, kun kerrakin kunnollista sushia on tarjolla! Serkkuni Hiparin kanssa olemme myös luoneet säännön buffettiin, että jos sushipalan hinnaksi jää yli 50snt, sushia on syöty liian vähän.


 Sushin jälkeen siirryimme shoppailun pariin ja kävimme Olivassa ihastelemassa talven uutuuksia. Kyseessä on mitä ihanin pieni sisustusliike, jossa myydään mm. Lexingtonin, Svaneforsin sekä Bruka designin tuotteita ja olenkin kyseisen liikkeen vakioasiakas. Tänä talvena Olivaan oli saapunut aivan ihania koristeita, mutta onnistuimme poistumaan tällä kertaa tyhjin käsin. Kummitätini päätti kuitenkin myöhemmin tulla hakemaan Lexingtonin patalaput sekä kintaan vanhojen tilalle.
Olivaan oli myös tullut myyntiin ihanaa uutuustuotetta - nimittäin pyykkietikkaa! Tätä hehkutin jo instan puolella ja aion hehkuttaa täälläkin, sillä tämä saa pyykit tuoksumaan niin ihanalta sekä saa ne ihanan pehmeiksi ja sileiksi. Lisäksi pyykinpesukone pysyy puhtaana tämän avulla. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä ja hylkäämään perinteiset huuhteluaineet! Vaikka hinta onkin korkeampi kuin normaaleilla huuhteluaineilla, tätä käytetään vain 1-2 korkillista per pesukerta, joten etikka riittää pitkäksi aikaa.
Eilen itselläni oli huono päivä ja harrastin silloinkin melkein shoppailuterapiaa Gina Tricotin verkkokaupassa. Poikkeuksellisesti vain klikkailin juttuja ostoskoriin ostamatta mitään, mutta tänään kävin tarkistelemassa eilistä "saalista" luonnossa myymälän puolella. Ihastuin myymälässä tähän ihanaan kimaltelevaan paitaan, jota kaavailin itsenäisyyspäivän juhlan viettoon sekä tähän tekoturkiskaulukseen, jonka tyylinen Laurallakin oli tosin oikeana turkiksena. En kuitenkaan poistunut Ginasta tyhjin käsin, sillä löysin sieltä myös kauniit ruusukultaiset, juhlavat korvakorut.

Mitä sitten shoppailureissulta jäi käteen? Loisteputkea en löytänyt, mutta padan löysin vaikkakin se oli ruman punainen, mutta ajaa patana asiansa. Clas Ohlsonilta löysin Eveliinalle mitä suloisimman pienen ja valkoisen joulukuusen led-valoilla, joka viritetään jo tänään esille. Clasulta löysin myös ihanan kuparisen pöytävalaisimen, joka löysi myös paikkansa uusiutuneesta olohuoneestamme. Näistä kuitenkin tulee kuvia vasta myöhemmin, mutta valaisimen voitte kurkata jo Insta Storiesin puolelta. Hintaa ihanuudella oli vain 2,99 euroa, joten ei ollut kallis sisustuslöytö! Lisäksi Clasulta löytyi myös näppärä huivihenkari, joka pääsi helpottamaan meidän eteisen säilytyskaaosta.

Siitä olikin kauan, kun olen viimeksi pyörinyt kunnolla kauppakeskuksessa tällaisella innolla, mutta tämä päivä teki silti hyvää. Oli ihana viettää päivä huolettomasti vain tyttöjen kesken!

Designed by FlexyCreatives