VIIMEAIKOJEN KUULUMISIA

Täällä odotellaan kovasti jo kevättä ja sitä, että lumet alkaisivat pikkuhiljaa kaikota. Rakastan sitä, että Suomessa on neljä vuodenaikaa ja tykkään myös talvesta kovasti, mutta mieli halajaisi jo eteenpäin kevääseen. Olen viimeaikoina laiminlyönyt myös treenejä ja kävelylenkkejä, sillä ulkona on ollut jatkuvasti niin mahdottoman liukasta että en ole uskaltanut kävellä yhtään ylimääräistä. Keväällä on ihana liikkua luonnossa ja ihastella, kun luonto alkaa taas heräillä talven jälkeen.

Lupasin kuitenkin kertoilla teille viimeaikojen kuulumisia, joten tässä teille pieni kooste meidän viimeaikojen puuhailuista.

MATTOJEN LUMIPESU

Meidän matot sai viime viikolla lumipesun, kun kokeilin ensimmäistä kertaa mummini vinkkaamaa kikkaa, jossa matot heitetään pakkaslumeen ja tampataan hangessa puhtaaksi pölystä. Tämä lumipesukikka vaatii jonkin verran pakkasta, sillä voitte ehkä kuvitella mitä mattojen heittäminen suojalumeen tekisi matoille. Tein mattojen lumipesusta videon myös Instagramiin ja jos haluat katsoa videon mattojen lumipesusta, löydät sen täältä ? Mummini pohti etukäteen että mitenköhän lumipesuvinkki otetaan vastaan, mutta se otettiin selkeästi hyvin vastaan ja videota onkin katsottu jo yli 20000 kertaa!

Eilen meikkasin pitkästä aikaa ja tänään olisi kenties jopa aivan vastaava suunnitelma! Meillä on tarkoitus mennä joko tänään tai huomenna ravintolaan syömään ystävänpäivän kunniaksi ja vielä on tosiaan päivä hieman auki. Tein eilen myös ensimmäisen meikkitutoriaalini ja julkaisin sen juuri Instassa. Voit katsoa sen täältä aiheesta ”kuulas meikkipohja Beautyblenderillä”. Olen lähettämässä mummilleni hänen ensimmäistä omaa Beautyblenderiä, joten tein hänelle ohjevideon sen käytöstä. Nyt kun arkena ei tule meikattua koskaan niin olikin piristävää meikata pitkästä aikaa kunnolla.

Kovana hiihtofanina etenkin viikonloppujen aamuohjelma on näyttänyt hyvin pitkälti tältä, kuin tässä kuvassa. Seuraan hiihtoa myös MC-kaudella ja jokainen kisa on nähtävä. Suunnittelenkin usein viikonloppujeni menot hiihtojen mukaan ja ikävästi arkisin työt ovat hieman häirinneet tätä harrastusta. Onneksi olympialaisia on edessä vielä viikon verran ja toivottavasti Suomi ottaa vielä muutaman mitalin. Erityisesti toivon Suomelle onnistumista maastohiihdon parisprinteistä sekä Ilkka Herolalle yhdistetyn suurmäestä.

Eilen pääsimme pitkästä aikaa myös seuraamaan tyttäremme ringettetreenejä paikan päälle, kun katsojat sallittiin vihdoin taas jäähallissa. On ollut outoa vain odotella jäähallin ulkopuolella, kun 4-vuotias prinsessamme on treeneissä. Onneksi hän on reipas tyyppi ja jo viime vuonna hän lähti reippaasti muun ryhmän mukaan ja ymmärsi, että äiti ja isi eivät nyt saa tulla halliin koronatilanteen vuoksi. Pari viikkoa sitten matkattiin ringettetreeneihin prinsessan kanssa julkisilla ja jouduin tosiaan viettämään aikaa jäähallin ulkopuolella tunnin. Tuolloin käytin ajan hyväksi ja kävin hieman ulkoilemassa vanhoilla kotihoodeillamme Leppävaarassa. Ilokseni näin, että suosikkisushipaikkani Teidän Sushi oli edelleen voimissaan ?

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives