KUULUMISIA

Edellisestä postauksesta on päässyt vierähtämään jo tovi ja lienee aika kerrata hieman meidän kuulumisia. Kirjoitan blogiini pääosin aina vain viikonloppuisin, sillä vietän arkisin paljon aikaa koneella enkä illalla jaksa enää avata omaa ”blogikonettani”. Viime viikonloppu ei sujunutkaan niin mukavissa merkeissä, sillä ensin torstaina lapsemme sairastui vatsatautiin ja lauantaina sama tauti iski sitten minuunkin. Viime lauantai meni itsellä nukkuessa enkä sunnuntainakaan jaksanut tehdä vielä mitään. Onneksi nyt olo on parempi ja ajatus kulkee taas!

Tällä viikolla saimme ihailla ensimmäistä kertaa tänä talvena kaunista aamukuuraa, johon sekoittui hieman myös ensilumen taikaa. Tälläkin hetkellä lumihiutaleet leijailevat ikkunassa ja odotankin kovasti, että maahan saataisi hieman lunta. Itselläni on ollut havaittavissa pientä kaamosväsymystä ja olenkin koittanut selvitä siitä parhaani mukaan polttamalla kynttilöitä aina iltaisin. Tyttäreni aina harmitteleekin sitä, että äiti ei anna pitää illalla valoja päällä ? Kieltämättä meillä on melko pimeää iltaisin, sillä ainoat valot ovat kaikki kausivaloni (ja niitähän on paljon).

JOULUVALMISTELUT JA UUSI KOTI

Meidän lokoiluun on myös kuuluneet ensimmäiset jouluvalmistelut ja odotan kovasti joulukuuta, että saan vihdoin laittaa kuusemme esille. Olemme valmistautuneet jouluun hankkimalla meille uudet joulupyjamat, jotka ovatkin olleet iltaisin päällämme erittäin ahkerasti. Olemme myös leiponeet ensimmäiset joulutortut sekä hankkineet uuteen kuuseemme uusia koristeita. Kuusesta puuttuu vielä pallot, sillä en ole onnistunut löytämään samppanjanvärisiä kuusen koristeita mistään. Saimme sentään hankittua kuuseen jo kauniita kullanvärisiä glitter-rusetteja, joten kuusestamme tulee varmasti upea ✨

Muutoin meillä ei ole tapahtunut mitään sen ihmeempiä. Uusi kotimme valmistuu hiljalleen ja onneksi talopaketit tulevat piakkoin, joten raksalla alkaa näkyä muutakin kuin putkia. Ehdin jo stressata meidän materiaalivalinnoistamme, sillä muutostyökalumme ei meidän kohdallamme juuri nyt toimi, mutta onneksi pintamateriaalit pitää olla päätettyinä vasta helmikuun lopussa. Tällä hetkellä haaveilen kylpyhuoneisiin marmorikuvioisista laatoista sekä mustista allaskalusteista. En olisi ikinä uskonut, että harkitsisin mustia allaskalusteita, sillä yleensä haluan pitää sisustuksen pinnat vaaleina. Täytyy kuitenkin myöntää, että kyllähän se musta näyttää tyylikkäältä. Keittiöön en silti mustaa halua paitsi liesituulettimemme sekä tiskialtaamme tulevat olemaan mustia.

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives