HIIHTOLOMA 2021 RUKALLA

Vuoden 2021 hiihtoloma vietettiin tänä vuonna Rukalla jo perinteeksi muodostuneen Kanarian saarten sijaan. Olimme varanneet mökin yhdessä perheeni kanssa jo heinäkuussa ja silloin ei tietenkään ollut tietoa siitä, millainen koronatilanne tulisi viikolla 8 olemaan. THL suositteli matkustamisen välttämistä yhtä iltaa ennen lähtöä, joka nyt tietenkin sai miettimään matkaa. Ajankohta oli kuitenkin auttamatta liian myöhäinen ja hallituskin älähti tästä toiminnasta. Meidän olisi pitänyt perua matkamme jo tammikuussa eikä päivää ennen.

Lähdimme matkaan hyvissä ajoin perjantaina, jolloin ajoimme ensin Kuopioon. Helsingistä Rukalle olisi liian pitkä ajomatka yhteen päivään, mutta takaisin tullessa melkein jo harkitsimmekin suoraan kotiin ajamista. Kuopiossa yövyimme Original Sokos Hotel Puijonsarvessa, joka oli valitettavasti hotellihuoneiden osalta pettymys. Huoneet olivat meluisia jokaisesta mahdollisesta suunnista ja kaikki äänet kuuluivat huoneesta toiseen läpi seinien. Missään ei ollut bileitä tai mitään muutakaan sen erikoisempaa meteliä, mutta ihan normaalit äänet kuuluivat joka suunnasta läpi häiritsevästi. Muutoin hotelli oli upea ja siisti, mutta itse yöpymisestä jäi huono fiilis.


Matka Kuopiosta Rukalle taittuikin melkoisessa ajokelissä, sillä pöllyävä höttölumi aiheutti paikoin huonon näkyvyyden. Itselläni ei ole ajokorttia, sillä en uskalla ajaa ja nyt keli olikin sellainen, etten todellakaan olisi uskaltanut ajaa. Pelkään yli kaiken mm. ohitustilanteita kyydissäkin, mutta onneksi mieheni tietää tämän ja ajoi kiltisti ohittelematta muita hitaasti matelevassa letkassa ?

MAJOITUS

Saavuttuamme Rukalle kävimme ensin hakemassa miehelleni viiden päivän hissilipun rinteisiin ja sen jälkeen poikkesimme lähikaupan kautta hakemaan mökin avaimia. Meitä vastassa Rukalla oli aivan upeat maisemat sekä oikein paukkuvat pakkaset. Mökin olimme vuokranneet Rukakon kautta ja mökissämme oli yöpymismahdollisuus kahdeksalle hengelle. Mökkimme sijaitsi Kesäjärven alueella ja mökissämme oli kaksi makuuhuonetta meille aikuisille sekä parvi lapsille. Siellä pikkusiskoni ja tyttäreni olikin hyvä touhuta rauhassa omassa valtakunnassaan. Mökistämme löytyi myös takka ja sauna, jonka lämmitimmekin melkein joka päivä.

   

Ensimmäiset kaksi päivää Rukalla oli todella kovat pakkaset, mutta kävimme silti urhoollisesti ulkoilemassa sekä laskettelemassa. Toisena iltana prinsessakin kävi kokeilemassa laskettelua toisen kerran elämässään Rosa & Rudolf-parkissa, mutta kova pakkanen ja lasten alueelta löytyvä karuselli veivät suurimman mielenkiinnon lasketteluun. Olimme suuntaamassa jo rinteiltä kotiin, kun yhtäkkiä koko Rukalta katkesivat sähköt ja tuli aivan pilkkopimeää. Sähköt räpsyivät päälle ja pois pariin otteeseen eikä kyllä käynyt kateeksi niitä, jotka sattuivat juuri silloin istuskelemaan tuolihississä. Olipahan kokemus tämäkin!

       

AKTIVITEETIT

Rukalla ollessamme tuli käytyä myös hiihtämässä muutamaan otteeseen ja edellisestä hiihtokerrasta olikin varmaan ainakin 7 vuotta aikaa. Tekniikka oli onneksi silti edes jotenkuten tallessa ja päivien mittaan luisteluhiihto alkoikin taas sujua. Nyt harmittaa, etten hyödyntänyt kotona upeita latujamme, sillä hiihtokausi näyttää olevan ohi nyt täällä etelässä. Kovin pitkiä lenkkejä emme äitini kanssa tehneet suksien, mutta tulipahan ainakin muutaman kerran käytyä ja hauskaa oli!

Yksi lomamme odotetuimmista kohokohdista oli huskysafari eli ”koirajuoksu”, kuten tyttäremme sanoi. Vierailimme Erä-Suden huskyfarmilla, jonka kautta kävimme valmiiksi ohjastetulla 5 kilometrin safarilla. Myös tässä asiassa olin niin nynny, etten uskaltanut ohjastaa rekeä itse. Olen käynyt kerran aiemmin huskysafarilla ja nyt kun muistan millaista se oli, ensikerralla uskaltanen ohjastaa rekeä myös itse. Huskysafari oli niin upea kokemus, että haluan julkaista siitä aivan oman postauksensa useamman kuvan kera ?

     

Rukalla kävimme myös Rukan huipulla ihailemassa harvinaisen sumuisia maisemia, sillä koko loppuviikon kun ilmat lämpenivät, sumuisuus sen kuin lisääntyi. Pääsin myös kokeilemaan minttukaakaota ensimmäisen kerran, kun vierailimme Rukan huipulla sijaitsevassa Polar-ulkoilmabaarissa aivan gondolihissin vierellä. Jos suuntaat Rukalle, käy ehdottomasti täällä!

Paluumatkalla pysähdyimme jälleen yöksi Kuopioon ja paluumatkalla Kuopiossakin tuli touhuttua enemmän ja siitä haluan jakaa postauksen erikseen. Kävimme mm. aivan ihanassa kissakahvilassa, joka sai kisuvauvakuumeeni jälleen heräämään ? Oma kissamme poistui taivaaseen viime keväänä ja pikkuhiljaa alkaisin olla valmis taas kisuvauvan äidiksi ?

Kaiken kaikkiaan hiihtoloma Rukalla oli aivan unelmien täyttymys ja olikin mukava kokea talviloma joskus myös oikeasti talvisissa maisemissa. Kävimme viimeksi kesällä Rukalla ja olihan näkymät melkoisen erilaiset nyt talvella. Toivon ainakin itse, että vierailisimme kesällä Rukalla uudelleen, sillä Ruka on saanut oman paikkansa ainakin omassa sydämessäni

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives