Instagramiani seuraavat tietävätkin jo isot uutiset, mutta me ostettiin uusi koti! Bongasin viime keväänä huhtikuun lopussa ennakkomarkkinointi-ilmoituksen, jossa alueellemme oli tulossa uusia isompia rivitaloasuntoja. Huomasin ilmoituksen kuitenkin kaksi päivää liian myöhässä ja kaikki asunnot oli varattu jo samantien. Ilmoitin meidät kuitenkin rakennuttajalle jonoon, sillä halusin uskoa kuitenkin että joku peruisi kaupat. Elokuun alussa sain ilmoituksen, että juuri näin oli käynyt ja meillä oli jopa kaksi asuntoa tarjolla, josta saimme valita halutessamme mieleisen. Myös meidän nykyisessä kodissamme saimme osto-oikeuden tähän puoli-hitas-asuntoomme jonkun toisen peruttua kaupat.
Saimme tosiaan valita kahdesta vierekkäisestä asunnosta kumpi olisi mieleisempi perheellemme ja koska toinen asunnoista oli päätyasunto, valinta ei ollut vaikea. En voisi kuvitella asuvani enää kerrostalossa, sillä kerrostalossa ympärillä on liikaa naapureita. Myös nykyinen kotimme on päätyasunto ja päädyssä on juuri sopiva määrä seinänaapureita. Arvostan omassa kodissa siis omaa rauhaa ja uusi kotimme tulee olemaan ympäristöltään vielä rauhallisempi kuin nykyinen kotimme.
Uusi kotimme tulee olemaan kolmen makuuhuoneen koti kahdessa kerroksessa ja neliöitä kodissa tulee olemaan 84. Saamme kotiimme myös tilavan 5 neliön ulkovaraston ovemme eteen sekä etenkin nyt korona-aikana paljon kaipaamani saunan. Meidän ei myöskään tarvitse luopua vaatehuoneesta, joten tilanne on todellinen win-win kun saamme kotiimme sekä saunan että vaatehuoneen.
Tämän postauksen kuvat eivät ole uudesta kodistamme, sillä kyseessä on uudiskohde ja uusi kotimme valmistuu vasta ensi vuonna. Nämä kuvat ovat tämän vuoden Asuntomessu-kohteista, mutta näissä on hyvin samoja elementtejä, joita uudessa kodissammekin tulee olemaan.
KEITTIÖ
Uusi keittiömme tulee olemaan avokeittiö olohuoneen yhteydessä ja kodinkoneet tulevat olemaan kalusteisiin integroidut. Aiomme ottaa tulevaan kotiimme täyskorkeat jääkaapin ja pakastimen kuten meidän nykyisessäkin kodissa on. Keittiössämme tulee olemaan saareke, joka jakaa varsinaisen keittiön ruokailutilasta. Saarekkeessa sijaitsee induktioliesi, joten kokatessa suunta on olohuoneeseen päin. Meille ei tule keittotasoon integroitua liesituuletinta vaan liesituuletin tulee olemaan keittotason yläpuolella. Pääsemme rakentamisen edetessä tekemään myös materiaalivalinnat ja ainakin itse haaveilen tällä hetkellä vaaleanharmaista kaapistoista sekä kultaisista vetimistä.
Liesituulettimen toivoisin olevan musta ja haluaisin vaihtaa tiskialtaan mustaksi komposiittialtaaksi. Keittiön kaapiston välitila tulee olemaan laatoitettu ja myös välitilan laatan värin saa valita. Ruokailutilan päässä tulee myös olemaan kapea, mutta korkea ikkuna, joten myös ruokailutilassa riittää valoa. Kunhan materiaalivalinnat tarkentuvat, tulen varmasti esittelemään niitä enemmän täällä blogissa sekä Instassani, jonka löydät nimellä @pinxedful.
OLOHUONE
Olohuone sijaitsee alakerrassa samassa tilassa keittiön ja ruokailutilan kanssa. Portaat jäävät uudessa kodissamme keittiön kanssa samalla seinustalle, joten olohuoneessamme on uudessa kodissa tilaa isommalle televisiolle. Tällä hetkellä televisiomme on portaiden alla, jossa on hyvin tilaa 65″ televisiolle, mutta uudessa kodissa tilaa ei ole vertikaalisesti rajattu. Olohuoneessa tulee olemaan yksi iso ikkuna, joka on yli puolen seinän levyinen sekä melkein lattiasta kattoon. Olohuoneesta on myös pääsy omalle pihalle sekä terassille lasioven kautta.
ETEINEN JA ALAKERRAN KYLPYHUONE
Eteisemme tulee olemaan laatoitettu ja kaappi tulee olemaan liukuovikaapisto. Ovemme tulee olemaan ikkunallinen, joten myös oven kautta eteiseen tulee hieman luonnonvaloa. Alakerrasta löytyy myös kylpyhuone, johon tulee suihku, wc, allaskalusteet sekä siivouskaappi. Olen erittäin tyytyväinen eteisen + alakerran kylpyhuoneen suunnittelusta, sillä se tulee toimimaan samalla myös kuraeteisenä. Etuovella on myös terassi, jossa on hyvää säilytystilaa esimerkiksi pyörille tai lasten leluille.
SAUNAOSASTO
Uudessa kodissamme tulee tosiaan olemaan sauna eikä ihan mikä tahansa sauna, vaan lasiseinäinen sauna, joka on yksi iso haaveeni ? Näissä kuvissa sauna tulee muistuttamaan kuvan saunaa, mutta kylpyhuone enemmän ensimmäisen kuvan kylpyhuonetta. Koska asuntomme on päätyasunto, saamme pienen ikkunan myös saunaamme sekä kylpyhuoneeseen.
YLÄKERRAN HUONEET
Kaikki kotimme makuuhuoneet löytyvät yläkerrasta ja itse tykkäänkin tästä ratkaisusta, että koko perhe nukkuu samassa kerroksessa ja nimenomaan myös yläkerrassa. Osassa uusista asunnoista pohjat rakennetaan omasta mielestäni väärinpäin, mikäli makuuhuoneet ovat alhaalla ja perheen yhteiset tilat yläkerrassa. Pidän itse myös kaksikerroksisesta ratkaisusta, sillä kahdessa kerroksessa jokainen saa tarvittaessa paremmin omaa rauhaa.
Meidän makuuhuoneemme yhteydessä sijaitsee vaatehuone, sillä itse makuuhuoneessa ei ole kaappeja lainkaan. Makuuhuoneen yhteydessä on myös ranskalainen parveke ja ikkunamme takana on terassimme alakerrassa. Ilta-aurinko paistaa myös huoneeseemme. Yläkerran toisessa päässä sijaitsee kaksi makuuhuonetta, joista isommasta tulee tyttäremme uusi huone. Hänen huoneessaan tulee olemaan kaksi ikkunaa kahdella eri seinällä. Prinsessan huoneen viereen jää toinen hieman pienempi makuuhuone, josta tulee mieheni pelihuone ja varmaan minullekin jonkinlainen viritelmä työhuoneeksi. Yläaulamme tulee olemaan melko kompakti, koska tila on ymmärrettävästi varattu makuuhuoneille, mutta yläaulaan on myös mahdollista sijoittaa pieni työpiste.
AIKATAULU
Uuden kotimme rakentaminen on alkanut ja valmistumista voimme odotella sitten ensi syksynä. Tällä hetkellä tontilla käy melkoinen myllerrys ja sen verran mitä olen käynyt kurkkimassa, pohjatyöt ja viemäröinti ovat tällä hetkellä käynnissä. Talon rakenteet saapuvat tontille vasta ensi vuoden puolella, joten saamme odottaa vielä pitkään, että alamme näkemään jotain konkreettista työmaalla.
Alue meillä tulee pysymään samana ja tämä mahdollistaa mm. saman päiväkodin pitämisen. Tykkään erittäin paljon nykyisestä asuinalueestamme enkä olisi halunnutkaan muuttaa täältä pois. Etenkin luonto, hyvät palvelut sekä erinomaiset julkiset kulkuyhteydet lapsiperheen palveluihin yhdistettynä on aika voittamaton kombo.
Olen kyllä todella tyytyväinen, että me ostettiin uusi koti, sillä nykyinen kotimme käy meille pieneksi lapsemme kasvaessa ja pieni päivitys kotiin esimerkiksi saunan osalta on erittäin toivottu. Jos teillä on jotain kysyttävää uudesta kodista tai toiveita tulevien postauksien suhteen, niitä saa esittää