SHOPPAILUREISSU HELSINKI OUTLETIIN

 Teimme pari viikkoa sitten tyttäreni kanssa Ostosreissun Helsinki Outletiin sekä Vantaan Porttipuistossa sijaitsevalle Bella itsepalvelukirpputorille. Olemme käyneet Helsinki Outletissa kerran aikaisemmin kesällä ja jo silloin Helsinki Outlet jäi mieliimme erinomaisena ostospaikkana. Tälläkään kertaa emme lähteneet etsimään mitään sen erikoisempaa Helsinki Outletista, mutta olimme miettineet muutaman liikkeen etukäteen, joissa halusimme ehdottomasti käydä.

Matkasimme Helsinki Outletiin ensimmäistä kertaa bussilla ja vaikka Helsinki Outlet on alle 10 km päässä kodistamme, ehdin jo stressata sitä, miten hankala julkisilla on päästä paikalle. Pelko osoittautui onneksi turhaksi ja meiltä olikin kahdella bussilla melko helppo reitti outletiin. Tähtäsimme pelipaikoille heti klo kymmeneksi, jotta paikalla olisi mahdollisimman vähän ihmisiä. Saimmekin kierrellä Helsinki Outletissa lopulta aivan rauhassa, sillä klo 10 lauantaiaamuna ei selkeästikään ole se ruuhkaisin aika. 


GANT

Ensimmäisenä suuntasimme Helsinki Outletissa Gantin myymälään, joka sijaitsee aivan pääsisäänkäynnin vasemmalla puolella. Gantilla en tajunnut ottaa lainkaan kuvia, mutta täällä kiertelimme ehkä pisimmän aikaa. Gantilta teimme myös eniten ostoksia, mutta niistä hieman myöhemmin omassa postauksessaan. Gant on yksi suosikkibrändeistäni ja myös muu perheeni on mieltynyt Gantin tuotteisiin. Ostokset vilahtivat toki jo Instagramissani @pinxedful, mutta paljastettakoon tässäkin, että jokaiselle löytyi jotain Gantilta ja löysin myös jotain kotiimme, jota olin metsästänyt jo viime kesästä ?

     

LINDT

Lindtin suklaakauppa on myös yksi liikkeistä, joissa on ehdottomasti käytävä jokaisella kerralla. Tällä kertaa liikkeessä vallitsi ystävänpäivään liittyvä teema, sillä vierailumme osui lauantaille juuri ennen ystävänpäivää. Ostimme mukaan pienet pussit näitä aivan taivaallisia suklaita, jotka katosivat hyvin nopeasti parempiin suihin ? En tainnut ehtiä ottaa pusseista edes kuvia, sillä niin nopeasti nämä katosivat sekä äidillä että tyttärellä!

GUGGUU

Helsinki Outletista löytyy myös Gugguun myymälä, jossa kävimme tälläkin kerralla. Ostin viime kesänä prinsessalle yhden ihanan kesähaalarin Gugguulta ja se olikin toistaiseksi ainoa Gugguun vaate, jonka omistamme. Tällä kertaa löysimme pari ihanuutta lisää! Yleensä Gugguun vaatteet ovat sen hintaisia, että en yksinkertaisesti raaski ostaa näitä ainakaan vielä, sillä en halua jatkuvasti miettiä miten vaatteet kestävät tai likaantuvat. En epäile vaatteiden kestävyyttä tai laatua, mutta ostan mieluummin päiväkoti + muut vaatteet mahdollisuuksien mukaan käytettyinä. Se on mielestäni kaikista järkevin ratkaisu kaikin puolin.

   

LEXINGTON

Lexington on toinen lempibrändeistäni ja Lexingtonilta etsin itseasiassa päiväpeittoa sitä kuitenkaan löytämättä. Meillä on kotona paljon Lexingtonin tuotteita ja heidän pyyhkeensä sekä kylpytakkinsa ovat meillä päivittäisessä käytössä. Kotoa löytyy myös muutama Lexingtonin tyynynpäällinen, kahvikuppi sekä patalaput ? Tällä kertaa en löytänyt täältä mitään uutta.

 

BALMUIR

Lexingtonin jälkeen vierailimme myös Balmuirin myymälässä, josta emme myöskään löytäneet mitään. Hankin vähän aikaa sitten kotiimme kauniin Verona-kynttilänjalan, joka löysi paikkansa toistaiseksi makuuhuoneestamme. Täytyykin esitellä tämä ihanuus myös täällä!

Kaiken shoppailun lomassa kävimme myös Espresso Housessa jääkahvilla ja muffinssilla, jonka jälkeen matkamme jatkuikin kohti Porttipuistoa ja Bella itsepalvelukirpputoria, mutta siitä reissusta myös sitten enemmän myöhemmin.

Helsinki Outlet oli jälleen todella mukava ostospaikka ja suosittelenkin ehdottomasti käymään täällä joskus! Muista kuitenkin täällä käydessäsi, että kyseessä on outlet mikä tarkoittaa sitä, että valikoima vaihtelee hyvin suuresti eikä jotain tiettyä välttämättä löydy. Uskallan kuitenkin luvata, että täällä tekee kuitenkin erinomaisia löytöjä ja jos etsit itsellesi esimerkiksi uutta takkia, löydät sen varmasti

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives