BLOGINI TÄYTTÄÄ 10 VUOTTA

Bloggaaminen on itselleni tärkeä harrastus enkä olisi kyllä voinut uskoa vuonna 2011, että 10 vuoden jälkeen edelleen bloggailen. Blogini on nyt virallisesti 10-vuotias, joten onnittelut jo varsin kunnioitettavaan ikään ehtineelle blogille ✨ Bloggaamisen aloitin 10 vuotta sitten ollessani pitkällä sairauslomalla selkämurtuman vuoksi ihan vain ajankuluksi. Tuohon aikaan postaukset olivat lyhyitä, kuvat olivat surkeita, keskenään erikokoisia sekä erittäin epäselviä! Kauas on tultu niistä ajoista blogiskenessä ylipäänsäkin ja tuohon aikaan kukaan ei tainnut osata arvata, että bloggaamisesta tulisi joskus jopa ihan oikea ammattikin. Näin vain minäkin voin todeta, että blogini täyttää 10 vuotta, ihan huikeaa ?

Vuonna 2011 luin itse kovasti Linda Juholan PS. I love fashion-blogia ja muistan Lindan olleen siihen aikaan yksi tyyliesikuvistani. Niin vain Lindakin kuvasi asujaan silloin rappukäytävässä ja se oli erittäin okei siihen aikaan! Itse kaipaan välillä tuon ajan mutkatonta otetta bloggaamiseen, sillä yhä useampi blogi on erittäin ammattimainen ja aivan eri tasolla toteutettu kuin esimerkiksi oma ensimmäinen blogini. Näkyyhän muutos toki omassakin blogissani ja olen myös saanut paikan blogiportaalista!

Vuonna 2012 työskentelin vapaaehtoisena jääkiekon mm-kisoissa VIP-palveluissa

ENSIMMÄINEN BLOGI

Omat ensimmäiset postaukseni ovat jopa noloja nyt kun niitä katson, mutta olen halunnut säilyttää kaikki postaukseni näkyvissä. Itsestänikin on hauska palata lukemaan 10 vuoden takaisia juttuja, sillä mukana on niin paljon sellaista mitä en enää muuten edes muistaisi. Onneksi olen taltioinut elämääni näiden 10 vuoden aikana enemmän ja vähemmän säännöllisesti.

Näihin 10 vuoteen on mahtunut paljon ylä- ja alamäkiä sekä blogini nimikin on vaihtunut muutamaan otteeseen. Ensimmäinen blogini oli nimeltään I wait for no man ja kirjoitin yhdessä ystäväni kanssa myös Fashionable Fitness Friends-nimistä blogia hetkisen. Blogini ovat pääosin olleet aina Bloggerissa (tuo blogiskenen paheksuttu alusta), mutta hetken kävin minäkin harhateillä Nouwin portaalissa. Nyt pysyvä koti vaikuttaa löytyneen täältä Vaikuttajamedialta ja tuttu into kirjoittaa on myös löytynyt. Viime vuoden aikana keskityin enemmän Instagramiin, mutta tykkään pidempien tekstien kirjoittamisesta niin paljon, etten usko koskaan pystyväni luopumaan bloggaamisesta. Tästä on tullut niin iso osa itseä ja omaa persoonallisuutta, että haluan pitää tästäkin puolesta kiinni.

Päivän asu vuodelta 2013. Kuva on otettu meidän ensimmäisen yhteisen kodin keittiössä 😀

MITÄ OLEN OPPINUT BLOGGAAMISEN AVULLA

10 vuotta bloggaamista on opettanut minulle todella paljon. Olen oppinut sujuvammaksi kirjoittajaksi, hallitsen valokuvaamisen salat jos en nyt hyvin, mutta ainakin paljon paremmin kuin aiemmin. Olen hankkinut kunnon järjestelmäkameran sekä useita objektiiveja sisällöntuottamista varten. Olen myös oppinut yrittäjyyttä sekä myynnillisiä taitoja yhteistöitä neuvotellessani. Otan itse paljon eri yrityksiin yhteyttä ja osaan koostaa erilaisia tarjouksia ja ehdotuksia. Olen oppinut myös kurinalaisuutta ja aikatauluista kiinnipitämistä, sillä etenkin yhteistöissä sovituista asioista ja aikatauluista on pidettävä kiinni. Olen myös tavannut todella paljon upeita ihmisiä somen myötä ja olenkin tavannut parhaan ystäväni blogini kautta. Parhaalla ystävällänikin oli blogi ja jo silloin huomasimme olevamme erittäin samanlaisia. Nykyään kutsummekin toisiamme sielunsiskoiksi ja sitä me todellakin olemme ?

Päivääkään en vaihtaisi tältä matkalta pois ja ken tietää montako vuotta bloggaamisharrastus vielä kestää. Sen tiedän, että into bloggaamiseen on tällä hetkellä korkealla ja tykkään kyllä erittäin paljon tästäkin harrastuksesta. En tavoittele mainetta ja mammonaa blogillani, vaan haluan ammentaa omia positiivisia kokemuksia, inspiraatiota sekä hyvää fiilistä teille sinne ruudun toiselle puolelle. Haluan kirjoittaa elämäni positiivisista sekä välillä todella arkisistakin jutuista, mutta se kuvastaa omaa elämääni parhaiten.

Näin juhlan kunniaksi Instagram-tililläni (@pinxedful) käynnistyi tänään ihana arvonta, jossa palkintona on Hugo Bossin uusi Alive-tuoksu yhdelle onnekkaalle ? Tervetuloa osallistumaan arvontaan sekä myös seurailemaan juttujani myös Instan puolelle ?

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives