NELJÄ VUOTTA ÄITINÄ

 Tänään olen ollut neljä vuotta äitinä enkä vieläkään usko, miten nopeasti aika rientää! Vastahan lapsemme syntyi ja sain nauttia vuodesta kotona hänen kanssaan. Nyt hän on jo kuitenkin iso tyttö ja kasvaa isommaksi joka päivä. On ollut maailman ihaninta seurata toisen kasvamista ja kehittymistä sekä myös opettaa toiselle uusia asioita. Viimeisen vuoden aikana olemme puhuneet paljon avaruudesta, sillä prinsessan nähtyä Space X:n raketin laukaisun, avaruus ja planeetat alkoivat kiinnostaa kovasti. Hän osaakin nimetä kaikki planeetat ja tietää mikä ISS on. On ollut ihanaa kokea itse lapsen uteliaisuus ja into sekä kyky oppia uutta.

Viimeisen vuoden aikana olemme myös aloittaneet neidin ensimmäisen harrastuksen ja hän pelaakin ringetteä Espoon kiekkoseurassa. Oma äitini haaveili meidänkin tytöstä jääprinsessaa pikkusiskoni tavoin, mutta meidän neidillä on oltava maila kädessä ja hän onkin ilmoittanut haluavansa olla hyökkääjä eikä missään nimessä esimerkiksi maalivahti. Kunnianhimoa ja kilpailuhenkisyyttä siis riittää!



AJATUKSIA ÄITIYDESTÄ

Elämä 3-vuotiaan kanssa on ollut jo huomattavasti helpompaa kuin taaperon kanssa, sillä lapsi ei kaipaa samalla tavalla jatkuvaa huomiota. Viime keväänä tein etätöitä kahden kuukauden ajan prinsessan ollessa samaan aikaan kotona ja ihme kyllä siitäkin selvittiin todella hyvin. Tyttömme on aina ollut itsenäinen eikä ole vaatinut jatkuvaa leikkiseuraa, joka oli kieltämättä viime kevään onni. Tällä hetkellä meillä on ollut pieni uhmavaihe päällä sekä myös tuo rakastettu kyselyikä on tehnyt tuloaan. Monesta asiasta (tai oikeastaan kaikesta) kysytään aina että miksi ja me aina perustelemme parhaamme mukaan. Eihän lapsi kiusallaan kysy, vaikka välillä se kyllä siltä tuntuu! ?

Parasta äitiydessä on kuitenkin ollut rakkaus omaan tyttäreen ? En ennen äidiksi tuloa voinut käsittää, miten paljon omaa lastaan voi rakastaa ja se jos mikä on paljon. Äitiys on tehnyt minusta kärsivällisemmän sekä lempeämmän. Olen myös huomattavasti tunteellisempi ja esimerkiksi lapsia koskevat uutiset koskettavat aina paljon. Lisäksi monista asioista tulee huolehdittua ensin nimenomaan lapsen näkökulmasta sekä kiinnitän huomiota asioihin, jotka vaikuttavat lapseni elämään. Arjessa parhaimpia ovat meidän pienet rutiinit, kuten nukkumaanmeno, jolloin luemme yhdessä iltasadun, laulamme orava-laulun sekä annan pusuhyökkäyksen pienelle ennen kuin hän käy nukkumaan ? Nämä neljä vuotta äitinä ovat opettaneet ennen kaikkea rakastamaan sekä asettamaan toisen itsensä edelle. On aivan ihanaa olla äiti ja niin kuin sanon aina lapsellemme, on ihanaa olla juuri hänen äitinsä ✨

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives